Pauli Aalto-Setälä jättää Aller Median – tähän yritykseen hän nyt päätyy

Pauli Aalto-Setälä aloittaa uudessa tehtävässä marraskuussa. Marko Happo

Milla Asikainen

Pauli Aalto-Setälä jättää Aller Median ja siirtyy markkinointiviestinnän konserni Dentsu Aegis Network Oy:n toimitusjohtajaksi.

– Tähän liittyy paljon dramatiikkaa, sillä palvelin tätä media-data ja -markkinointikonsernia 10 vuotta. Muutostyö oli valtava ja niin on kiitollisuutenikin tätä yhteisöä kohtaan, Aalto-Setälä tviittaa.

Aalto-Setälä aloittaa Dentsu Aegis Networkilla marraskuussa.

– Vastasin kutsuun myöntävästi, koska arvoni ja kunnianhimoni kohtasivat Dentsu Aegis Networkin arvojen ja tulevaisuuden kasvutavoitteiden kanssa. Olen innoissani päästessäni kasvattamaan suomalaisyrityksiä digitaalisessa taloudessa maailman parhaiden osaajien avulla, Aalto-Setälä kertoo yrityksen tiedotteessa.

Pauli Aalto-Setälä on aiemmin toiminut muun muassa juontajana, työelämäprofessorina Turun yliopistossa ja päätoimittajana Iltalehdessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mielipide: Pihat, joihin muutkin voivat poiketa, lisäävät lähiöiden yhteisöllisyyttä ja viehätystä
  2. Vantaan Näyttämö tykittää syksyn täysillä – Uusi toiminnanjohtaja: "Kaupunki tullut vaikeassa tilanteessa hyvin vastaan"
  3. Työttömänä Vantaalla jo lähes sama määrä ihmisiä kuin mitä asuu Tikkurilassa, Korsossa ja Kivistössä yhteensä
  4. Mielipide: Vanhustoiminnan avustukset katkaistiin oudoin perustein
  5. Vuosikymmenen ensimmäinen paikallisottelu pelataan Myyrmäessä
  6. Keskusrikospoliisi: Suurpellon ampumisesta epäillyillä vahvoja kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen
  7. Älä toimi näin, pyytää poliisi: Asukas löysi räjähteen ja kuljetti sen poliisiasemalle, asema jouduttiin eristämään tunneiksi
  8. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa
  9. Vantaalaisia aikuisia opetetaan ajamaan polkupyörällä
  10. Vain yksi uusi koronavirustartunta löydetty Hus-alueella tällä viikolla
  11. Mansikka on ykkönen – Näitä herkkuja suomalaiset tänä kesänä syövät, paljastaa S-ryhmän myyntidata
  12. Selvitys: Kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen Suomeen jääneitä on yhteensä jopa tuhat
  13. Mihin nyt saa matkustaa ja mihin ei? Tässä lista maista, joista tulevien ei tarvitse jäädä karanteeniin
  14. Tulli varoittaa: Nuuskan kaltaisissa tuotteissa ylenpalttisesti nikotiinia – "Voisi verrata lääkeväärennöksiin"
  15. Helsinkiläisessä Pataässä-karaokebaarissa sattuneesta ampumistapauksesta saataneen lisätietoa tänään – Silminnäkijä HS:ssä: Ampumista ei edeltänyt riitaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.