Suomen ensimmäinen hampurilaisfestari järjestetään Kampissa – "Ei tarvitse olla ruokahifistelijä muodostaakseen mielipiteen burgerista"

toimitus

Burger Lovers -festivaali kokoaa 14.–16. kesäkuuta Kampin Narinkkatorille Suomen parhaita hampurilaisravintoloita ja burgereihin erikoistuneita keittiömestareita.

Kipinä tapahtumaan syttyi intohimoisten burgerinystävien halusta vahvistaa Suomen hampurilaiskulttuuria.

– Perinteisten naudanlihaburgerien lisäksi tarjolle tulee esimerkiksi karhua sekä useita kasvisvaihtoehtoja ja gluteenittomia burgereita maistelukoossa. Perheen pienimmille on tarjolla myös laadukkaita hodareita, kertoo Antti Suikkari tapahtuman järjestävästä Burger Lovers Finland -yhteisöstä.

Suomen ensimmäinen hampurilaisfestivaali esittelee 12 hampurilaisiin erikoistunutta ravintolaa.

– Hampurilaisfestivaali on herättänyt ennakkoon paljon kiinnostusta paitsi yleisön, myös esiintyjien parissa. Mestarit ovat hioneet annoksiaan ja uskon, että pääsemme viikonloppuna maistamaan todella hyviä ja yllättäviäkin burgereita. On kiinnostavaa nähdä, minkälaisen vastaanoton uudet kasvis- ja vegaaniburgerit saavat suurelta yleisöltä ja miten eri puolelta Suomea tulevien kokkien näkemykset perinteisestä burgerista eroavat toisistaan, Suikkari luonnehtii tiedotteessa.

Burger Lovers -festivaalin järjestävät hampurilaisille pyhitetyn Burger Lovers Finland -yhteisön perustaneet Suikkari sekä Mikko Väisänen ja Juha Oravala

Facebook-yhteisön lähes 6 000 jäsentä jakavat toisilleen aktiivisesti tietoa, innostuksen aiheita, reseptiikkaa ja burgereihin liittyviä näkemyksiä sekä mielipiteitä sekä arvioitaan ravintoloissa ja kotona nautituista hampurilaisista.

– Ei tarvitse olla ruokahifistelijä muodostaakseen rakentavan mielipiteen maailman todennäköisesti tunnetuimmasta yksittäisestä annoksesta. Festivaalille ympäri Suomea tulevien ravintoloiden tarjontaa on helppo vertailla maistelukokoisin annoksin, hampurilaisharrastaja Juha Oravala kertoo ja muistuttaa, että koko tapahtuman kattavasta anniskelualueesta johtuen alaikäiset pääsevät sisään vain vanhempien seurassa.

Katuruokatapahtumaan odotetaan yli 10 000 kävijää. Tapahtuma-alueelle on ilmainen sisäänpääsy.

Aukioloajat perjantai 14.6. kello 15–21, lauantai 15.6. kello 12–21, sunnuntai 16.6 kello 12–18.

Katuruokafestivaalin ravintolat:

Bites (Helsinki), Bowl D1ner (Kuopio), Bun2Bun (Helsinki), Deluxe Burger (Vantaa), Friends & Brgrs (Turku, Vaasa, Pietarsaari, Helsinki, Tampere, Hampuri, Kööpenhamina, Oulu), JJ’s BBQ (Salo), Kusmiku Street Food & Bar (Heinola), Naughty BRGR (Helsinki, Tampere, Turku, Jyväskylä, Espoo), Roslund (Helsinki), RUOK Burger (Ruka), Social Burger Joint (Helsinki, Kerava, Porvoo, Kotka), TreffiPub & Bistro (Helsinki)

Aiheeseen liittyvää

  1. Tämä ateria hiljentää myös vannoutuneen lihansyöjän – kasvispihveillä nostat hampurilaisen uudelle tasolle
    27.2.2019 19:40
  2. Helsinkiläinen burgeriketju nousi nyt Euroopan top-listalle – "Tuplapihvihampurilainen on vain tosisyöjille"
    25.2.2019 10:24
  3. Tässä HU:n hampurilaiskisan tulos: Ygösbursat grillataan nyt Sörnäisissä
    20.5.2017 8:00
  4. "Jäätävä bursa joka kerta!" – Lihansyöjät jyräävät HU:n burgerikisassa
    8.5.2017 10:56
  5. Yllättääkö? Tätä pikaruokabrändiä suomalaiset arvostavat eniten
    3.12.2018 8:40
  6. Mäkkärin hampurilaisten tekotapaan mullistus: Tätä suosittua kysymystä et voi enää esittää
    15.2.2019 20:00

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut