Korsolaisnainen haluaa lapselleen Facebook-gurun geenit – Jussi Lehmusveden kirjassa liikutaan tekoälyn, algoritmien, luksushotellin ja lähiöbaarin maailmassa

KIRJAT Operaatio Zuckerberg -romaani sai alkunsa vaivihkaa kuullusta baarikeskustelusta.

Korsosta hotelli Kämpiin on pitkä matka. Ainakin Jussi Lehmusveden uudessa kirjassa, jonka päähenkilö Jenni Passi on korsolainen pienituloinen kauneushoitolan työntekijä.

Ylelliseen Kämpiin Jenni kuitenkin päätyy vertailtuaan ensin elämäänsä kauneushoitolassa pakkeloitaviin, sampanjaa lipittäviin asiakkaisiin ja suututettuaan miesystävänsä vauvahaaveillaan. Sinne hänet vie vankka päätös hankkia omin keinoin lapsi ja tälle omaansa parempi tulevaisuus parhailla mahdollisilla geeneillä.

Jennin logiikan mukaan älykkyys on hyvinvointielämän saavuttamiseen paras tae ja älykkyyden paras takuumies Suomeen sopivasti saapuva ja Kämpin Mannerheim-sviittiin majoittuva Facebookin perustaja Mark Zuckerberg.

Operaatio Zuckerberg on Lehmusveden toinen romaani, jonka sisällön kannalta merkityksellisen keskustelun kirjailija kertoo kuulleensa jo muutama vuosi sitten puolivahingossa helsinkiläisessä baarissa.

– Kaksi naista pohti, mistä baareista parhaiten löytyisi hyvännäköisiä ja älykkäitä miehiä lapsen hedelmöittämiseen. He eivät halunneet suhdetta, vaan ainoastaan hetkeksi hyvillä ominaisuuksilla varustetun miehen.

Kuulemansa ensin hämmentämä Lehmusvesi alkoi googlailla ja löysi paljon keskustelua, joka käsitteli naisten erilaisia mahdollisuuksia saada lapsi ilman miessuhdetta.

– Sittemmin myös omassa ja ystävien tuttavapiirissä osoittautui olevan useampikin itsellistä lapsen hankintaa suunnittelevaa naista.

Niinpä Lehmusvesi teki päähenkilöstään toiminnallisen hahmon, joka ottaa ohjat omiin käsiinsä.

– En missään tapauksessa halunnut hänen muuttuvan passiiviseksi tai uhriksi, kuten alemman sosiaaliluokan naiset usein kirjoissa esitetään.

Länsi-Vantaalla parikymppiseksi asti asunut Lehmusvesi aikoi ensin tehdä Jennistä martinlaaksolaisen.

– Kirjaan tuli kuitenkin kohta, johon tarvittiin Helsingin keskustaan pitempi junamatka kuin 20 minuuttia.

Päätöstä vahvisti junailu Korsoon.

– Siellä sattui tulemaan kirjan kannalta juuri oikeanlaisia ihmisiä vastaan.

Satiirinen tarina kulkee komiikan keventämänä ja sutjakkaasti toimittajana työskentelevän kirjoittajansa tiiviinä pitämällä tyylillä. Kepeydestä huolimatta se sisältää niin yhteiskunnan kuin koko ihmiskunnan tasolla merkittäviä asioita dna:n käytöstä eriarvoistumiseen, algoritmeihin ja tekoälyn valtaan.

Algoritmeihin kirjailija törmäsi oikeastikin kirjoittamisprosessin aikana.

– 11 vuotta sitten tupakoinnin lopettaneena minun oli yhtä henkilöhahmoa varten päivitettävä tietojani tavallisimmista tupakkamerkeistä. Äkkiä koneelleni alkoi ilmestyä mainoksia muun muassa tupakoinnin vieroituslääkkeistä ja korvaushoidoista. Sama ilmiö iski monessa muussakin asiassa.

Identiteettien aitoudesta ei kirjassa anneta varmuutta. Jenni tapaa korsolaisessa Sir Kippis -karaokepubissa ”Proffan”, joka antaa ymmärtää olevansa yliopistomies ja onkin sitten vahtimestari – ehkä.

– Kirjassa on näitä valeprofiileja, eikä mikään olekaan varmaa. Minusta se tunne kuvaa tätä meidän aikaamme aika hyvin.

Jussi Lehmusvesi

Helsinkiläinen toimittaja ja kirjailija.

Syntynyt Vantaalla 1972.

Operaatio Zuckerberg (220 sivua, Aula & Co, 2019) ilmestyi 13.3.

Vainikkala (Aula & Co, 2017).

Lisää aiheesta

Mainos: Business Vantaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut