Rajakylässä on naapuriyhteisö, jossa sopu on säilynyt vuosikausia – "Minulle naapurit tuovat ennen kaikkea turvallisuuden tunnetta"

Annikki Hagros-Koski valmisteli yhdessä naapureiden kanssa viikonloppuna puutarhajuhlia. Perinteinen juhla pidettiin jo 20. kerran. Tällä kertaa teemana oli meri. Marika Lumme

Marika Lumme

Kun Annikki Hagros-Koski ja Juhani Koski muuttivat Rajakylään Mailatielle, he kutsuivat koko kotikadun tupaantuliaisiin. Siitä lähti naapureita yhdistävä puutarhajuhlaperinne, joka on jatkunut 20 vuoden ajan.

– Juhla on tärkeä ja odotettu tapahtuma, mutta naapurit ovat toisilleen paljon enemmän. Minulle naapurit tuovat ennen kaikkea turvallisuuden tunnetta, Hagros-Koski kertoo.

Aviomies on samalla linjalla.

– Läheiset naapurit ovat paljon mukavampi asia kuin tilanne, jossa ei sanota edes päivää, Koski sanoo.

Rajakylässä sijaitsevan Mailatien väki on naapureita ja ystäviä. Puutarhajuhlissa lavalle saa astua. Kuva: Marika Lumme Marika Lumme

Naapureista on kasvanut vuosien varrella ystäviä, joiden vaikutus hyvinvointiin on merkittävä.

– Nyt paljastan, että kävin eilen raparperivarkaissa, Tuija Rautiainen-Kukkonen sanoo.

– Ei se haittaa, meillä saa käydä, Anneli Mellanen vastaa hymyillen.

Juuri arkinen apu on monesti pelastus.

– Eilen tein ruokaa ja huomasin, että ruohosipuli ja vaniljasokeri ovat loppu. Ruohosipulin hain viereiseltä tontilta ja vaniljasokerin toiselta puolelta, Mellanen naurahtaa.

– Minulta tippui viikolla verhotanko. Huusin taas Mattia apuun ja hän tuli, Aira Raudasoja kiittelee.

Tiina Lehtonen muutti Rajakylään vuonna 2011 ja on naapuruston uusin tulokas.

– Vein keräykseen menevät lehdet pihalle odottamaan. Hämmästyin kun ne olivat hävinneet. Naapuri oli jo vienyt ne, hän sanoo.

Puutarhajuhlassa on joka vuosi oma teema, tänä vuonna meri. Aiemmin on ollut muun muassa elokuva, satu, merirosvo ja keskiaika. Kuva: Marika Lumme Marika Lumme

Jos on yksinäistä, voi koska tahansa mennä naapuriin.

– Mutta täällä annetaan myös omaa tilaa, Arto Tiihonen sanoo.

Hagros-Koski sairastui viime syksynä aivokasvaimeen.

– Naapurit olivat ne, jotka kävivät minua katsomassa sairaalassa, hän sanoo.

Toiselle sairauden kanssa kamppailleelle naapurusto järjesti pikkujoulut sairaalavuoteelle.

Entä kuinka naapurit ratkaisevat erimielisyydet?

– Ei meillä ole sellaisia! naiset nauravat.

Avoimuus on heidän mukaan avain naapurisopuun. Erilaisille mielipiteille on tilaa.

– Jokainen voi ja uskaltaa sanoa oman mielipiteensä, Airi Hokkanen korostaa.

Juhlien pienen uima-altaan paikasta Hagros-Koski ja Raudasoja kävivät reippaan keskustelun. Näkemysero oli melkoinen.

– Minä täytin uima-altaan aivan eri paikkaan. Nyt se on täynnä vettä, joten sopii siirtää, Juhani Koski kertoo ratkaisustaan.

Annikki Hagros-Koski ja Juhani Koski (vasemmalla) halusivat Rajakylään muutettuaan tutustua naapureihin. Avoimuus toi paljon uusia ystäviä ja arjen apua. Kuva: Marika Lumme Marika Lumme

Raudasoja korostaa huumorin olevan tärkeä osa yhteishenkeä.

– Olemme samanhenkisiä, mutta emme mitään hissukoita. Ei meille tule isoja riitoja kun ei ole isoja asioita, hän naurahtaa.

Juhliin on vuosien varrella kutsuttu kaikki naapurit, ja osa on niistä myös kieltäytynyt. Toisaalta myös poismuuttaneet ovat tulleet ajoittain juhlimaan.

Muutama vuosi sitten seitsemän perhettä hankki yhteisen kanalan, senkin puutarhajuhlien isäntäparin pihalle. Joka perheellä oli oma munien keruuvuoro.

Airi Hokkanen lähti juhlavalmisteluiden jälkeen omaan kotiin pientä siltaa pitkin. Kuva: Marika Lumme Marika Lumme

Hagros-Kosken pariskunnan takapihalta aivan tontin reunasta lähtee kolme pientä siltaa.

– Tuon viimeisen sillan tieltä joudun tekemään pensasaitaan reiän, mutta nyt on kätevä kulkea naapuriin, Koski kertoo.

