Myös riskinotto onnistuu taistelurobotilta – "Monessa suhteessa ylivertaisia ihmiseen nähden"

toimitus

Tekoälyä hyödyntävät ja teknisesti entistä kehittyneemmät aseet tuovat selkeitä taktisia ja strategisia etuja sodankäyntiin.

– Koneet ovat monessa suhteessa ylivertaisia ihmiseen nähden, esimerkiksi päätöksentekonopeudessa. Autonomiset aseet myös mahdollistavat huomattavasti suurempien riskien ottamisen. Koneen voi ohjelmoida taistelemaan viimeiseen patruunaan asti välittämättä sen omasta turvallisuudesta, Maanpuolustuskorkeakoulun strategian pääopettaja Jaakko Jäntti toteaa.

Autonomisten aseiden, kuten lennokkien, rakentaminen on huomattavasti edullisempaa ja nopeampaa kuin hävittäjälentäjän kouluttaminen.

– Satojen lennokkien parvesta osa voi toimia harhautuksena, kun pieni joukko tuhoaa kohteen, Jäntti sanoo.

Lennokkien ohjaaja voidaan siirtää kauas taistelutilanteesta, jolloin hän voi paremmin hallita kokonaisuutta.

– Toistaiseksi ihminen on parempi tekemään näitä isoja päätöksiä. Ihminen kykenee myös muokkaamaan strategiaa, jos tilanne sitä vaatii.

Tähän autonomiset asejärjestelmät eivät vielä kykene.

Teksti: Jaakko Kinnunen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.