Keski-ikäinen mies raiskasi perheensä luona yökyläilleen 4-vuotiaan – IS: Hovi vahvisti käräjäoikeuden antaman vankeustuomion

Kuvituskuva. Johanna Erjonsalo

toimitus

Helsingin hovioikeus on antanut tuomion tapauksessa, jossa mies käytti seksuaalisesti hyväkseen perheensä luona yökyläillyttä lasta marraskuussa 2015. Hovi piti ennallaan Tuusulan käräjäoikeuden langettaman vankeustuomion ja määräsi miehen maksamaan lapselle kärsimyskorvausta 15 000 euroa, kertoo Ilta-Sanomat.

Käräjäoikeus tuomitsi 53-vuotiaan miehen alle 5-vuotiaan lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä raiskauksesta 3 vuoden ja 6 kuukauden vankeusrangaistukseen sekä 20 000 euron korvauksiin Tuusulan käräjäoikeudessa marraskuussa 2017. Tapauksesta uutisoi Keski-Uusimaa.

Mies vaati hovissa syytteiden hylkäämistä ja syyttäjät puolestaan rangaistuksen korottamista, Ilta-Sanomat kertoo.

Käräjäoikeuden mukaan seksuaalirikokset tapahtuivat miehen omakotitalossa Pornaisissa, jossa lapsi oli ensimmäistä kertaa yksin yökylässä. Lapsi oli tuolloin 4 vuoden ja 8 kuukauden ikäinen.

Epäilykset hyväksikäytöstä heräsivät, kun lapsi kertoi tapahtumista vanhemmilleen omalla tavallaan yökylän jälkeen. Käräjäoikeus katsoi miehen syyllistyneen anaaliyhdyntään lapsen kanssa. Myös lääkärintarkastus tuki tapahtumia, Keski-Uusimaa kertoo.

Oikeudenkäynnissä kuultiin todistajina miehen vaimoa ja tämän aikuista tytärtä, jotka olivat talossa kyseisenä yönä. He nukkuivat eri kerroksessa eivätkä kertomansa mukaan havainneet ja kuulleet mitään epätavallista yön aikana.

Syyttäjä katsoi, että rikokset olivat omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa lapselle. Syytekirjelmän mukaan mies oli tavannut lastasäännöllisesti joka toinen viikonloppu. Hän ei kuitenkaan ole lapsen isä, Keski-Uusimaan jutussa kerrotaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mielipide: Muutaman kilometrin säteellä lentoasemasta on mitä kauneimpia luontokohteita – Vantaalla voitaisiin kehittää kestävästi tuotettua lähimatkailua turisteille
  2. Vantaan kirjastot avaavat ovensa maanantaina – suosituksena pikainen asiointi ja itsepalvelun käyttö
  3. Kyytiä tarjonnut kaksikko varasti rollaattorin kanssa liikkuneen miehen rahat Myyrmäessä – Poliisi pyytää vihjeitä
  4. Vain kaupunki suostuu kommentoimaan talohanketta Viertolassa – "Vaikuttaa siltä, että keskeneräisen talon ostaneet on jätetty yksin"
  5. Asuntorakentamista lykätään Kivistön keskustassa
  6. Nyt katseet kohti pönttöjä – pesivistä linnuista kerätään tietoja
  7. Nuorisotilat avautuvat ensi viikolla: maksutonta toimintaa koulujen alkuun saakka – "Tuodaan pelit pihalle ja laitetaan musiikki soimaan"
  8. Salibandyliigasta tuli F-liiga – uusi nimi oudoksuttaa Vantaalla: "Vähän fiksumpi olisi saanut olla, kestää hetken totutella"
  9. Mielipide: Nyt on aika leikata päättäjien palkkioita – Esimerkin voima on tärkeää, koska tulevat taloudelliset päätökset ovat kovia
  10. Vainio 30.5.
  11. Pääkirjoitus: Kivistön palveluilla alkaa olla kiire – alueen asukkaat kaipaavat kipeästi ennen kaikkea perusarkeaan helpottavia toimintoja
  12. Kivistön uusimman kauppahankkeen eteneminen näyttää mutkistuvan – "Tontin käyttö ei ole kahden kaupparyhmittymän asia"
  13. Uutissuomalaisen debatti: Varman Risto Murto: Nuorille työntekijöille pitää tarjota muutakin kuin korkeita veroja ja supistuvia palveluita
  14. Jenni Isokoski on opiskellut neljässä eri lukiossa – Ylioppilaaksi hän valmistui Nettilukiosta, isänsä epäilyistä huolimatta
  15. Vantaa ennen ja nyt: Hiekkaharjun koulun Hyvä kaveri -patsaat taas jaossa – Mutta miksi kuvanveistäjä Raimo Jaatinen lisäsi suunnittelemaansa veistokseen variksen?

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vain kaupunki suostuu kommentoimaan talohanketta Viertolassa – "Vaikuttaa siltä, että keskeneräisen talon ostaneet on jätetty yksin"
  2. Vartijoiden Tikkurilan asemalla puhuttama mies huitaisi kohti ja pakeni – talttui kiinni otettaessa vasta pippurisumutteella
  3. Kivistön uusimman kauppahankkeen eteneminen näyttää mutkistuvan – "Tontin käyttö ei ole kahden kaupparyhmittymän asia"
  4. Kyytiä tarjonnut kaksikko varasti rollaattorin kanssa liikkuneen miehen rahat Myyrmäessä – Poliisi pyytää vihjeitä
  5. Mielipide: Muutaman kilometrin säteellä lentoasemasta on mitä kauneimpia luontokohteita – Vantaalla voitaisiin kehittää kestävästi tuotettua lähimatkailua turisteille
  6. Jenni Isokoski on opiskellut neljässä eri lukiossa – Ylioppilaaksi hän valmistui Nettilukiosta, isänsä epäilyistä huolimatta
  7. Salibandyliigasta tuli F-liiga – uusi nimi oudoksuttaa Vantaalla: "Vähän fiksumpi olisi saanut olla, kestää hetken totutella"
  8. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  9. Vantaa ennen ja nyt: Hiekkaharjun koulun Hyvä kaveri -patsaat taas jaossa – Mutta miksi kuvanveistäjä Raimo Jaatinen lisäsi suunnittelemaansa veistokseen variksen?
  10. Asuntorakentamista lykätään Kivistön keskustassa
  11. Vantaan kirjastot avaavat ovensa maanantaina – suosituksena pikainen asiointi ja itsepalvelun käyttö
  12. Vantaalle Backaksen kartanon alueelle on tulossa Muumien maailma – Maailman ensimmäiseen Muumi-sisäpuistoon odotetaan vuosittain puolta miljoonaa kävijää
  13. Nuorisotilat avautuvat ensi viikolla: maksutonta toimintaa koulujen alkuun saakka – "Tuodaan pelit pihalle ja laitetaan musiikki soimaan"
  14. Koronatesteissä käyneiltä vain harvoilta löytyy virusta – Vantaalla drive in -pisteessä testauskapasiteettia on paljon enemmän kuin potilaita
  15. Mielipide: Nyt on aika leikata päättäjien palkkioita – Esimerkin voima on tärkeää, koska tulevat taloudelliset päätökset ovat kovia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.