Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Taksiala mullistui vuodessa – "Eniten hävisivät kyytiläiset"

Uuden liikennepalvelulain jälkeen melkein mikään ei ole ennallaan. Kaikki muuttui vuodessa ja sen sai huomata myös sveitsiläinen taksimatkustaja. Mies päättyi Helsinki-Vantaan lentoasemalta kahden tunnin kiertoajelulle, vaikka halusi suorinta tietä Järvenpäähän, kertoo etunimellään Mikael esiintyvä taksinkuljettaja. Hän kuuli tarinan tutulta kuljettajalta.

– Mies oli pöyristynyt.

Hän oli ihmetellyt, miksi Suomen niin luotettava taksijärjestelmä oli rikottu ja otettu käyttöön "ruotsalainen systeemi".

Taksimatkojen hinnoista riittää myös tarinoita Tikkurilan aseman taksitolpalla Lähitaksin ja Taksi Helsingin kuljettajilla. Jukaksi esittäytyvä kuljettaja kertoo, että hänen ystävänsä otti yöllä taksin Helsingin Harjusta Nurmijärvelle. Kyyti maksoi 300 euroa.

Uudenmaan reuna-alueilla voi taksia joutua odottamaan pitkiäkin aikoja, koska kuljettajat keskittyvät vilkkaimmille paikoille, pääasiassa Kehä kolmosen sisäpuolelle.

– Surullista, kiteyttää Jukka ajatuksensa taksiuudistuksesta.

Aiemmin viranomaisella oli taksiluvan haltijoille vaatimuksia mutta "niiden kanssa pärjättiin", sanoo Jukka. Enää ei ole sen paremmin päivystypakkoa, määrättyä asemapaikkaa kuin enimmäistaksaakaan. Kuljettajan tarvitsee suorittaa vain ajolupa ja yrittäjän hakea taksiliikennelupa.

Omaa autoa ajava Pekka sanoo, että eniten uudistuksessa hävisivät kyytiläiset.

– Asiakkaan kannalta ennen oli paremmin.

Silloin saattoi hypätä taksin kuin taksin kyytiin ja tiesi mitä sai ja millä hinnalla.

– Kun olin odottamassa kyytiä Hakaniemessä, yksi kuski tuli kysymään, missä on Liisankatu, Jukka hämmästelee.

Se on "kivenheiton" päässä Hakaniemestä.

Uudistuksessa on hyvääkin.

– Se on antanut yrittäjille vapauksia, sanoo Taksiliiton toimitusjohtaja Timo Koskinen

Enää ei tarvitse pohtia, kuka hoitaa hiljaisen ajan. Ei tarvitse ajaa, jos ei halua. Kannattavinta on ajaa arkisin kello 7–17. Aiemmin yöt ja viikonloput hoidettiin, koska laki siihen velvoitti.

Mutta jos ei ole ajoa, ei saa tulojakaan. Lisäksi yrittäjiä on enemmän jakamassa samaa kyytikakkua. Tikkurilassa kuljettaja kertoo esimerkin torstaiaamulta: tunnin työstä jäi bruttotuloa neljä euroa. Päivää pitää venyttää yltääkseen samaan tuloon kuin ennen uudistusta.