Petikon kohukentällä ei olekaan myrkkymaita – "Puhe myrkyistä on ollut kaupungin puhetta, johon media on tarttunut"

Pyymosantien päässä on edelleen kyltti, joka kertoo golfkentän rakentamisesta. Tiina Örn

Tiina Örn

Vantaan Petikkoon golfkentän rakennustyömaalle läjitetyt maamassat tullaan hyvin todennäköisesti jättämään paikalleen.

Alueelle on läjitetty rakennustöiden aikana vuosina 2015–2018 pitkälle yli miljoona kuutiota maata

Kenttää rakennuttaneen Vantaan Golfpuisto Oy:n tehtyä konkurssin maamassojen siirtämisen arvioitiin jäävän Vantaan maksettavaksi. Vantaa on jo toimittanut konkurssipesänhoitajalle laskelman, jossa maamassojen siirron on arvioitu vievän kaupungin kassasta jopa yli 17 miljoonaa euroa

Nyt Vantaan kaupunki hakee maanomistajana Etelä-Suomen aluehallintoviranomaiselta ympäristölupaa alueen ennallistamiseksi ja läjityksestä seuraavien ympäristöhaittojen minimoimiseksi niin, ettei maamassoja kuljetetakaan pois.

Golfkenttäkohun taustalla oli paitsi suurten maamassojen läjittäminen alueelle, myös alueelle tuodussa maa-aineksessa havaitut haitalliset aineet

Maa on rakennetusta ympäristöstä kaivettua ylijäämämaata. Sitä on tuotu Petikkoon muun muassa Triplan työmaalta.

Maankäytön apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä kommentoi kaupungin teettämien tutkimusten tuloksia:

– Mielikuva golfkentän myrkkymaista ei vastaa alueen maamassojen laatua.

Tutkimuksissa on Penttilän mukaan ilmennyt vain joitain vähäisiä pitoisuuksien ylityksiä.

– Niiden osalta riittävä toimenpide on jättää maamassat nykyiseen tilaan, sanoo Penttilä.

Hakemuksen liitteessä viitataan tehtyyn riskiarvioon ja todetaan, ettei haitta-aineista aiheudu merkittäviä kulkeutumis-, terveys- tai ekologisia riskejä ja ettei kohteessa esiinny pilaantuneen maaperän puhdistustarvetta.

Golfkenttää rakennuttaneen Vantaan Golfpuisto Oy:n hallituksen entinen puheenjohtaja Jari Koski komppaa Penttilää ja toteaa, että puhe myrkkymaista on ollut Vantaan kaupungin puhetta, johon media on tarttunut.

– Ei siellä ole mitään pilaantuneita maita, Koski sanoo.

Kaupunki toteaa ympäristölupahakemuksessa toimenpiteiden mahdollistavan alueen jatkokäytön joko golfkenttänä tai muussa urheilu-, virkistys- ja vapaa-ajan käytössä.

Mihin käyttöön kaupunki aluetta suunnittelee?

Penttilä vastaa, että alueen käyttö odottaa hallintaoikeuden selviämistä Yksi mahdollinen vaihtoehto olisi rakentaa alueelle golfkenttä.

Hallintaoikeus on tällä hetkellä riitainen. Kaupunki omistaa maat ja on vuokrannut ne Vantaan Golfpuisto Oy:lle. Kaupunki kuitenkin purki vuokrasopimuksen ja otti alueen hallintaansa kesällä 2018.

Perusteena oli vuokrasopimusehtojen rikkominen. Vantaan Golfpuisto Oy puolestaan riitautti irtisanomisen.

Koski pitää edelleen kiinni siitä, ettei vuokrasopimusta ole rikottu maita tuotaessa.

– Konkurssipesä on kiistänyt kaikki kaupungin vaateet, Koski toteaa.

Koski korostaa, että hän haluaisi keskittyä jo tulevaan.

– Meillä on nyt iso seura ilman kenttää. Golfseuralla on toive saada kenttä toimintaan mahdollisimman pian.

Koski puhuu valmiina olevasta Petikon etuysistä. Kohu koski takaysiä, jonka rakentaminen jouduttiin keskeyttämään hyvin varhaisessa vaiheessa.

Myös etuysin saaminen pelikuntoon tulee Kosken mukaan vaatimaan toimenpiteitä.

– Itse en ole käynyt kentällä tänä vuonna, mutta kuulin, että greenit ovat palaneet. Niiden pinta täytyy uusia.

Taustaa

Petikon golfkentän laajennusosan rakentaminen nousi ensimmäistä kertaa otsikoihin viime vuoden helmikuussa, kun ympäristönsuojeluviranomainen teki Vantaan Golfpuiston toimista tutkintapyynnön poliisille.

Vantaan kaupunki teki tutkintapyynnön yhtiön toimista kesäkuussa 2018. Syynä oli se, että yhtiön katsotaan läjittäneen alueelle luvatta valtavia määriä maa-ainesta.

Vantaan Golfpuisto Oy meni konkurssiin lokakuussa 2018.

Golfseura Vantaan Golfpuisto ry jatkaa toimintaansa, mutta kenttää yhdistyksellä ei tällä hetkellä ole.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vantaalainen Tuija Moisala perintöprinsessaksi Miss Plus Size-kisassa
  2. Asukasyhdistyksen aktiivisuus siivitti – Vantaan ensimmäinen pumptrack-rata rakennetaan Ilolan eteläpuolelle Koivukylänväylän reunaan
  3. Oikeus päätti: Tammistoon ei tule Prismaa – "Hanke on nyt kuopattu"
  4. Vantaankosken hotellikylän vastustajat: Suunnitelman toteutuminen tuhoaisi virkistyskäytön ja maiseman
  5. Pula mansikanpoimijoista johti uusiin ratkaisuihin: saman pellon suomalaiset saavat ukrainalaisia isomman korvauksen – Vantaalla vain itsepoimintaa
  6. "Ajatellaan, että tehdään vain nopeasti joku pieni asia" – Joka vuosi tuhannet työntekijät loukkaantuvat pahasti pudottuaan työtehtävissä, ja siksi työsuojeluviranomainen herättelee alaa valvontahankkeella
  7. Oletko nähnyt helsinkiläistä Jeremiasta? Katosi Myllypurosta jo kesäkuussa
  8. Älä tilaa siemeniä sokkona netistä – Eksoottinen siemen voi tulla yllättävän kalliksi eikä välttämättä koskaan edes päädy multaan asti
  9. Hänninen 8.7.
  10. Ammattihuijarit iskivät taas Postin nimissä ja kymmenet ihmiset luulivat viestiä aidoksi – Rikoshyöty yli 200 000 euroa
  11. Kysely: Yli puolet suomalaisista uskoo tieteen ja asiantuntijuuden merkityksen kasvavan koronakriisin jälkeen
  12. USU: Nuorisotyöttömyys on kaksinkertaistunut korona-aikana – "Luvut ovat olleet todella hälyttäviä"
  13. Ruoka: Syötkö täytekakkua hopea- vai muovilusikalla? "Ruokailunautintoon vaikuttaa moni muukin asia kuin tekninen osaaminen", sanoo molekyyligastronomiaan perehtynyt professori Anu Hopia
  14. Pääkirjoitus: Kuinka paljon kulttuurimaisemaan voi kajota?
  15. Mielipide : Kaivokselan pientalojen pihoilla ja kuisteilla liikkuu varkaita

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.