Vantaalaisen Hanna Lanton värikkäät Piilo-jakkarat hurmaavat Suomessa ja maailmalla – "En olisi osannut aavistaa tällaista, kun aloitin"

Hanna Lanton Piilo-jakkaroita on nyt seitsemän eri väriä: sininen, punainen, keltainen, vihreä, musta, vaaleanpunainen ja valkoinen, joka on uusin väri. Päivi Tuovinen

Armi Suojanen

– Hauska ylläri! hihkaisee suunnittelija Hanna Lantto studiollaan Helsingin Vallilassa.

Yllätyksen syy on vapun tienoilla tullut tieto kansainvälisessä A’Design Awards -kilpailun pronssista. Palkinto tuli Piilo-jakkaralle.

Se ei ole jakkaran ensimmäinen tunnustus. Piilon menestyskulku alkoi viime vuoden syksyllä Habitare-messuilta, jossa Piilolla oli ensiesiintyminen ja se nappasi heti Kiinnostavin tuote -maininnan. Valinnan teki newyorkilaisen Cooper Hewitt Smithsonian Design Museumin pääkuraattori Cara McCarty.

Messujen jälkeen jakkara on saanut huomioita eri medioissa myös ulkomailla. Vantaalainen Lantto uskoo, että sen vuoksi kiinnostus on herännyt myös Isossa-Britanniassa, jossa Piilo on tulossa The Organized Home -verkkokaupan valikoimaan.

Lisäksi Lantto on menossa Lontoon Design-messuille ensi syksynä.

Nuoren suunnittelijan alku on ollut aika haipakkaa.

– En olisi osannut aavistaa tällaista, kun aloitin, Lantto tunnustaa.

Piilo-jakkara sai alkunsa Lanton koulutyöstä Helsinki Design Schoolissa 2016–17. Samoihin aikoihin hän oli äitiyslomalla.

– Ajattelin, että nyt voisin jotain tehdä, hän naurahtaa.

Opiskelijoiden piti suunnitella jakkara ja Lantto aloitti väreistä: keltaista, punaista, sinistä ja vihreää. Inspiraation väreihin hän sai Berliinin muurista.

– Tykkään räiskiä värejä.

Tuotantoa varten Lantto on etsinyt oikeita sävyjä ja kestäviä värejä huolella ja hartaudella.

Periksi hän on antanut vain värivalikoimassa. Alun perin Lantto ei ajatellut tehdä lainkaan valkoista jakkaraa, mutta se tuli juuri tuotantoon, koska sitä kyseltiin niin paljon.

Eniten Studio Hanna Lantto -nettikaupasta ostetaan mustaa ja vaaleanpunaista jakkaraa.

Heti suunnittelun alkuvaiheessa Lantto pohti, että jakkarassa voisi olla myös säilytystilaa. Niinpä pallin kansi on irrotettava. Kun kansi on kiinni, jakkara toimii pöytänäkin.

Lanton laatuvaatimuksiin kuuluvat lisäksi materiaalin kestävyys ja vastuullisuus.

Pallin jalat ovat koivua ja istuinosa vaneria sekä koivuviilua. Ensimmäisissä jakkaroissa irrotettava kansiosa on mdf-levyä, mutta jatkossa istuin tulee olemaan kokonaan puusta.

Jakkaran prototyypin teki helsinkiläinen puuseppä, mutta tuotanto alkoi Sipoosta. Nyt kun tuotantomäärää ja -tahtia on pitänyt nostaa, valmistus on siirtynyt Lahteen isompaan pajaan.

Suunnittelijan ura on saanut lentävän lähdön, mutta töitä riittää tuotannossa, myynnissä ja markkinoissa.

– Se on iso työ.

Toistaiseksi Lantto tekee valmistusta lukuun ottamatta kaiken yksin – myös pakkaamisen verkkokaupassa. Aikaa ei juurikaan jää uusien tuotteiden suunnitteluun. Ehkä se on mahdollista kesälomalla, siitä hän unelmoi.

Suunnittelija

Syntynyt Ylitorniolla 1982.

Perheeseen kuuluvat puoliso ja 3-vuotias poika.

Perhe asuu paritalossa Vantaan Kivistössä, jonne he muuttivat 2015.

Lantto opiskeli ensin viestintätieteitä Vaasan yliopistossa.

Hän lopetti viestintätyöt syksyllä 2018, mutta on tehnyt sen jälkeen satunnaisia projekteja.

Opiskeli vuoden Helsinki Design Schoolissa ja jatkaa opintoja Lahden muotoiluinstituutissa.

Studio Hanna Lantto toimii Helsingissä.

Hän suunnittelee myös koruja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mielipide: Pihat, joihin muutkin voivat poiketa, lisäävät lähiöiden yhteisöllisyyttä ja viehätystä
  2. Vantaan Näyttämö tykittää syksyn täysillä – Uusi toiminnanjohtaja: "Kaupunki tullut vaikeassa tilanteessa hyvin vastaan"
  3. Työttömänä Vantaalla jo lähes sama määrä ihmisiä kuin mitä asuu Tikkurilassa, Korsossa ja Kivistössä yhteensä
  4. Mielipide: Vanhustoiminnan avustukset katkaistiin oudoin perustein
  5. Vuosikymmenen ensimmäinen paikallisottelu pelataan Myyrmäessä
  6. Keskusrikospoliisi: Suurpellon ampumisesta epäillyillä vahvoja kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen
  7. Älä toimi näin, pyytää poliisi: Asukas löysi räjähteen ja kuljetti sen poliisiasemalle, asema jouduttiin eristämään tunneiksi
  8. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa
  9. Vantaalaisia aikuisia opetetaan ajamaan polkupyörällä
  10. Vain yksi uusi koronavirustartunta löydetty Hus-alueella tällä viikolla
  11. Mansikka on ykkönen – Näitä herkkuja suomalaiset tänä kesänä syövät, paljastaa S-ryhmän myyntidata
  12. Selvitys: Kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen Suomeen jääneitä on yhteensä jopa tuhat
  13. Mihin nyt saa matkustaa ja mihin ei? Tässä lista maista, joista tulevien ei tarvitse jäädä karanteeniin
  14. Tulli varoittaa: Nuuskan kaltaisissa tuotteissa ylenpalttisesti nikotiinia – "Voisi verrata lääkeväärennöksiin"
  15. Helsinkiläisessä Pataässä-karaokebaarissa sattuneesta ampumistapauksesta saataneen lisätietoa tänään – Silminnäkijä HS:ssä: Ampumista ei edeltänyt riitaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.