Vantaalle muutetaan, vaikka Vantaalle ei haluta –  Näin asiantuntija selittää ristiriitaa

Vantaa sai Helsingistä ison muuttovoiton. Tiina Örn

Tiina Örn

Vakuutusyhtiö selvitti, mihin kaupunkeihin suomalaiset voisivat harkita muuttoa.

Suosituimpien muuttokohteiden joukosta erottuu selvästi kaksi kaupunkia: Helsinki ja Tampere. Niiden jälkeen listalla ovat muut suuret kaupungit. Vantaa löytyy sijalta kahdeksan. Ohi menivät Helsingin ja Tampereen lisäksi Espoo, Turku, Kuopio, Jyväskylä ja Oulu.

Kyselyn toteuttaneen LähiTapiolan yksityistalouden ekonomisti Hannu Nummiaro toteaa houkuttelevuuslistan kärkipäässä olevan odotetusti kaupunkeja, jotka ovat myös isoimpia nettomuuttovoittajia. Yksi iso poikkeama kuitenkin löytyy – se on Vantaa.

Vaikka Vantaa jää monen ison kaupungin taakse houkuttelevuuslistalla, Vantaan saama muuttovoitto on suuri. Suurista kaupungeista vain Tampereelle muutti vuonna 2018 enemmän ihmisiä kuin Vantaalle.

Nummiaro arvelee muuttovoiton ja houkuttelevuuden välisen ristiriidan johtuvan siitä, että Vantaalle rakennetaan paljon uusia asuntoja ja asuntojen hinnat ja vuokrat ovat edullisemmat kuin esimerkiksi Helsingissä.

– Vantaalla ehkä muutetaan halvempien hintojen takia, vaikka haluttaisiin muuttaa esimerkiksi Espooseen tai Helsinkiin.

LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselytutkimuksen tulokset kerättiin toukokuussa 2019. Tutkimukseen vastanneet edustavat maamme 15-74 -vuotiasta väestöä. Tutkimukseen vastasi 1 050 henkilöä.

Kysely

Jos saisit valita, mihin seuraavista paikkakunnista haluaisit muuttaa? Prosenttiluku kertoo, kuinka monta prosenttia vastaajista haluaisi muuttaa kyseiseen kaupunkiin.

Helsinki 19 %

Tampere 15 %

Espoo 8 %

Turku 8 %

Kuopio 7 %

Jyväskylä 6 %

Oulu 6 %

Vantaa 4 %

Rovaniemi 4 %

Lappeenranta 4 %

Joensuu 3 %

Hämeenlinna 3 %

Lahti 8 %

Pori 2 %

Mikkeli 2 %

Seinäjoki 2 %

Vaasa 2 %

Kotka 1 %

Kouvola 1 %

Salo 1 %

Jokin muu paikkakunta 28 %

Ei mikään 17 %

EOS 13 %

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut