"Cheap white"-tupakkailmiö leviää EU:ssa – ei koske Suomea, sanoo asiantuntija

Mikko Välimaa

Tupakan laittomassa kaupassa on EU:ssa viime vuosina nostanut päätään ns. cheap white -savukkeiden yleistyminen.

EU-asioita seuraava Euractiv-uutissivusto kertoi vuonna 2016, että Europol ja EU:n lainsäätäjät pitivät cheap white -savukkeita merkittävänä kasvutrendinä laittomassa savukekaupassa.

Cheat white -savukkeilla tarkoitetaan halpatupakkaa, jonka osuus on ollut jopa kolmannes laittomasta savukebisneksestä EU:ssa. Ne ovat korvanneet perinteisiä tupakkaväärennöksiä.

Tullin valvontajohtaja Hannu Sinkkonen sanoo, että Suomessa cheap white -savukkeet eivät nousseet kysytyiksi pimeillä markkinoille, sillä suomalaiset tupakoitsijat ovat merkkiuskollisia.

– Meillä niille ei ole ollut kysyntää, sillä tupakoitsijat ovat tottuneet tunnettuihin merkkeihin, Sinkkonen sanoo.

Vaikka tupakoinnin suosio on ollut hienoisessa laskussa, liikutellaan laittomassa kaupassa edelleen miljardeja.

Euractiv-sivuston mukaan EU-maat menettivät laittoman kaupan takia verotuloja yli 11 miljardia euroa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mielipide: Muutaman kilometrin säteellä lentoasemasta on mitä kauneimpia luontokohteita – Vantaalla voitaisiin kehittää kestävästi tuotettua lähimatkailua turisteille
  2. Vantaan kirjastot avaavat ovensa maanantaina – suosituksena pikainen asiointi ja itsepalvelun käyttö
  3. Kyytiä tarjonnut kaksikko varasti rollaattorin kanssa liikkuneen miehen rahat Myyrmäessä – Poliisi pyytää vihjeitä
  4. Vain kaupunki suostuu kommentoimaan talohanketta Viertolassa – "Vaikuttaa siltä, että keskeneräisen talon ostaneet on jätetty yksin"
  5. Asuntorakentamista lykätään Kivistön keskustassa
  6. Nyt katseet kohti pönttöjä – pesivistä linnuista kerätään tietoja
  7. Nuorisotilat avautuvat ensi viikolla: maksutonta toimintaa koulujen alkuun saakka – "Tuodaan pelit pihalle ja laitetaan musiikki soimaan"
  8. Salibandyliigasta tuli F-liiga – uusi nimi oudoksuttaa Vantaalla: "Vähän fiksumpi olisi saanut olla, kestää hetken totutella"
  9. Mielipide: Nyt on aika leikata päättäjien palkkioita – Esimerkin voima on tärkeää, koska tulevat taloudelliset päätökset ovat kovia
  10. Vainio 30.5.
  11. Pääkirjoitus: Kivistön palveluilla alkaa olla kiire – alueen asukkaat kaipaavat kipeästi ennen kaikkea perusarkeaan helpottavia toimintoja
  12. Kivistön uusimman kauppahankkeen eteneminen näyttää mutkistuvan – "Tontin käyttö ei ole kahden kaupparyhmittymän asia"
  13. Uutissuomalaisen debatti: Varman Risto Murto: Nuorille työntekijöille pitää tarjota muutakin kuin korkeita veroja ja supistuvia palveluita
  14. Jenni Isokoski on opiskellut neljässä eri lukiossa – Ylioppilaaksi hän valmistui Nettilukiosta, isänsä epäilyistä huolimatta
  15. Vantaa ennen ja nyt: Hiekkaharjun koulun Hyvä kaveri -patsaat taas jaossa – Mutta miksi kuvanveistäjä Raimo Jaatinen lisäsi suunnittelemaansa veistokseen variksen?

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vain kaupunki suostuu kommentoimaan talohanketta Viertolassa – "Vaikuttaa siltä, että keskeneräisen talon ostaneet on jätetty yksin"
  2. Vartijoiden Tikkurilan asemalla puhuttama mies huitaisi kohti ja pakeni – talttui kiinni otettaessa vasta pippurisumutteella
  3. Kyytiä tarjonnut kaksikko varasti rollaattorin kanssa liikkuneen miehen rahat Myyrmäessä – Poliisi pyytää vihjeitä
  4. Mielipide: Muutaman kilometrin säteellä lentoasemasta on mitä kauneimpia luontokohteita – Vantaalla voitaisiin kehittää kestävästi tuotettua lähimatkailua turisteille
  5. Kivistön uusimman kauppahankkeen eteneminen näyttää mutkistuvan – "Tontin käyttö ei ole kahden kaupparyhmittymän asia"
  6. Jenni Isokoski on opiskellut neljässä eri lukiossa – Ylioppilaaksi hän valmistui Nettilukiosta, isänsä epäilyistä huolimatta
  7. Salibandyliigasta tuli F-liiga – uusi nimi oudoksuttaa Vantaalla: "Vähän fiksumpi olisi saanut olla, kestää hetken totutella"
  8. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  9. Asuntorakentamista lykätään Kivistön keskustassa
  10. Vantaa ennen ja nyt: Hiekkaharjun koulun Hyvä kaveri -patsaat taas jaossa – Mutta miksi kuvanveistäjä Raimo Jaatinen lisäsi suunnittelemaansa veistokseen variksen?
  11. Vantaan kirjastot avaavat ovensa maanantaina – suosituksena pikainen asiointi ja itsepalvelun käyttö
  12. Vantaalle Backaksen kartanon alueelle on tulossa Muumien maailma – Maailman ensimmäiseen Muumi-sisäpuistoon odotetaan vuosittain puolta miljoonaa kävijää
  13. Nuorisotilat avautuvat ensi viikolla: maksutonta toimintaa koulujen alkuun saakka – "Tuodaan pelit pihalle ja laitetaan musiikki soimaan"
  14. Koronatesteissä käyneiltä vain harvoilta löytyy virusta – Vantaalla drive in -pisteessä testauskapasiteettia on paljon enemmän kuin potilaita
  15. Mielipide: Nyt on aika leikata päättäjien palkkioita – Esimerkin voima on tärkeää, koska tulevat taloudelliset päätökset ovat kovia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.