"Kiitos kiusaajille, olette ilmaa mulle"

Susanna Suutarinen ja Markus Ahola ovat Chorale. Chorale

Crista Lassfolk-Feodoroff

Menevä biisi on perjantaista alkaen kuunneltavissa kolmessa eri internetin jakelukanavassa, jotka ovat Spotify, Deezer ja Applemusic. Ppäset kuuntelemaan kappaleen myös tästä.Choralen muodostaa sipoolaispariskunta Susanna "Susannah" Suutarinen ja Markus Ahola

He kaipaisivat uutta näkökulmaa kipeään aiheeseen, koulukiusaamiseen.Pariskunta kertoo tehneensä kappaleensa viestiksi siitä, että kiusaaminen voi joskus olla kiusatulle lopulta myös vahvistava kokemus.

– Kiusaamista tapahtuu valitettavasti päiväkoti-ikäisistä aina työmaailmaan ja eläkeikään asti, yhtyeen laulajana esiintyvä Suutarinen tietää.

– Kappaleessamme kiusattu kiittääkin kiusaajiaan, koska kiusaaminen on tehnyt hänestä ihmisenä vahvan selviytyjän. Haluamme kertoa, että kiusaamisesta voi selvitä voittajana ja tehdä rauhan kiusaajien kanssa.

Taiteilijat painottavat tuomitsevansa täysin kaikenlaisen kiusaamisen.Yhtye on aikaisemminkin käsitellyt vaikeita aiheita musiikissaan. Vuonna 2016 Chorale julkaisi Anna Tulla Vaan -singlen, joka oli MS ei pysäytä -kampanjan teemakappale Neuroliitolle.

Viime toukokuussa oli kevyemmän aiheen vuoro, kun Chorale julkaisi suositun Lomalla-kappaleen musiikkivideoineen.

Ensi vuonna 20-vuotisjuhlaansa viettävän yhtyeen aiemmat hitit ovat ylittäneet kahden miljoonan striimausrajan. Chorale kiertää ahkerasti esiintymässä ympäri Suomea. Yhtye kertoo keikoistaan Facebook-sivullaan.Chorale syntyi aikanaan Toijalassa. Nykyinen laulaja Susannah liittyi bändin riveihin vuonna 2010. Markus Ahola puolestaan on perustajajäsen.

Chorale on julkaissut kappaleitaan yksittäin, ja ne ovat keränneet miljoonia latauksia esimerkiksi YouTubessa. Yhtyeen ensimmäinen albumi Unimaailma saavutti kultaa viime vuonna. Kultalevy ojennettiin yhtyeen mukaan heille juhlavasti dance-genren festivaaleilla Jysäreillä.

Pohjois-Paippisissa sijaitsevalla kotistudiollaan Suutarinen ja Ahola tuottavat siis menestyksekkäästi ysärimusiikkia, jolle riittää kysyntää etenkin 30–50-vuotiaiden keskuudessa.Ideana on ennen kaikkea saada musiikilla ihmiset juhlatuulelle. Siihen siivittävät 19990-luvun alussa syntyneen genren energiset syntetisaattoririffit ja 110–150 iskua minuutissa tuottava tahti.

Tyylilajiin kuuluu perinteisesti myös korkeaääninen naisvokalisti, jota miesääni komppaa joko räpäten tai laulaen. Eurodancea on verrattu 1970-luvun diskobuumiin. Genren tunnetuimpia nimiä on kansainvälisesti hollantilaisyhtye 2 Unlimited.

Suomalaisista eurodance-yhtyeistä menestyksekkäin on Waldo's People. Kotimaassa nimekkäisiin yhtyeisiin lukeutuu myös Movetron, jonka laulaja Päivi Lepistö on mukana Choralen viime vuonna julkaisemalla singlellä Suomidancee.

