Taloussanomat: Mökkikaupassa vaivaa usein ostokrapula – pettymys voi lähteä liikkeelle huonekaluista

Kuvituskuva. Teemu Vestovuo

toimitus

Mökkikaupat viedään yhä useammin käräjille. Yleensä riidoissa kantajana on ostaja, joka toivoo joko hinnanalennusta tai kaupan purkua, Ilta-Sanomien talousmedia Taloussanomat kertoo.

12 vuotta asunto- ja kiinteistökauppariitoja hoitaneen asianajaja ja varatuomari Anna Oksasen mukaan riidoissa on nähtävissä tietynlainen kehityskaari.

– Kaupan jälkeen tehtävät hinnanalennusvaatimukset ovat yleistymään päin. Vielä kymmenen vuotta sitten pienet viat olisi nielty, mutta nyt otetaan käteen kynä ja paperia ja kerätään kaikki mahdollinen. Lahovaurioita etsitään ihan kissojen ja koirien kanssa, Oksanen kuvailee Taloussanomille.

Pettymys voi lähteä liikkeelle pienistäkin asioista. Taloussanomien mukaan ostaja on aluksi saattanut ihastua esimerkiksi mökin tunnelmaan, mutta pettyy, kun sisällä ei enää näytäkään samalta mökin tyhjennyttyä. Sitten alkaa ärsyttää, ja mökistä lähdetään jopa tiedostamatta hakemaan vikoja ja virheitä, jotta ostaja saisi tukea toivomalleen hinnanalennukselle. Tällöin puhutaan ostokrapulasta.

Lehden mukaan ostaja saattaa käyttää asiantuntijatarkistuksia ja avata mökin pintoja omien vikalistojensa tueksi.

Riita voi syntyä myös siitä, jos ostaja pintaremontin perusteella luulee, että hän on ostamassa uutta, vaikka mökin rakenteet voivat olla hyvinkin vanhoja.

Kiinteistökaupan virhettä kuitenkin arvioidaan oikeudessa sen perusteella, missä kunnossa kohteen tulisi olla ikänsä puolesta, Taloussanomien jutussa kerrotaan.

Lue koko juttu Taloussanomien sivuilta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Oikeus päätti: Tammistoon ei tule Prismaa – "Hanke on nyt kuopattu"
  2. Vantaankosken hotellikylän vastustajat: Suunnitelman toteutuminen tuhoaisi virkistyskäytön ja maiseman
  3. Pula mansikanpoimijoista johti uusiin ratkaisuihin: saman pellon suomalaiset saavat ukrainalaisia isomman korvauksen – Vantaalla vain itsepoimintaa
  4. Mielipide : Kaivokselan pientalojen pihoilla ja kuisteilla liikkuu varkaita
  5. Päihtynyt ja sekava mies yritti viedä pelejä lähes 3 000 euron arvosta – hallusta löytyi myös puukko
  6. "Ajatellaan, että tehdään vain nopeasti joku pieni asia" – Joka vuosi tuhannet työntekijät loukkaantuvat pahasti pudottuaan työtehtävissä, ja siksi työsuojeluviranomainen herättelee alaa valvontahankkeella
  7. Oletko nähnyt helsinkiläistä Jeremiasta? Katosi Myllypurosta jo kesäkuussa
  8. Älä tilaa siemeniä sokkona netistä – Eksoottinen siemen voi tulla yllättävän kalliksi eikä välttämättä koskaan edes päädy multaan asti
  9. Hänninen 8.7.
  10. Ammattihuijarit iskivät taas Postin nimissä ja kymmenet ihmiset luulivat viestiä aidoksi – Rikoshyöty yli 200 000 euroa
  11. Kysely: Yli puolet suomalaisista uskoo tieteen ja asiantuntijuuden merkityksen kasvavan koronakriisin jälkeen
  12. USU: Nuorisotyöttömyys on kaksinkertaistunut korona-aikana – "Luvut ovat olleet todella hälyttäviä"
  13. Ruoka: Syötkö täytekakkua hopea- vai muovilusikalla? "Ruokailunautintoon vaikuttaa moni muukin asia kuin tekninen osaaminen", sanoo molekyyligastronomiaan perehtynyt professori Anu Hopia
  14. Pääkirjoitus: Kuinka paljon kulttuurimaisemaan voi kajota?
  15. Henkilöauton kuljettaja törmäsi pyöräilijään Kuninkaalassa

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.