Satoja uusia asuntoja myymättä – Maankäytön pomo myöntää: rakentaminen meni Kivistössä överiksi

Kivistöön valmistuu edelleen paljon uusia asuntoja. Tiina Örn

Tiina Örn

Etuovi-verkkopalvelussa on myytävänä noin 800 Vantaalla sijaitsevaa kerrostaloasuntoa, joiden valmistumisvuosi on 2018 tai 2019. Asunnoista lähes puolet sijaitsee Kivistössä.

Vastaavia lukuja tulee vastaan myös Oikotie-verkkopalvelussa. Oikotiellä on myynnissä 719 vantaalaista kerrostaloasuntoa, joiden valmistumisvuosi on 2018 tai 2019. Asunnoista lähes puolet (48 prosenttia) on Kivistössä. Valtaosa Kivistön asunnoista on yksiöitä tai kaksioita.

– Markkinat löivät Kivistössä yli, toteaa tilanteesta Vantaan maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimialan apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä

Hän lisää, että asuntotuotanto on ollut Kivistössä liian yksipuolista ja asuntoja on rakennettu liian paljon.

– Pieniä asuntoja on tuotettu liikaa, etenkin kun sijoittajat ovat poistumassa markkinoilta.

Penttilän mukaan tilanne tasaantuu aikanaan. Hän muistuttaa, että kaupungin tehtävänä on mahdollistaa rakentaminen, mutta myöntää, että Kivistössä rakentamista tulee nyt suunnata perheasuntoihin.

– Ja palvelurakenne tulee saada siellä kuntoon.

Rakentajien etua valvovan RT Rakennusteollisuus ry:n pääekonomisti Jouni Vihmon mukaan Kivistössä myytävänä olevien uusien kerrostaloasuntojen määrä ei ole poikkeuksellinen.

– Vaikka valmiiden myynnissä olevien asuntojen määrät ovat hienoisessa nousussa, ne ovat kuitenkin maltillisella tasolla.

Vihmo toteaa rakentamisen olleen neljä vuotta Suomen talouden veturina.

– Tällä nousukaudella asuntoaloitusten määrä on noussut ennätyslukemiin. Vastaava määrä asuntoaloituksia on nähty viimeksi lähes 50 vuotta sitten 70-luvulla.

Nousukausi on Vihmon mukaan rakennusalalla päättymässä. Kivistön tilanne heijastelee siirtymävaihetta: Asuntojen kysyntä on hidastumassa, mutta nousukauden jälkihöyryissä valmistuu vielä lisää koteja.

Vihmon sanomaa siitä, ettei tilanne ole vielä hälyttävä, vahvistaa asuntojen hintakehitys. Uusien asuntojen hinta on pysytellyt Kivistössä melko vakaana.

Yle julkaisi alkuvuodesta yhteenvedon asuntojen hintojen muutoksesta eri alueilla. Tiedot oli koostanut Kiinteistömaailma ja ne perustuivat Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton (KVKL) tietokantaan.

Yhteenveto kertoi Kivistön olevan yksi niistä vantaalaisalueista, joissa asuntojen hinta on laskenut. Laskua oli kuitenkin vain 0,1 prosenttia. Voimakkaampaa lasku on ollut Pähkinärinteessä (-6,2 prosenttia), Koivukylä-Havukoskella (-5,5) ja Martinlaaksossa (-4,7).

KVKL:n seuranta kuitenkin paljastaa, että uusien asuntojen myyntimäärät ovat laskeneet. Seuranta ei ole täysin kattava, siinä on mukana noin 70–80 prosenttia myynneistä.

Viime vuonna Kivistöstä myytiin 133 uutta kerrostaloasuntoa, tänä vuonna vastaavia on myyty 33.

Koko Vantaan luku on romahtanut. Kun viime vuonna myytiin 1201 uutta vantaalaista kerrostaloasuntoa, niin tänä vuonna niitä on myyty 230.

KVKL:n toimitusjohtaja Maria-Elena Ehrnrooth viittaa Vihmon tavoin suhdanteisiin.

– Rakennuslupia haettiin vuonna 2017 ennätysmäärä, vuonna 2018 rakennusteollisuus alkoi lupien haussa jarruttelun, mutta edelleen asuntoja valmistuu paljon.

Ehrnrooth pohtii, että myös uusilla alueilla sijaitsevilla, juuri valmistuneilla asunnoilla on omat heikkoutensa.

– Vaikka vanhoissa kerrostalossa olisi korjausvelkaa, niin asuntojen etuna on usein se, että alueella on infra ja vihreät rakenteet valmiina, sanoo kiinteistövälitysalan asiantuntija Ehrnrooth.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Mieskuski ajeli pelkillä vanteilla – ei osannut kertoa, mistä oli tulossa ja minne menossa
  2. Poliisi takavarikoi alaikäiseltä viinakauppiaalta kymmeniä litroja kirkasta viinaa Vantaalla
  3. Epäily: Kymmenen varastetun kauhakuormaajan tiedot väärennettiin, koneet myytiin eteenpäin
  4. HSL:n matkakortin nettilataus onnistuu ensi viikosta alkaen – kortille voi ladata kautta tai arvoa
  5. Kuusijärven komea silta sai vihdoin nimen – uudesta sillasta tuli Sudentassu
  6. "Lähden nyt pois ja lyön ensimmäistä, joka yrittää estää" – kolmekymppinen mies raivostui putkaan vietäessä
  7. Lähetyskirppis Patina muutti Silkkitehtaalta 19 vuoden jälkeen – myös uusi paikka löytyi Tikkurilasta
  8. Lähes valmis Kivistön kirjasto avataan vasta lokakuussa – "Avaaminen siirtyy säästösyistä"
  9. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  10. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  11. Vantaalainen lasitaiteilija Saara Korppi, 34, teki voitokkaan viinilasin – ideat syntyvät luonnosta
  12. Mielipide: Asukaspysäköinti toisi uutta tuloa velkaiselle Vantaalle – Tietyllä alueella rajaton pysäköinti vuosimaksulla
  13. Tiedekeskus Heurekan johtaja vaihtuu: Tapio Koivusta Oulun yliopiston vararehtori – "Pääsemme vihdoin asumaan puolisoni kanssa saman katon alle"
  14. Vantaa hakee säästöjä lähiöille suunnatusta tukiohjelmastaan – lapsiperheiden kotipalvelu siirtyy ensi vuoteen
  15. USU: Kaikkein huono-osaisimmille myönnettävää tukea maksetaan eniten Uudellamaalla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.