Toisen romaaninsa kirjoittanut Soili Pohjalainen, 38, on helpottunut. Valuvika-kirja ilmestyi maaliskuussa ja arviot siitä ovat olleet suorastaan hurmioituneita.
– Siitä saa olla tosi tyytyväinen, hän sanoo vaatimattomasti.
Pohjalainen myöntää, että toisen kirjan kirjoittaminen oli erilaista kuin ensimmäisen, sillä väistämättä tulee mietittyä sen vastaanottoa.
– Se pitää vain yrittää ylittää ja ohittaa, että rytkäytetään tämä pihalle.
Valuvian päähenkilöitä ovat Arttu-ukki ja lapsenlapsi Maria. Kirja jatkaa vuonna 2016 ilmestyneen Käyttövehkeitä-esikoisromaanin notkeaa tyyliä.
Kirjassa on hauskoja tapahtumia ja näppäriä sanontoja, joista monet kirjailija on napsinut todellisista sattumuksista. Osaa hän väritti, liioitteli ja muovaili tarpeisiinsa sopivaksi ja osa sopi sellaisenaan kirjaan, kuten "tarkkaa hommaa kuin kissankylvetys". Se on suoraan isoenon suusta.
Pohjalaisen muutkin sukulaiset ovat melkoisia veistelijöitä.
– Äiti on ihan virtuoosi, joka aina keksi kavereille lempinimiä.
Eikä laari ole vielä tyhjä.
– Kun isä oli lukenut kirjan, hän sanoi, että kyllä jäi vielä monta sanontaa käyttämättä.
Tosielämästä on myös se, kun romaanissa kerrotaan ruohonleikkurin palauttamisesta taksilla Pohjois-Karjalasta Espooseen. Tosin oikeassa elämässä tuupovaaralainen isoeno kävi taksilla hakemassa ruohonleikkurin Pohjalaisen vanhempien luota Korsosta ja palasi saman tien takaisin.
Pohjalaisen veli puolestaan löysi itsensä kohdasta, jossa Maria jää halkopinon alle, kuten kävi veljelle aikoinaan.
Pohjalaisen luomaa Arttu-hahmoa on kirja-arvioissa vertailtu Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajaan. Korsolaiskirjailija ei pahoita siitä mieltään, sillä:
– Kyrö on kirjoittanut itsensä huipulle.
Pohjalainen ymmärtää kuitenkin hahmojen vertailun, sillä molemmat tyypit ovat oman elämänsä verbaaliakrobaatteja ja vanhoja jääräpäitä.
Mutta Artulla on erilainen, Mielensäpahoittajaa synkempi tausta. Hän on muun muassa ollut suorittamassa rangaistusta rakentamalla Seutulan lentokenttää. Arttu on myös lyönyt vaimoaan.
Kirjasta oli yhdessä vaihessa löydettävissä kaksi tarinaa, joista tummempien sävyjen henkilön Pohjalainen jätti pois. Siten kirjasta tuli iloinen ja kepeä, niin kuin hän halusikin.
Sen toisen henkilön ainekset ovat nyt valmiina työstettäväksi.
– Kirjoittaminen on vaikeaa. Se on kuin avantoon menisi. Ensin se on kauheaa, mutta sen jälkeen on hyvä fiilis.
Hän kuvaa kirjoittamista myös yksinäiseksi ja välillä kaoottiseksi. Se on kuitenkin oma valinta.
– Sen valinnan mielekkyyttä pohtii silloin, kun itse kirjoittaa ja muu perhe viettää vapaata.