Vantaa tuplasi kansanedustajansa – eduskuntaan nousee 6 vantaalaista

Hussein al-Taee (sd.). Sirkku Aalto

Mia Lindström

Vaali-iltana riitti vantaalaisittain jännitystä ääntenlaskun viime hetkiin saakka. Alustavan vaalituloksen perusteella eduskuntaan nousee kuusi kansanedustajaa Vantaalta. He ovat Antti Lindtman (sd.), Sari Multala (kok.), Mika Niikko (ps.), Jussi Saramo (vas.), Kimmo Kiljunen (sd.) ja Hussein al-Taee (sd.). Heistä uusia ovat Saramo, Kiljunen ja al-Taee.

Viime vaalikaudella Vantaalla oli ainoastaan kolme kansanedustajaa.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, Vantaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Antti Lindtman Tikkurilasta sai toiseksi eniten ääniä Uudenmaan vaalipiirissä.

Tikkurilan Shamrock-ravintolassa alkuillasta piipahtanut toisen kauden kansanedustaja ennusti tuolloin loppuun asti jännittävää vaali-iltaa

Antti Lindtman (sd.). Kuva: Tiina Örn

Demareilla oli vahva veto Vantaalla, ja puolue sai peräti seitsemällä äänestysalueella yli 30 prosenttia annetuista äänistä

Vantaalta eduskuntaan nousi uutena edustajana rauhantekijä Hussein al-Taee, jonka Vantaan Sanomien lukijat valitsivat tänä vuonna Vuoden vantaalaiseksi.

Vaali-iltana SDP:n vaalivalvojaisissa al-Taee ennakoi, että kansanedustajuus muuttaisi arkea paljon.

– Todennäköisesti matkustan vähemmän Lähi-itään ja ratkaisen riitoja Suomessa enkä enää niin paljon maailmalla, hän totesi.

– Minua kiinnostaa se, millainen neuvottelija olisin, että sote-asiat saataisiin kuntoon, hän tarkensi.

Eduskuntaan nousee myös Suomen Senioriliikkeen puheenjohtaja, valtuutettu Kimmo Kiljunen. Hän on aikaisemmin toiminut kansanedustajana vuosina 1995–2011.

Kimmo Kiljunen (sd.) Kuva: Arkisto/Juha Salonen

Kaikkiaan demareiden suosio oli Uudellamaalla vahvaa. Puolue keräsi 17,7 prosenttia prosenttia äänistä ja sai eduskuntaan 7 (+1) kansanedustajaa.

Kokoomuksen istuva kansanedustaja, Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Multala Kuninkaanmäestä uusi paikkansa.

Kokoomus oli Uudellamaalla tuttuun tapaan vahva. Eniten ääniä keräsivät espoolaiset Elina Lepomäki, Kai Mykkänen ja Pia Kauma Heistä erityisesti Lepomäki keräsi runsaasti ääniä myös Vantaalta.

Mika Niikko (ps.). Kuva: Tiina Örn

Paikkansa eduskunnassa säilytti myös perussuomalaisten toisen kauden kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu Mika Niikko Korsosta. Hän lähes tuplasi äänensä viime vaaleista.

Perussuomalaisten suosio näkyi myös Uudellamaalla. Perussuomalaisten Tanja Vahvelaisella riitti jännittämistä vaali-illan loppuun saakka. Hän jäi lopulta varasijalle.

Vantaalaisista perussuomalaisista esimerkiksi kaupunginvaltuutettu Kai-Ari Lundellin (ps.) ja perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Niilo Kärjen äänet eivät kantaneet eduskuntaan asti.

Jussi Saramo (vas.). Kuva: Tiina Örn

Vasemmistoliitosta eduskuntaan nousee uutena edustajana Jussi Saramo. Hän on ollut ehdolla aikaisemminkin ja aina hyvin lähellä eduskuntaan pääsyä Nyt oli vihdoin Saramon vuoro.

Vantaalaisten vihreiden äänisaalis ei riittänyt eduskuntaan.

Lähimmäksi pääsi vantaalaisvaltuutettu, sisäilma-asioissa tutuksi tullut Sirpa Siru Kauppinen Kauppinen oli Vantaan vihreiden suosituin ehdokas.

Palkitun Icehearts-toiminnan perustaja, Vuoden vantaalaiseksikin vuonna 2016 valittu Ville Turkka sai 1163 ääntä. Sitoutumattomana vihreiden listalla ollut Turkka oli ehdolla nyt ensimmäistä kertaa.

Uudenmaan vihreistä eniten ääniä sai Pirkka-Pekka Petelius Myös vantaalaiset äänestivät ahkerasti Peteliusta.

Vahvelaisen ohella lähellä eduskuntaan nousemista oli vantaalainen kaupunginvaltuutettu, lääkäri Tiina Tuomela (kd.). Hän jäi varasijalle. Varasijalle jäi niin ikään vantaalainen Nina Nummela (Liike Nyt).

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vantaa ennen ja nyt: Hiekkaharjun koulun Hyvä kaveri -patsaat taas jaossa – Mutta miksi kuvanveistäjä Raimo Jaatinen lisäsi suunnittelemaansa veistokseen variksen?
  2. Vartijoiden Tikkurilan asemalla puhuttama mies huitaisi kohti ja pakeni – talttui kiinni otettaessa vasta pippurisumutteella
  3. BRQ Vantaa Festival jää tältä kesältä väliin – Pienimuotoisia erilliskonsertteja kuitenkin luvassa syksyllä
  4. Tarkat aikataulut, turvavälit, ei kättelyjä, ei halauksia, ykköset päälle ja Youtube auki – Näin abiturientista tulee ylioppilas
  5. Suunnitelma: Lentokenttäjoukkue töihin Helsinki-Vantaalle parissa vuorokaudessa, jos koronavirustilanne vaatii
  6. Ministeriön selvitys: Kasvosuojista vain niukasti hyötyä, ei tarjoa suojaa tartunnalta
  7. Poliisi tyrmistyi koronakevään rumista luvuista: Nuoret miehet kaahaavat yhä enemmän yli 50 kilometrin ylinopeuksia, humalassa tai huumeissa ajaminenkin yleistynyt
  8. Entinen Neuvostoliitto näkyy edelleen väestötilastossa – ulkomaalaistaustaisista jo puolet asuu pääkaupunkiseudulla
  9. Mies kärähti 16 kertaa ratista parin vuoden aikana – niin suuri vaara sivullisille että esitetään vangittavaksi
  10. Oikeus vangitsi nettipetoksia tehtailleen nuoren miehen – edellisen tuomion jälkeen petokset jatkuivat alle viikossa
  11. Lelusalakuljettajan tuomio koveni hovioikeudessa – Siirtolapuutarhamökin ostaminen lahjoitusrahoilla oli törkeää rahanpesua
  12. Koronakevät on tuplannut itsetuhoisuuteen liittyvät soitot tukipuhelimeen – "Rajoitukset voivat korostaa yksinäisyyttä ja ahdistusta"
  13. Mielipide: Postin jakelu on ala-arvoista – tärkeitä kirjeitä jää matkalle
  14. USU-gallup: Valtaosa suomalaisista on varmoja, että ottaa koronavirusrokotteen
  15. Taas pääsee jynssäämään – Kaikki matonpesupaikat ovat nyt avoinna

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Koronatesteissä käyneiltä vain harvoilta löytyy virusta – Vantaalla drive in -pisteessä testauskapasiteettia on paljon enemmän kuin potilaita
  2. Pienkerrostaloja ja ruokakauppa Backaksen peltoalueelle –  "Rakentamisen laatuvaatimukset on asetettu erittäin korkealle"
  3. 41 vantaalaista on menehtynyt koronavirukseen, vahvistettuja tartuntoja yli 800 – "Tartuntojen määrä on menossa alaspäin"
  4. Suunnitelma: Lentokenttäjoukkue töihin Helsinki-Vantaalle parissa vuorokaudessa, jos koronavirustilanne vaatii
  5. Vantaalle Backaksen kartanon alueelle on tulossa Muumien maailma – Maailman ensimmäiseen Muumi-sisäpuistoon odotetaan vuosittain puolta miljoonaa kävijää
  6. Vantaan kaupunki sai lahjoituksena 100 000 kasvosuojainta – annetaan lapsiperheitä ja vanhuksia hoitaville
  7. Vantaa edelleen pohtii koronaviruskartan julkaisemista – "Valtaosa tautiin sairastuneista on jo parantunut"
  8. Vantaalla lapsia koronakaranteenissa kahdesta päiväkodista ja neljästä koulusta – kaupungin mukaan jatkotartuntoja ei ole tullut
  9. Mielipide: Frisbeegolfin suosio räjähtänyt – Vantaalta ei löydy harrastuspaikkoja
  10. Tarkat aikataulut, turvavälit, ei kättelyjä, ei halauksia, ykköset päälle ja Youtube auki – Näin abiturientista tulee ylioppilas
  11. Vartijoiden Tikkurilan asemalla puhuttama mies huitaisi kohti ja pakeni – talttui kiinni otettaessa vasta pippurisumutteella
  12. Varma kesän merkki – lampaat saapuvat Koivuhakaan ja Hakunilaan
  13. "Muori nukkuu, se ei halua puhua" – 3-vuotiaan Dilaran puhelinsoitto pelasti aivoinfarktin saaneen isoäidin hengen
  14. Poliisi on varautunut Vantaalla nuorten kokoontumisiin ainakin kolmessa suosikkipaikassa – "Vanhemmat, vastatkaa tuntemattomasta numerosta tulevaan puheluun"
  15. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.