Vantaalainen päiväkoti ehdolla Arkkitehtuurin Finlandia -ehdokkaaksi

Päiväkoti valmistui vuonna 2017. Arkisto/Marika Lumme

toimitus

Vuonna 2017 valmistunut Vaaralanpuiston päiväkoti on ehdolla Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon saajaksi. Muut ehdokkaat ovat Helsingin keskustakirjasto Oodi, Jyväskylän yliopiston päärakennuksen restaurointi, Kruunuvuorenrannan koonta-asema ja Käpylässä sijaitsevan Käärmetalon peruskorjaus.

Vaaralanpuiston päiväkodissa on käytetty runsaasti puuta rakennusmateriaalina. Sisätilat muovautuvat moneen. Päiväkodissa on esimerkiksi vähän ovia ja kiinteitä kalusteita. Liikkuvien kalusteiden ansiosta oppimisympäristö on muovautuva.

Myös energia-asiat on huomioitu 6,5 miljoonaa euroa maksaneessa päiväkodissa maalämpöä ja aurinkokeräimiä hyödyntäen.

Päiväkodin suunnittelivat Jari Frondelius, Jaakko Keppo, Juha Salmenperä, Jalo Sippola ja Maija Viljanen AFKS Arkkitehdeiltä.

Palkinnon saajan valitsee kuvataiteilija, kirjailija Hannu Väisänen. Voittaja julkistetaan 7. lokakuuta. Suomen Arkkitehtiliitto SAFA myöntää palkinnon kuudetta kertaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut