Koillis-Vantaan uimahallia mallataan nyt Elmoon

Koillis-Vantaan uimahallia lähdetään nyt suunnittelemaan Elmoon. Päivi Tuovinen

Mia Lindström

Vapaa-ajan lautakunta kannattaa yksimielisesti Koillis-Vantaan uimahallin sijaintipaikaksi ja jatkosuunnittelun pohjaksi Elmon aluetta Asolassa.

Tiistaina pidetyssä kokouksessa vihreiden, sosialidemokraattien ja kristillisdemokraattien lautakuntaryhmät jättivät asiaan kuitenkin pöytäkirjalausuman.

– Elmon uimahallin hankesuunnitelman yhteydessä on huomioitava riittävä määrä 50 metrin ratoja niin, että halli soveltuu myös arvokisojen järjestämiseen, lausumassa todetaan.

– Hankkeen yhteyteen on tehtävä maauimalavaraus. Uimahallin pesutilat ja sisäänkäynnit tulee suunnitella niin, että ne soveltuvat myöhemmin mahdollisesti rakentuvan maauimalan käyttöön. Hallin uimaveden puhdistusjärjestelmä ja kapasiteetti tulee suunnitella niin, että se soveltuu myös myöhemmin mahdollisesti rakentuvan maauimalan käyttöön, lausunnossa todetaan.

Alueen nykyinen, Korson purettavaksi suunnitellun koulun yhteydessä toimiva uimahalli on liian pieni alueen asukkaiden tarpeisiin. Sports Venuen vuonna 2017 tekemästä Vantaan vesiliikunnan olosuhdeselvityksestä käy ilmi, että Vantaa on Suomen ruuhkaisimpia uimahallikuntia.

Uudelle uimahallille on osoitettu investointimäärärahaa vuosille 2020–2025 yhteensä 17,5 miljoonaa euroa.

Kaupunki omistaa Elmon alueella sijaitsevat maa-alueet. Vuonna 2011 hyväksytyn asemakaavan mukaan alueelle voi uimahallin lisäksi rakentaa muutakin urheilu- ja hyvinvointitoimintaa.

Uimahallin hankesuunnitelman hyväksymisestä päättää kaupunginhallitus.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut