Luodinreiän vierestä maailmanluokan ikoniksi – Valokuvaaja Chi Modun kuvat hiphopin jättiläisistä ovat kaikessa suuruudessaankin ihmisen kokoisia

Chi Modu pääsi lähelle kuvattaviaan, mutta säilytti ammattilaisena myös tietyn etäisyyden. –Muuten olisin menettänyt heidän arvostuksensa, hän uskoo. Leena Koivisto

Leena Koivisto

Niille jotka Tupac Shakurin, Ice Cuben, Biggie Smallsin, Nasin, 2Pacin, Wu-Tang Clanin tai Snoop Doggin kaltaiset hiphopin jättiläiset saavat haltioitumaan, Vantaan taidemuseo Artsi on viime viikolla käynnistyneen näyttelynsä ajan varsinainen mansikkapaikka.

Läsnäolon tunne Uncategorized –Luokittelemattomat -näyttelyssä on käsin kosketeltava, kun genren supertähdet, osa jo edesmenneitä, katsovat kävijää 1990-luvulla otetuista kuvista, joista osa on kooltaan hätkähdyttäviä.

– Tämä on maailmanennätys, nauraa mies kuvien takana, itsekin maineeltaan legendaariseksi kasvanut yhdysvaltalainen valokuvaaja ja kuvajournalisti Chi Modu

– Tässä kokoluokassa niitä ei ole ollut aiemmin esillä missään muualla.

Musiikin tuntemus voi Modun mukaan rikastaa kokemusta näyttelystä, mutta ei ole välttämätön avain kuvien katsomiseen ja niiden ymmärtämiseksi.

– Näyttely ei oikeastaan edes koske musiikkia, sillä kysehän on puhtaasti visuaalisuudesta eikä mukana ole ääntä. Kuvilla on silti omat äänensä. Niitä ei kuule, mutta ne voi tavallaan tuntea kuvia katsomalla.

Näyttelyn suurimmassa teoksessa parveilee Wu-Tang Clan. Kuva: Leena Koivisto

Kuvaushetkellä kohteet olivat vähävaraisten huonomaineisissa lähiöissä pyörineitä afroamerikkalaisia nuoria, joista monella läpimurto ja tie tähteyteen oli vasta edessä.

Tänä päivänä kuvat voi nähdä kertomuksena sinnikkyydestä ja lannistumattomuudesta.

– Nämä ihmiset ovat uskomattomia. He tulivat katuojasta ja kaikki oli heitä vastaan, Modu sanoo ja osoittaa seinältä 19-vuotiasta Nasia, joka 25 vuotta myöhemmin, sattumoisin juuri näyttelyn avajaispäivänä, oli yksi Sideways-festivaalin pääesiintyjistä Helsingissä.

Kuvassa Nas istuu vuokrahuoneessaan, jonka seinässä on luodinreikä.

– Tämä kaveri tuli tuolta ja on nyt maailmanluokan ikoni.

Chi Modun ensimmäinen näyttely hiphop-suuruuksien kuvista oli Porissa viisi vuotta sitten. Nyt niitä nähdään erilaisena kokoonpanona Artsissa, jonne Modu on tehnyt kuvista myös suurempia vedoksia kuin koskaan missään aiemmin. Kuva: Leena Koivisto

Tupac, 1993. Kuva: Chi Modu

Uncategorized-näyttely nähtiin ensimmäisen kerran Porin taidemuseossa 2014.

– Vantaalla on kuitenkin eri näyttely, vaikka joitain samojakin kuvia mukana on, Modu korostaa.

Kokonaisuus, joka sisältää täysin ennennäkemätöntäkin materiaalia, on räätälöity millin tarkasti Artsin tiloihin ja apuna on käytetty myös 3d-mallinnoksia. Työ on tehty museon ja Modun oman näyttelyarkkitehtuuritiimin yhteistyönä.

Uncategorized-brändi syntyi muutama vuosi sitten, jolloin Modu laittoi kuviaan esille ulkomainostyyppisinä vedoksina talojen seiniin. Sen perusajatuksena on viedä teokset ihmisten lähelle, tavoite, johon Artsi pääsymaksuttomana museona hyvin istuu.

Snoop Dogg, 1993. Kuva: Chi Modu

Kun Chi Modu kuvasi hiphop-kuviaan, hän halusi nähdä ihmisen, kohdata kohteensa empaattisesti ja kunnioittaen ja samalla lisätä kuvillaan heidän arvoaan. Sama asenne tuntuu ulottuvan myös hänen näyttelytoimintaansa.

– Monet ihmettelevät, miksi ylipäänsä teen näyttelyjä jonnekin 5,5 miljoonan ihmisen Suomeen, enkä sielläkään edes Helsinkiin, hän nauraa.

Suomessa jo useasti piipahtanut Modu hehkuttaa täällä ihmisiltä saamaansa vastaanottoa ”rakastavaksi”.

– Täällä töitäni arvostetaan.

Suomalaisten innostus hiphopiin ja tyylin täkäläinen skene saavat hänet toteamaan:

–  Tehän olette täällä täysin hiphop-hulluja, meininki on ihan hard corea.

Modun mielestä syyn voi löytää maan historiasta, Ruotsin ja Venäjän vallan alla kärvistelleestä kansasta.

– Te tiedätte, millaista on, kun sorretut tarvitsevat äänen.

Näyttely

Valokuvaaja Chi Modun kuvia hiphopin ja rapin suurista nimistä hiphopin kultakaudelta 1990-luvulta Vantaan taidemuseo Artsissa (Paalutori 3).

Näyttelyn ovat kuratoineet Jean Ramsay museolta ja rap-artisti Karri ”Paleface” Miettinen.

Näyttelyssä on mukana kuvavirta, johon Modu toivoo kävijöiden osallistuvan ottamalla selfien tai kuvan vaikkapa suosikkiteoksestaan.

Museo on tuottanut näyttelystä kuvitetun julkaisun, jossa avataan sekä kuvien että Chi Modun tarinaa limittäen mukaan myös hiphopin kehitystä. Julkaisun on kirjoittanut Jean Ramsay käyttäen aineistona Modun ja Miettisen välistä keskustelua.

Näyttely on avoinna 1.9. asti. Museoon pääsee maksutta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kaupunki jakoi 18 400 maksutonta piknikpussia – Alussa puistoruokailun korvaavien pussien kysyntä yllätti
  2. Yrittäjät antoivat arvosanan Vantaalle – Yrittäjäpomo: Luku ei anna aihetta juhlaan
  3. Vantaalle myönnettiin 205 hirvieläinten pyyntilupaa
  4. Korona-näytteenotto ruuhkautui viikolla – Tartuntamäärissä ei toistaiseksi näy nousua
  5. Rebound puskee sinkkua toisen perään: Uutuusbiisissä pakkaan sekoitetaan iskelmätähti, auto ja Spielbergin leffa – reboundimaisen vapaasti
  6. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  7. Oma raha: Jaguar E-type, Cadillac Eldorado, Aston Martin... Sijoittajakonkari Jukka Ylitalo, 56, sijoittaa klassikkoautoihin – "Auton muotoja ja tekniikkaa voin tutkia ja ihailla tuntikaupalla"
  8. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  9. Tiede: Päivällä robottien ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen tutkija, illalla performanssitaiteilija – Rebekah Rousi, 42, halusi oppia puhumaan suomea ja sen myös teki
  10. Jokiniemestä löytyi tällä viikolla suuri määrä tuhansia vuosia vanhoja esineitä – "Löydöt ovat poikkeuksellisen kookkaita"
  11. Vastine: Avoimen päivätoiminnan määräraha joudutaan ohjaamaan lakisääteisiin palveluihin
  12. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa
  13. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  14. Poliisia paenneen nuoren rattijuopon auto pyöri karkumatkalla kahdesti ympäri Pakkalassa ja Ylästössä
  15. Oikeustieteelliseen valitut saavat nukkua yönsä rauhassa: Pääsykoevirhe ei vie kenenkään opiskelupaikkaa, sisään otetaan lisää väkeä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Korona-näytteenotto ruuhkautui viikolla – Tartuntamäärissä ei toistaiseksi näy nousua
  2. Jokiniemestä löytyi tällä viikolla suuri määrä tuhansia vuosia vanhoja esineitä – "Löydöt ovat poikkeuksellisen kookkaita"
  3. Yrittäjät antoivat arvosanan Vantaalle – Yrittäjäpomo: Luku ei anna aihetta juhlaan
  4. Poliisia paenneen nuoren rattijuopon auto pyöri karkumatkalla kahdesti ympäri Pakkalassa ja Ylästössä
  5. Oikeus päätti: Tammistoon ei tule Prismaa – "Hanke on nyt kuopattu"
  6. Rebound puskee sinkkua toisen perään: Uutuusbiisissä pakkaan sekoitetaan iskelmätähti, auto ja Spielbergin leffa – reboundimaisen vapaasti
  7. Kaupunki jakoi 18 400 maksutonta piknikpussia – Alussa puistoruokailun korvaavien pussien kysyntä yllätti
  8. Vantaalle myönnettiin 205 hirvieläinten pyyntilupaa
  9. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  10. Vastine: Avoimen päivätoiminnan määräraha joudutaan ohjaamaan lakisääteisiin palveluihin
  11. Vantaa on Suomen muuttotilaston ykkönen – Rohmuaa asukkaita muista kunnista
  12. Tikkurilan kirkkoon tulee Suomen ensimmäinen kellopeli, jolla voi soittaa mitä tahansa – "Kanttorit treenaavat jo Paranoidia"
  13. Työttömänä Vantaalla jo lähes sama määrä ihmisiä kuin mitä asuu Tikkurilassa, Korsossa ja Kivistössä yhteensä
  14. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  15. Vaatteiden kaatopaikkakielto hämmentää yhä – näin kierrätät rikkinäiset sukat oikein

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.