Martsarissa on helppo viihtyä – "Rakentamisen tiiviys ei haittaa, kunhan eivät ihan meidän kulmille tule"

Leena Koivisto

Tänä vuonna viisikymppisiään viettävän Martinlaakson keskustakaduilla tulee vastaan hyväntuulisia ihmisiä. Arvo Niinivaaralla on iloisuuteen aivan erityinen syy, sillä Kreikassa Rodoksella asuva lapsenlapsi Outi Karavolia on oman puolivuotiaan Michail-poikansa kanssa visiitillä.

Iloa 84-vuotiaalle isosisälle tuottaa myös asuminen Martintornissa, jonne hän muutti puolisonsa kanssa viisi vuotta sitten Kukinkujalta.

– Terveyspalvelut, taksit, linja-autot, uimahalli ja kirjasto, kaikki ihan vieressä. Lisäksi koko suku pääsee tänne helposti, kun on joka suuntaan niin hyvät yhteydet, hän kehuu.

– Vuonna 1956, kun alueelle muutimme, koko tämä ympäristö oli ihan korpea. Kun työpaikkani oli Hiekkaharjussa, sinne pääsi vain bussilla, jota piti vielä Helsingin pitäjän kirkolla vaihtaa.

Oman talon rakentaminen vei perheen Simonkylään. Eläköityminen 90-luvun puolivälissä toi Niinivaaran puolisoineen takaisin Martinlaaksoon helpomman asumisen ääreen, kun kotitalo ja mökki alkoivat teettää liikaa töitä.

Emma Hulkkonen on asunut puolisonsa Jannen kanssa kerrostalokodissa Kivimäessä neljä vuotta. Urheilullisen pariskunnan mielestä Vantaan tarjoamat talvi- ja kesäliikuntamahdollisuudet ovat erittäin hyvät. Myös kaikki muut arkipalvelut he saavat läheltä.

– Viimeksi hämmästytti hammashoidon jonottomuus. Sain ihan seuraavalle viikolle ajan, jonka olisin vielä voinut itse valita, Janne kiittää.

Alueen uudisrakentamisen tiiviys kuitenkin askarruttaa vihreydestä pitäviä asukkaita. Oman keittiön pöydästä näkyy vihreä piha, mutta joillain alueilla katsellaan jo suoraan naapurin ruokapöytään.

– Moni pitää korkeita taloja huonona asiana, mutta jos rakennukset on mukavasti sijoiteltu, ei itseäni häiritse kerrosten määrä, ainoastaan liika tiiviys, Emma sanoo.

Ostarin kahvilassa päivittäin piipahtavien Seija ja Pekka Karhusen ensimmäinen koti oli Kivimäentiellä pihamökissä, sitten Raiviosuontiellä ja nykyisin Kukinkujan suunnalla, jossa he ovat viihtyneet jo vuodesta 1981.

– Kaikki täällä on hyvää, palvelut ovat lähellä ja tuttuja paljon, he tiivistävät Martinlaaksossa asumisen yksimielisesti.

Vilkas rakentaminenkaan ei konkareita huoleta.

– Kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu, kun vain saadaan valmiiksi, he toteavat.

–Tiiviys ei haittaa, kunhan eivät ihan meidän kulmille tule, Seija nauraa.

Kahdeksan vuotta sitten Tikkurilasta muuttaneen Tiina Raatikaisen puolisoineen houkutti Martsariin Tikkurilaa halvempi ensiasunto.

Kaksilapsinen perhe asuu 70-luvulla rakennetussa kerrostalossa Raappavuoressa.

– Tosi kivaa täällä on ollut. Neuvolassa pyörii mukava vauvakerho ja seurakunnalla on muskaria sekä muuta toimintaa.

Alueen rakentaminen miellyttää.

– Kannatan aina uudistumista. Kun en ole pitkältä ajalta martsarilainen, en itkenyt vanhan ostarin rötiskönkään perään.

Juuret Martsarissa -kirja julkistetaan 8.5. kello 18 Martinlaakson kirjastossa. Paikalla kirjan tehnyt Jukka Ahonen, muusikko Juha Lehti, kirjailija Katri Lipson ja lukion pitkäaikainen lehtori Maissi Salmi. Kahvitarjoilu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mielipide: Pihat, joihin muutkin voivat poiketa, lisäävät lähiöiden yhteisöllisyyttä ja viehätystä
  2. Vantaan Näyttämö tykittää syksyn täysillä – Uusi toiminnanjohtaja: "Kaupunki tullut vaikeassa tilanteessa hyvin vastaan"
  3. Työttömänä Vantaalla jo lähes sama määrä ihmisiä kuin mitä asuu Tikkurilassa, Korsossa ja Kivistössä yhteensä
  4. Mielipide: Vanhustoiminnan avustukset katkaistiin oudoin perustein
  5. Vuosikymmenen ensimmäinen paikallisottelu pelataan Myyrmäessä
  6. Keskusrikospoliisi: Suurpellon ampumisesta epäillyillä vahvoja kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen
  7. Älä toimi näin, pyytää poliisi: Asukas löysi räjähteen ja kuljetti sen poliisiasemalle, asema jouduttiin eristämään tunneiksi
  8. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa
  9. Vantaalaisia aikuisia opetetaan ajamaan polkupyörällä
  10. Vain yksi uusi koronavirustartunta löydetty Hus-alueella tällä viikolla
  11. Mansikka on ykkönen – Näitä herkkuja suomalaiset tänä kesänä syövät, paljastaa S-ryhmän myyntidata
  12. Selvitys: Kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen Suomeen jääneitä on yhteensä jopa tuhat
  13. Mihin nyt saa matkustaa ja mihin ei? Tässä lista maista, joista tulevien ei tarvitse jäädä karanteeniin
  14. Tulli varoittaa: Nuuskan kaltaisissa tuotteissa ylenpalttisesti nikotiinia – "Voisi verrata lääkeväärennöksiin"
  15. Helsinkiläisessä Pataässä-karaokebaarissa sattuneesta ampumistapauksesta saataneen lisätietoa tänään – Silminnäkijä HS:ssä: Ampumista ei edeltänyt riitaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.