Suomen väkiluku on jo yli viisi ja puoli miljoonaa – kasvu tulee ulkomailta

Heinäkuun loppuun mennessä Suomen kansalaisia syntyi 4 948 henkeä vähemmän kuin kuoli.

toimitus

Suomen ennakkoväkiluku heinäkuun lopussa 5 522 848. Tilastokeskuksen mukaan väkiluku kasvoi tammi-heinäkuun aikana 4 929 hengellä.

Väestönkasvua ylläpiti muuttovoitto ulkomailta, sillä maahanmuuttoja oli 10 226 enemmän kuin maastamuuttoja.

Heinäkuun ennakkotilaston mukaan ulkomailta muutti Suomeen tammi-heinäkuussa 17 568 henkeä, joista Suomen kansalaisia oli 5 091.

Suomesta muutti pois 7 342 henkeä, joista 4 702 oli Suomen kansalaisia.

Maahanmuuttoja oli 782 enemmän ja maastamuuttoja 2 613 vähemmän kuin edellisvuoden tammi-heinäkuussa.

Tammi-heinäkuun aikana Suomessa syntyi 26 313 lasta eli 1 781 lasta vähemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2018.

Kuolleiden määrä oli 31 261, mikä on 1 247 vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Syntyneitä oli 4 948 vähemmän kuin kuolleita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mielipide: Pihat, joihin muutkin voivat poiketa, lisäävät lähiöiden yhteisöllisyyttä ja viehätystä
  2. Vantaan Näyttämö tykittää syksyn täysillä – Uusi toiminnanjohtaja: "Kaupunki tullut vaikeassa tilanteessa hyvin vastaan"
  3. Työttömänä Vantaalla jo lähes sama määrä ihmisiä kuin mitä asuu Tikkurilassa, Korsossa ja Kivistössä yhteensä
  4. Mielipide: Vanhustoiminnan avustukset katkaistiin oudoin perustein
  5. Vuosikymmenen ensimmäinen paikallisottelu pelataan Myyrmäessä
  6. Keskusrikospoliisi: Suurpellon ampumisesta epäillyillä vahvoja kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen
  7. Älä toimi näin, pyytää poliisi: Asukas löysi räjähteen ja kuljetti sen poliisiasemalle, asema jouduttiin eristämään tunneiksi
  8. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa
  9. Vantaalaisia aikuisia opetetaan ajamaan polkupyörällä
  10. Vain yksi uusi koronavirustartunta löydetty Hus-alueella tällä viikolla
  11. Mansikka on ykkönen – Näitä herkkuja suomalaiset tänä kesänä syövät, paljastaa S-ryhmän myyntidata
  12. Selvitys: Kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen Suomeen jääneitä on yhteensä jopa tuhat
  13. Mihin nyt saa matkustaa ja mihin ei? Tässä lista maista, joista tulevien ei tarvitse jäädä karanteeniin
  14. Tulli varoittaa: Nuuskan kaltaisissa tuotteissa ylenpalttisesti nikotiinia – "Voisi verrata lääkeväärennöksiin"
  15. Helsinkiläisessä Pataässä-karaokebaarissa sattuneesta ampumistapauksesta saataneen lisätietoa tänään – Silminnäkijä HS:ssä: Ampumista ei edeltänyt riitaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.