Myös Aikakoneen lasketaan lukeutuvan eurodancen esittäjiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Oikeus päätti: Tammistoon ei tule Prismaa – "Hanke on nyt kuopattu"
  2. Vantaankosken hotellikylän vastustajat: Suunnitelman toteutuminen tuhoaisi virkistyskäytön ja maiseman
  3. Pula mansikanpoimijoista johti uusiin ratkaisuihin: saman pellon suomalaiset saavat ukrainalaisia isomman korvauksen – Vantaalla vain itsepoimintaa
  4. Mielipide : Kaivokselan pientalojen pihoilla ja kuisteilla liikkuu varkaita
  5. Päihtynyt ja sekava mies yritti viedä pelejä lähes 3 000 euron arvosta – hallusta löytyi myös puukko
  6. Oletko nähnyt helsinkiläistä Jeremiasta? Katosi Myllypurosta jo kesäkuussa
  7. Älä tilaa siemeniä sokkona netistä – Eksoottinen siemen voi tulla yllättävän kalliksi eikä välttämättä koskaan edes päädy multaan asti
  8. Hänninen 8.7.
  9. Ammattihuijarit iskivät taas Postin nimissä ja kymmenet ihmiset luulivat viestiä aidoksi – Rikoshyöty yli 200 000 euroa
  10. Kysely: Yli puolet suomalaisista uskoo tieteen ja asiantuntijuuden merkityksen kasvavan koronakriisin jälkeen
  11. USU: Nuorisotyöttömyys on kaksinkertaistunut korona-aikana – "Luvut ovat olleet todella hälyttäviä"
  12. Ruoka: Syötkö täytekakkua hopea- vai muovilusikalla? "Ruokailunautintoon vaikuttaa moni muukin asia kuin tekninen osaaminen", sanoo molekyyligastronomiaan perehtynyt professori Anu Hopia
  13. Pääkirjoitus: Kuinka paljon kulttuurimaisemaan voi kajota?
  14. Henkilöauton kuljettaja törmäsi pyöräilijään Kuninkaalassa
  15. EU-yhteistyö poisti markkinoilta viime vuonna yli 2 200 vaarallista tuotetta – Kaikki vaaralliseksi todetut tuotteet haettavissa päivittyvästä verkkopalvelusta

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. SMC Palveluiden työntekijät siivoavat vantaalaisia päiväkoteja – Kaupunki ei epäillyt yrityksen taustoja sopimusta tehdessään
  2. Juttua päivitetty: Vantaan poliisioperaatio ohi, kohdehenkilö otettu kiinni – Liittyi "hengen ja terveyden suojaamiseen"
  3. Pula mansikanpoimijoista johti uusiin ratkaisuihin: saman pellon suomalaiset saavat ukrainalaisia isomman korvauksen – Vantaalla vain itsepoimintaa
  4. Muurahaismyrkky tappaa myös mehiläiset, varoittaa Tukes – Ulkokäyttöön tarkoitettuja myrkkyjä ei parin vuoden päästä enää myydä kuluttajille
  5. Puistoruokaa jaetaan Vantaalla vielä tällä viikolla – piknikpussien jako päättyy perjantaina
  6. Leppäkorven uimarannan vedenlaatu on jälleen hyvä
  7. Henkilöauton kuljettaja törmäsi pyöräilijään Kuninkaalassa
  8. Koiranulkoiluttajan kauhunhetki Hämevaarassa: Puu kaatui ainoastaan senttien päähän lemmikin kuonosta – "Kuului vain rysähdys"
  9. Päihtynyt ja sekava mies yritti viedä pelejä lähes 3 000 euron arvosta – hallusta löytyi myös puukko
  10. Suomalaistutkimus: Sairaalahoitoa vaativa koronavirustauti vie tehohoitoon useammin kuin influenssa
  11. Kuusijärven rantaelämää valvotaan nyt myöhäiseen yöhön – Lisäresurssit käyttöön lämpimillä keleillä
  12. Vantaankosken hotellikylän vastustajat: Suunnitelman toteutuminen tuhoaisi virkistyskäytön ja maiseman
  13. Kesä on erinomaista aikaa hakea töitä – Näillä 10 alalla on nyt eniten paikkoja auki
  14. Mielipide : Kaivokselan pientalojen pihoilla ja kuisteilla liikkuu varkaita
  15. Omaishoitaja: Kuljetuspalvelusta on tullut Vantaalla hölmölän hommaa – "Taksikuski tilaa kyydin asiakkaalle, joka istuu jo kyydissä"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.