Suomen Ilmailumuseon uuden kumppanin etsintä etenee suotuisasti. Ilmailumuseon museonjohtaja Pia Illikainen toteaa, että huhtikuussa käynnistetty Uusi Ilmailumuseo -hankkeen kumppanihaku on herättänyt runsaasti kiinnostusta eri kaupungeissa ja kunnissa.
Museo etsii uusia tiloja, sillä Finavian kanssa neuvoteltu uusi vuokrasopimus on voimassa vuoden 2028 loppuun.
Tällä hetkellä Aviapoliksen Karhumäentiellä toimivan museon ei ole tarvinnut maksaa tontin omistavalle Finavialle vuokraa. Vuokrasopimuksen päättymisen jälkeen museo joutuisi kuitenkin maksamaan markkinavuokraa ja se ajaisi museon talouden ahtaalle.
Illikainen sanoo, että myös Vantaan kaupunki on mukana kiinnostuneiden joukossa. On siis yhä mahdollista, että museo jatkaisi toimintaansa Vantaalla.
– Kaikki vaihtoehdot ovat vielä avoinna. Syksyllä tiedämme tarkemmin, kenen kanssa neuvotteluja lähdetään edistämään, Illikainen toteaa.
– Vantaan kaupunki on tuonut esille, että he haluavat pitää museon Vantaalla, mutta keskustelut ovat vielä melko alkuvaiheessa, hän lisää.
Vantaan lisäksi Ilmailumuseon toiminnasta ovat kiinnostuneet muun muassa Mäntsälä, Pyhtää ja Oripää sekä yli kymmenen muuta kuntaa tai kaupunkia.
Pia Illikainen sanoo, että museolle olennaista on se, kuinka paljon kaupunki tai kunta haluaa panostaa museon toimintaan ja kehittää sitä.
– Myös sijainti on meille keskeinen tekijä, sillä hyvä sijainti luonnollisesti vaikuttaa kävijämääriin. Lisäksi olennainen asia on tietysti se, millaista liiketoimintaa ympäristö mahdollistaa, hän sanoo.
Museo haluaa jatkossa olla yksi Suomen huippukohteista. Näyttelytiloilta vaaditaan siis paljon. Nykyiset tilat ovat paitsi vanhat, myös ahtaat, eikä näyttelytoimintaa ole mahdollista kehittää.
– Meillä ei ole lainkaan ulkopuolisia tiloja esimerkiksi varastointiin, joten museo on täynnä, Illikainen sanoo.
Museon uusien tilojen rinnalla on käynnissä myös kokoelmakeskushanke, joka voisi tulevaisuudessa olla joko museon yhteydessä tai sitten erillisenä keskuksena vaikka eri kaupungissakin.
Jos museo sijoittuisi esimerkiksiFinnair Cargon entiseenrahtiterminaaliin, olisi kustannusarvio viisi miljoonaa euroa. Valtio on luvannut tähän kolme miljoonaa, jonka lisäksi omaa rahoitusta pitäisi löytyä kaksi miljoonaa.
Mahdollisen uudisrakennuksen rakentaminen maksaisi Illikaisen mukaanainakin 20 miljoonaa euroa.
Ilmailumuseoyhdistyksen keräys on tähän mennessä tuottanut reilut 22 000 euroa. Illikainen uskoo, että vuoden 2020 loppuun asti voimassa oleva keräys vauhdittuu ja myös yritykset innostuvat lahjoittamaan aiempaa innokkaammin, kunhan museon uusi kotipaikka on selvillä.