Ja näin tosiaan tapahtuu: joukko puutarhajuhlavalmisteluihin osallistuneita naapureita katoaa takapihan kautta omiin koteihinsa. Kukaan ei käytä etuovea eikä kulje tien kautta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kivistön uusimman kauppahankkeen eteneminen näyttää mutkistuvan – "Tontin käyttö ei ole kahden kaupparyhmittymän asia"
  2. Vantaa ennen ja nyt: Hiekkaharjun koulun Hyvä kaveri -patsaat taas jaossa – Mutta miksi kuvanveistäjä Raimo Jaatinen lisäsi suunnittelemaansa veistokseen variksen?
  3. Vartijoiden Tikkurilan asemalla puhuttama mies huitaisi kohti ja pakeni – talttui kiinni otettaessa vasta pippurisumutteella
  4. BRQ Vantaa Festival jää tältä kesältä väliin – Pienimuotoisia erilliskonsertteja kuitenkin luvassa syksyllä
  5. Tarkat aikataulut, turvavälit, ei kättelyjä, ei halauksia, ykköset päälle ja Youtube auki – Näin abiturientista tulee ylioppilas
  6. Vainio 30.5.
  7. Pääkirjoitus: Kivistön palveluilla alkaa olla kiire – alueen asukkaat kaipaavat kipeästi ennen kaikkea perusarkeaan helpottavia toimintoja
  8. Uutissuomalaisen debatti: Varman Risto Murto: Nuorille työntekijöille pitää tarjota muutakin kuin korkeita veroja ja supistuvia palveluita
  9. Jenni Isokoski on opiskellut neljässä eri lukiossa – Ylioppilaaksi hän valmistui Nettilukiosta, isänsä epäilyistä huolimatta
  10. Ministeriön selvitys: Kasvosuojista vain niukasti hyötyä, ei tarjoa suojaa tartunnalta
  11. Poliisi tyrmistyi koronakevään rumista luvuista: Nuoret miehet kaahaavat yhä enemmän yli 50 kilometrin ylinopeuksia, humalassa tai huumeissa ajaminenkin yleistynyt
  12. Entinen Neuvostoliitto näkyy edelleen väestötilastossa – ulkomaalaistaustaisista jo puolet asuu pääkaupunkiseudulla
  13. Mies kärähti 16 kertaa ratista parin vuoden aikana – niin suuri vaara sivullisille että esitetään vangittavaksi
  14. Oikeus vangitsi nettipetoksia tehtailleen nuoren miehen – edellisen tuomion jälkeen petokset jatkuivat alle viikossa
  15. Lelusalakuljettajan tuomio koveni hovioikeudessa – Siirtolapuutarhamökin ostaminen lahjoitusrahoilla oli törkeää rahanpesua

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Koronatesteissä käyneiltä vain harvoilta löytyy virusta – Vantaalla drive in -pisteessä testauskapasiteettia on paljon enemmän kuin potilaita
  2. Pienkerrostaloja ja ruokakauppa Backaksen peltoalueelle –  "Rakentamisen laatuvaatimukset on asetettu erittäin korkealle"
  3. Vantaalle Backaksen kartanon alueelle on tulossa Muumien maailma – Maailman ensimmäiseen Muumi-sisäpuistoon odotetaan vuosittain puolta miljoonaa kävijää
  4. Suunnitelma: Lentokenttäjoukkue töihin Helsinki-Vantaalle parissa vuorokaudessa, jos koronavirustilanne vaatii
  5. Vartijoiden Tikkurilan asemalla puhuttama mies huitaisi kohti ja pakeni – talttui kiinni otettaessa vasta pippurisumutteella
  6. 41 vantaalaista on menehtynyt koronavirukseen, vahvistettuja tartuntoja yli 800 – "Tartuntojen määrä on menossa alaspäin"
  7. Vantaa ennen ja nyt: Hiekkaharjun koulun Hyvä kaveri -patsaat taas jaossa – Mutta miksi kuvanveistäjä Raimo Jaatinen lisäsi suunnittelemaansa veistokseen variksen?
  8. Mielipide: Frisbeegolfin suosio räjähtänyt – Vantaalta ei löydy harrastuspaikkoja
  9. Vantaan kaupunki sai lahjoituksena 100 000 kasvosuojainta – annetaan lapsiperheitä ja vanhuksia hoitaville
  10. Vantaa edelleen pohtii koronaviruskartan julkaisemista – "Valtaosa tautiin sairastuneista on jo parantunut"
  11. Kivistön uusimman kauppahankkeen eteneminen näyttää mutkistuvan – "Tontin käyttö ei ole kahden kaupparyhmittymän asia"
  12. Tarkat aikataulut, turvavälit, ei kättelyjä, ei halauksia, ykköset päälle ja Youtube auki – Näin abiturientista tulee ylioppilas
  13. Vantaalla lapsia koronakaranteenissa kahdesta päiväkodista ja neljästä koulusta – kaupungin mukaan jatkotartuntoja ei ole tullut
  14. "Muori nukkuu, se ei halua puhua" – 3-vuotiaan Dilaran puhelinsoitto pelasti aivoinfarktin saaneen isoäidin hengen
  15. Jenni Isokoski on opiskellut neljässä eri lukiossa – Ylioppilaaksi hän valmistui Nettilukiosta, isänsä epäilyistä huolimatta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.