Kaikki kaupunkipyöräasemat eivät ole vieläkään käytössä – tästä syystä Vantaan pyörät eivät sovi yhteen Helsingin pyörien kanssa

Vantaalla otettiin maanantaina käyttöön 85 kaupunkipyöräasemaa. Kaikkiaan Vantaalle tulee 100 asemaa. Kaupunkipyöriä tulee liikenteeseen kaikkiaan noin tuhat.

Kaupunkipyöräasemien oli tarkoitus olla käytössä heti kesäkuun alussa Vantaan kaupungin liikenneinsinööri Heikki Alkilan mukaan suurin syy viivästykseen on pyörien telinetoimituksien viivästyminen.

– Ensi viikolla saamme uuden erän telineitä. Kesäkuun loppuun mennessä kaikkien asemien on tarkoitus olla käytössä, Alkila sanoo.

Vantaan kaupunkipyörät eivät sovi yhteen Helsingin ja Espoon pyörien kanssa, joten pyörät tulee noutaa ja palauttaa Vantaan telineisiin. Tämä on asia, josta Alkilan mukaan ihmiset ovat antaneet eniten palautetta jo ennakkoon.

Syy miksi pyörät eivät sovi naapurikuntien kanssa yhteen, johtuu kahdesta asiasta.

– Jos olisimme lähteneet hankkimaan saman tuotteen kuin Helsingissä, sen olisi voinut tarjota vain yksi yritys, joka olisi voinut määritellä hinnan miten haluaa. Julkisen palvelun kilpailutusta ei saa tehdä näin, Alkila selvittää.

Toinen syy on Alkilan mukaan tekniikan kehittyminen.

– Helsinki on hankkinut pyöränsä jo muutama vuosi sitten. Halusimme nähdä kuinka pyörät ovat kehittyneet, Alkila sanoo.

– Pahoittelemme, että pyörät eivät ole yhteensopivia. Tämä ei tietenkään ole tavoiteltava tila. Seuraavan kerran kun pääkaupunkiseudulle hankitaan pyöriä, ne toivottavasti ovat yhteensopivia, hän jatkaa.

Lisää aiheesta

Lue lisää aiheesta

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Mainos: HotLips

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut