Pujo valtasi kurtturuususta kitketyn valtatien pientareen – "Näin piti tehdä"

Poliisi tviittaa, että katkoksia ja ruuhkaa on odotettavissa muun muassa Tuusulanväylällä. Arkisto/Jukka Hämäläinen

Jukka Hämäläinen

Valtioneuvosto määräsi toukokuussa, että maanomistajien tulee torjua haitallisia vieraslajeja. Näihin kuuluu tienpientareille aikanaan istutettu kurtturuusu.

Tuusulanväylän keskikaistalta poistettiin tietä komistaneet kurtturuusupensaat jo muutama vuosi sitten. Nyt keskikaista Käpylän ja Kehä I:n välillä kasvaa enimmäkseen pujoa, siellä täällä väriläiskänä keltaista pietaryrttiä.

Onko nyt hyvä, Uudenmaan ely-keskuksen liikenteen ympäristövastaava Arto Kärkkäinen?

– Ei se hyvän näköinen ole. Olen miettinyt ihan samaa siitä ajaesssani, hän sanoo.

– Kurtturuusut piti kuitenkin poistaa. Näin toimittiin jo ennakkoon, vaikka asetus tuli voimaan vasta nyt. Kurtturuusu on ollut haitallisten lajien listalla jo pitkään.

Ely-keskus tulkitsee vieraslajiasetusta Kärkkäisen mukaan niin, että kurtturuusu on kategorisesti kielletty eikä sitä pitäisi jättää mihinkään.

Keskikaistojen ongelma on, että niillä ei pärjää mikä tahansa kasvi.

– Vaihtoehtoja on vähän. Käytännössä kurtturuusut voidaan korvata pääasiassa nurmipinnalla.

Nopea keino Tuusulanväylän keskikaistan siistimiseksi olisi Kärkkäisen mukaan niitto.

Alun perin Koillis-Aasiasta kotoisin oleva kurtturuusu yleistyi Euroopassa 1800-luvulla koristekasvi-istutusten myötä.

Hiekkarannalle asetuttuaan Tyynenmeren rantojen kasvatti pystyy levittäytymään läpitunkemattomaksi tiheiköksi ja syrjäyttää alkuperäisen lajiston. Näin on käynyt esimerkiksi Hankoniemellä.

Kurtturuusu leviää myös siementen avulla, jotka kulkeutuvat uusille kasvupaikoille lintujen mukana. Kiulukat ja siemenet myös kelluvat ja valloittavat uusia alueita ajelehtimalla veden mukana.

Kurtturuusua on kahta lajiketta, punaista ja valkoista. Kumpaakaan ei saa enää tuoda Suomeen eikä päästää ympäristöön. Kurtturuusun kasvatus on kiellettyä kolmen vuoden siirtymäajan jälkeen 1.6.2022.

Kurtturuusu on helppo tunnistaa muista pensasruusuista. Se kasvaa puolesta puoleentoista metriä korkeaksi. Oksat ovat tiheäpiikkisiä, ja suorat piikit kasvavat vaihtelevankokoisina.

Ruusun lehdet ovat pinnaltaan uurteisia, mistä juontuu kasvin nimikin.

Kukassa on yleensä viisi terälehteä. Jos kukat ovat kerrotut eli terälehtiä on paljon, kyseessä on todennäköisesti pitemmälle jalostettu lajike, jonka kasvattaminen on sallittua.

Kurtturuusua ei pidä sekoittaa orjanruusuun, joka kuuluu saariston alkuperäiseen ruusulajistoon. Siinä on piikkejä on vähemmän ja ne ovat muodoltaan käyrät.

Aiheeseen liittyvää

  1. Vieraslaji ei aina ole pihan pahis – Biologi: Kasveista voi olla myös hyötyä luonnolle 8.6.2018 8:50
  2. Ilmestyikö pihallesi japanintatar, kurtturuusu tai lupiini? – Nämäkin kasvit pitäisi nyt hävittää heti 6.6.2018 20:26

Kommentoi

Mainos: Vantaan kaupunki

Asiakkaiden onnistuminen on työn suola

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut