Tiukkoja ilmastoneuvoja Sitralta: Oma auto kotiin, asunnon koosta tingittävä

Sitran tuoreimman raportin mukaan suomalaisten tulee ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi rajoittaa erittäin voimakkaasti yksityisautoilua.  Johanna Erjonsalo / Arkisto

Jari Pietiläinen

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra on tuoreimmassa raportissaan lukenut madonluvut suomalaisten nykyisille elintavoille.

Jotta ilmaston lämpeneminen voitaisiin pysäyttää 1,5 asteeseen, Suomen tulisi Sitran mukaan tehdä äärimmäisen jyrkkä ja nopea suunnanmuutos elintavoissaan.

Sitra kumppaneineen on nyt mallintanut ensimmäistä kertaa maailmassa, kuinka radikaalisti elämäntapamme ja kulutuksemme on muututtava, jotta ilmaston lämpeneminen voidaan pysäyttää 1,5 asteeseen.

Muutos vaatii muun muassa uudenlaista kiertotalouden mukaista ruuantuotantoa, liiketoimintaa sekä yhteistyötä.

Yksikään taho ei ole aikaisemmin vaatinut suomalaisilta vastaavan suuruisia ja nopeita tekoja ilmaston eteen. EU:n tämän hetkinen tavoitetaso vuodelle 2030 on 40 prosentin tuntumassa.

EU:n uudesta tiukemmasta tavoitteesta tehdään linjaukset tämän vuoden aikana. Suomen ilmastopaneeli on ennakoinut sitä, että Suomen tavoitetaso voisi liikkua lähellä 60 prosenttia.

Käytännössä tämä merkitsee yksityisautoilun korvaamista joukkoliikenteellä tai sähköpyörällä työ- ja vapaa-ajan matkoilla sekä sähkö- ja hybridiautojen käyttöönottoa.

Suomalaisten tulisi myös vaihtaa asuntonsa pienempään, tuottaa sähkönsä ja lämmitysenergiansa uusiutuvilla energialähteillä sekä suosia kasvis- ja vegaaniruokavaliota.

Tehtävälistalla on myös maitotuotteiden korvaaminen kasvipohjaisilla vaihtoehdoilla ja punaisen lihan korvaaminen kanalla tai kalalla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lähes valmis Kivistön kirjasto avataan vasta lokakuussa – "Avaaminen siirtyy säästösyistä"
  2. Lähetyskirppis Patina muutti Silkkitehtaalta 19 vuoden jälkeen – myös uusi paikka löytyi Tikkurilasta
  3. Risto Vilhusen lahjoittamista teoksista koottiin näyttely Kuopioon
  4. Vantaalainen vanhempi, ihmetteletkö missä viipyy päivähoitolasku? Saapuu pari viikkoa myöhässä, myös eräpäivää siirretty
  5. Vantaa hakee säästöjä lähiöille suunnatusta tukiohjelmastaan – lapsiperheiden kotipalvelu siirtyy ensi vuoteen
  6. "Unelma omistusasumisesta istuu suomalaisissa tiukassa" – Asuntolainoja haetaan enemmän kuin vuosi sitten
  7. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  8. Epäily: Kymmenen varastetun kauhakuormaajan tiedot väärennettiin, koneet myytiin eteenpäin
  9. Kiireettömät leikkaukset alkoivat taas sairaaloissa – luovutusveren tarve palautui normaalitasolle
  10. Perinteisen pubivisan tilalla onkin viinivisa – Helsinkiin aukesi erikoinen baari
  11. Kuusijärven komea silta sai vihdoin nimen – uudesta sillasta tuli Sudentassu
  12. USU: Kaikkein huono-osaisimmille myönnettävää tukea maksetaan eniten Uudellamaalla
  13. Mieskuski ajeli pelkillä vanteilla – ei osannut kertoa, mistä oli tulossa ja minne menossa
  14. HSL:n matkakortin nettilataus onnistuu ensi viikosta alkaen – kortille voi ladata kautta tai arvoa
  15. Norppien köllöttelyä katsottiin 1,2 miljoonaa kertaa, ensimmäistä kertaa nähtiin myös norppien välisiä kärhämiä – mutta missä on Pullervo?

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Mieskuski ajeli pelkillä vanteilla – ei osannut kertoa, mistä oli tulossa ja minne menossa
  2. Poliisi takavarikoi alaikäiseltä viinakauppiaalta kymmeniä litroja kirkasta viinaa Vantaalla
  3. Epäily: Kymmenen varastetun kauhakuormaajan tiedot väärennettiin, koneet myytiin eteenpäin
  4. HSL:n matkakortin nettilataus onnistuu ensi viikosta alkaen – kortille voi ladata kautta tai arvoa
  5. "Lähden nyt pois ja lyön ensimmäistä, joka yrittää estää" – kolmekymppinen mies raivostui putkaan vietäessä
  6. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  7. Kuusijärven komea silta sai vihdoin nimen – uudesta sillasta tuli Sudentassu
  8. Lähes valmis Kivistön kirjasto avataan vasta lokakuussa – "Avaaminen siirtyy säästösyistä"
  9. Lähetyskirppis Patina muutti Silkkitehtaalta 19 vuoden jälkeen – myös uusi paikka löytyi Tikkurilasta
  10. Vantaalainen lasitaiteilija Saara Korppi, 34, teki voitokkaan viinilasin – ideat syntyvät luonnosta
  11. Mielipide: Asukaspysäköinti toisi uutta tuloa velkaiselle Vantaalle – Tietyllä alueella rajaton pysäköinti vuosimaksulla
  12. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  13. Tiedekeskus Heurekan johtaja vaihtuu: Tapio Koivusta Oulun yliopiston vararehtori – "Pääsemme vihdoin asumaan puolisoni kanssa saman katon alle"
  14. Vantaa hakee säästöjä lähiöille suunnatusta tukiohjelmastaan – lapsiperheiden kotipalvelu siirtyy ensi vuoteen
  15. USU: Kaikkein huono-osaisimmille myönnettävää tukea maksetaan eniten Uudellamaalla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.