Vantaalainen mielenterveysyhteisö on Helenan henkireikä – "Toiminta on jopa valtakunnallisesti ainutlaatuista"

Ensin jutellaan, sitten jumpataan ja lopuksi hörpätään kahvit. Mukaan saa tulla, vaikka ei haluaisi itse puhua tai jumpata. Päivi Tuovinen

Tiina Örn

Tavalliseen keskiviikkopäivään mahtuu mielenterveysyhteisö Havurastissa naurua ja kyyneleitä. Kyyneleet eivät tällä kertaa ole surun kyyneleitä, vaan merkkejä kiitollisuudesta. Ne viestivät vieraille siitä, kuinka tärkeä paikka Havurasti siellä käyville ikäihmisille on.

Tarinoita tänä syksynä 25-vuotisjuhliaan viettävässä Havurastissa olisi romaaniksi asti. Yksi niistä on miehensä epävirallisena omaishoitajana toimivan Helenan.

– Neljä vuotta sitten elämässäni oli vaikea aika. Tuodessani miestäni jalkahoitoon Havurastin naapuriin vaaleahiuksinen ohjaaja tuli kysymään, onko Havurasti meille tuttu. Sen jälkeen paikalle tuli vielä kaksi muuta vaaleahiuksista Havurastin ohjaajaa. He olivat kuin enkeleitä, kertoo Helena ja pyyhkäisee kyyneleen silmäkulmastaan.

Tuosta päivästä lähtien Metsolassa asuva Helena on ollut miehensä kanssa Havurastin vakituinen kävijä.

Helenan mies ei enää kommunikoi, mutta Helena tulkitsee hänen virkistyvän rastipäivinä.

Päivätoiminnassa on mukana monia muita, joille Havurasti on henkireikä, yksinäisyyden tärkein lieventäjä ja päivärytmin tuoja.

Keskiviikkona hyvää kuntoa ja iloista mieltä tavoittelivat jumppaamalla Helena, Tauno, Raija, Kerttu ja Hilkka. Kuva: Päivi Tuovinen Päivi Tuovinen

Havukoskella sijaitsevan Havurastin olemassaolo on ollut muutaman kerran vaakalaudalla. Toimintaa rahoittavat Veikkaus ja Vantaan kaupunki. Avustus tulee hakea joka vuosi uudestaan.

Keskiviikkoisessa keskusteluringissä pyydetään, ettei Havurastin toimintaa uhkaisi mikään. Helena toivoo, että hän voisi jatkossakin tulla miehensä kanssa kaksi kertaa viikossa mukaan. Jos ei muuta, niin kuuntelemaan muiden jutustelua ja hörppäämään kahvit.

Helena haluaa esiintyä jutussa pelkällä etunimellään. Sellainen sopii Havurastin toimintaperiaatteisiin.

– Emme rekisteröi kävijöistä kuin nimen ja puhelinnumeron. Täällä voi halutessaan käydä myös anonyyminä, kertoo vastaava ohjaaja Marja Helvamo

Jumppa sai suuren suosion. Kuva: Päivi Tuovinen Päivi Tuovinen

Havurastissa jaetaan surullisia asioita, mutta väliin tunkevat myös iloiset asiat ja uuden oppiminen. Iloinen asia on Havurastin yhteistyö läheisen päiväkodin kanssa. Lapset käyvät Havurastissa muun muassa leipomassa ikäihmisten kanssa ja havurastin asiakkaat vierailevat päiväkodissa.

– Yksi kolmevuotias tyttö opetti minua käyttämään sellaista lasten tietokonetta, kun olimme päiväkodissa vierailulla, iloitsee Havurastissa vuosia käynyt Kerttu Rajala ja näyttää kädellään kuin pienestä opettajasta oli kyse.

Marjatta, Eeva ja Taisto ovat Havurastissa vakikävijöitä. Kuva: Päivi Tuovinen Päivi Tuovinen

Helvamo tähdentää, että Havurastin ja Myyrmäessä toimivan Myyrastin toiminta on jopa valtakunnallisesti, jos ei ainutlaatuista, niin ainakin harvinaista. Niin siitäkin huolimatta, että ikäihmisten yksinäisyydestä puhutaan yhä enemmän.

Iloa arkeen tuovat jumpat ja karaoke-tunnit. Välillä kokoonnutaan vakavampien aiheiden äärellä. Viikko-ohjelmassa on kokoontumisia, joissa tarjotaan vertaistukea niin puolison kuoleman kohdanneille kuin päihdeongelman kanssa painiville. Mutta ei kävijällä tarvitse olla mitään erityistä ongelmaa. Mukaan saa tulla ihan vain omaa ja muiden päivää piristääkseen, korostavat ohjaajat.

Kaksi yhteisöä

Havukosken Havurasti (Eteläinen Rastitie 12) ja Myyrmäen Myyrasti (Jönsaksentie 6, 3. krs.) ovat mielenterveysyhteisöjä.

Toiminta on maksutonta ja suunnattu vantaalaisille ikäihmisille.

Tarjolla on yhdessäoloa, erilaisia toimintaryhmiä ja vertaistukiryhmiä sekä yksilöllistä tukea ja ohjausta.

Kävijät tekevät myös yhdessä retkiä muun muassa teatteriin.

Rastien toimintaa rahoittavat Veikkaus ja Vantaan kaupunki.

Toimintaa ylläpitää Marjatta-Säätiö.

Rastit löytyvät myös Facebookissa: www.facebook.com/rastitoiminnat/

Lisätietoa: marjattasaatio.fi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.