Kerrostalokodin parveke on sisustettu kasvien ehdoilla – Seuraavaksi hankintalistalla ilmankostutin

Emilia Valkonen on sisustanut lasitetusta parvekkeestaan viihtyisän lisähuoneen. Matoilla, kasveilla ja kalusteilla parvekkeelle saa helposti huonemaista tunnelmaa. Sini Pennanen

toimitus

Emilia Valkosen kerrostalokodin parveke on sisustettu erilaisten kasvien ehdoilla. 15 neliön eteläparvekkeella viihtyvät kaktukset ja muut lämmöstä nauttivat kasvit.

Valkonen on asunut miehensä kanssa Espoon Olarissa 3,5 vuotta. Pariskunta ihastui kaksion suureen, lasitettuun parvekkeeseen, joka on kuin yksi huone lisää.

– Olen kasvattanut parvekkeella aiempina vuosina hyötykasveja, kuten tomaattia, mutta ne veivät melko paljon tilaa. Nyt suosin yrttejä ja suhteellisen helppohoitoisia kuumuudesta pitäviä kasveja. Viinirypäleitä on myös tulossa. Talveksi siirrän kaikki kasvit sisälle asuntoon eli meillä on vihreää vuoden ympäri, Emilia Valkonen sanoo.

Kodin kasveista mehikasvi ja viiniköynnös talvehtivat lasitetulla parvekkeella, mutta muut lajit tarvitsevat kylminä kuukausina lämpimämmän paikan sisätiloista.

– Saan ideoita parvekekasveihin ja sisustamiseen ulkomaanmatkoilta ja netistä. Kasvit ovat harrastukseni ja tutustun mielelläni uusiin lajeihin ja opettelen niiden hoitoa. Parveke on meille olohuoneen jatke, ja vaikka se on aurinkoisina päivinä todella kuuma paikka, illan tullen yleensä viilenee, Valkonen kertoo.

Valkosen seuraava hankinta parvekkeelle on ilmankostutin. Monet kasvit kaipaavat trooppista ilmastoa ja ilmankostuttimella voisi luoda samantyyppiset olosuhteet. Näin Valkonen myös välttyisi kasvien suihkuttamiselta.

– On kiva huomata miten paljon ihmiset laittavat nykyään parvekkeitaan – ja jokaisella on oma tyylinsä. Rauhallisessa taloyhtiössämme asuu pariskuntia, eläkeläisiä ja lapsiperheitä. Jokaisella parvekkeella on jotakin, mikä tekee talomme yleisilmeestä mukavan.

Valkonen hankkii kasveja puutarhoilta, saa niitä lahjaksi ystäviltään tai ostaa pistokkaita kierrätysryhmistä. Harvinaisen yönkuningattaren pistokkaan hän löysi Helsingin Kontulasta tori.fi:n kautta.

– Olen ostanut parvekkeelle loppujen lopuksi todella vähän mitään kallista. Saatan ostaa jonkin huonokuntoisen kasvin esimerkiksi Prismasta 80 sentillä ja hoitaa sen kuntoon. Saan kasveja lähinnä äidin pihalta, poikkeuksena ystäväni taskussa kulkenut taskujuoru.

Vaikka kasvien hoidossa on joskus omat haasteensa, Valkonen jaksaa iloita hyvinvoivasta lopputuloksesta. Hänen mukaansa kasvien hoitaminen ei ole vaikeaa, mutta usein ihmiset saattavat hoitaa kukkiaan jopa liikaa.

– Liika on liikaa kastelussakin. Kannattaa kokeilla, onko multa vielä kosteaa, ennen kuin kastelee mitään. Myös auringonpaisteen suunta kannattaa huomioida kasveja valitessa. Omalle eteläparvekkeelleni olen valinnut lajeja, joita tarvitsee kastella keskimäärin kerran viikossa – ja kaktuksia vielä harvemmin, Valkonen vinkkaa.

Teksti: Riikka Hollo

Kuvat Sini Pennanen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Maanjäristys Hakunilassa – "Vastaavaa ei ole koskaan aiemmin mitattu Vantaalla"
  2. Nora Lehto maalasi TiPS-naiset Suomen cupin loppuotteluun
  3. Koulu alkaa normaalisti Korsossakin – luokan tuhonnut tulipalo ei vaikuta koulun toimintaan
  4. Nuori motoristi kaahasi poliisia karkuun Koivuhaassa ja Ruskeasannassa lauantai-iltana – Kyydissä ollut nainen pyysi pysähtymään
  5. Varkaat kärräsivät työkaluja ulos Rautakaupasta keskellä päivää
  6. USU: Apteekkien hyllyt jopa tyhjentyneet kasvomaskeista – Kertakäyttömaskista voi joutua maksamaan pari euroa kappaleelta
  7. "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin" – Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin – "Naama roikkui"
  8. Tilastotkin sen vahvistavat: Heinäkuussa hellepäiviä melkein viikon verran keskivertoa vähemmän, sadetta senkin edestä
  9. Poliisi: Häiriökäyttäytyminen lisääntynyt Espoossa, henkirikosten ja niiden yritysten määrä kasvanut Länsi-Uudellamaalla
  10. HSL on varautunut maskien käyttöön mutta odottaa virallisia ohjeita – "Onko se pakko vai suositus ja koskeeko se yleisesti joukkoliikennettä vai vain ruuhka-aikoja"
  11. "Musta vuosi" henkirikosten määrässä Itä-Uudellamaalla – poliisi: "Poikkeusolot eivät yksistään selitä"
  12. Vakavien väkivaltarikosten määrä kasvoi rajusti Helsingissä – "Väkivallan käyttöön varaudutaan ja esimerkiksi teräasetta saatetaan kantaa mukana"
  13. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  14. Poliisi tuli tarkistamaan ajokunnon – Autosta löytyi varastettua tavaraa Tikkurilan Nesteellä
  15. "Peruslippumme maksaa 2,99 euroa" – Uusi halpabussifirma aloittaa liikennöinnin Helsingistä Turkuun

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Maanjäristys Hakunilassa – "Vastaavaa ei ole koskaan aiemmin mitattu Vantaalla"
  2. Ilkivalta ja remontit ajoivat jäätelökioskit pois suosituilta paikoilta Vantaalta – "Asiakkaat ihmettelevät tilannetta päivittäin"
  3. Varkaat kärräsivät työkaluja ulos Rautakaupasta keskellä päivää
  4. Yksi nainen yllätti Kaljakellunnassa – ulkomaalainen tapahtumasta: "There are so many of those... how funny!"
  5. Mielipide: Miksi vesijuoksijat juoksevat uimahallissa kaverin kanssa rinnakkain? – "Ohittaminen on mahdotonta"
  6. Poliisi tuli tarkistamaan ajokunnon – Autosta löytyi varastettua tavaraa Tikkurilan Nesteellä
  7. Vantaa ennen ja nyt: Kiistelty Kaljakellunta sai alkunsa kaveriporukan päähänpistosta – Vantaan kaupunginmuseo selvitti, mikä vetää ihmisiä Keravanjoelle kellumaan
  8. Nuori motoristi kaahasi poliisia karkuun Koivuhaassa ja Ruskeasannassa lauantai-iltana – Kyydissä ollut nainen pyysi pysähtymään
  9. Vasta kolme vuotta vanhassa talossa tehdään julkisivuremonttia Tikkurilassa – "Korjaustyö haluttiin tehdä riittävällä laajuudella"
  10. Suunnitelma: Tuomelan koulun koko ylläpito kansainväliselle yritykselle – 30 työtilaa ja 5 asuntoa vuokralle
  11. Hyvinkään ammuskelussa loukkaantunut Heidi Foxell palasi jalkapallon pariin ja mentoroi nyt TiPSin naisia kohti mestaruutta – "Vasta viime vuonna pystyin katsomaan ensimmäisen kokonaisen pelin"
  12. Mielipide: Oma väki voi tuhota taloyhtiön pihan kauneuden
  13. HSL on varautunut maskien käyttöön mutta odottaa virallisia ohjeita – "Onko se pakko vai suositus ja koskeeko se yleisesti joukkoliikennettä vai vain ruuhka-aikoja"
  14. Variston kouluun avataan koronaviruksen drive-in-testauspiste
  15. Tikkurilan Fafa's lopetti toimintansa – "Tavoitteena on löytää entistä parempi sijainti"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.