Ensimmäinen äänestyspäivä poiki uuden someilmiön – Vaalijohtaja: "Ehdottomasti kiellettyä ja erittäin arveluttavaa"

Annetun äänen valokuvaaminen on kiellettyä, mutta vaalirikos siitä tulee vasta, jos kuvaa käyttää todisteena vaalikaupassa.

Äänestäjä ei saa kuvata antamaansa ääntä. Riitta Ketola

Crista Lassfolk-Feodoroff

Eduskuntavaalien ensimmäinen ennakkoäänestyspäivä on saanut innokkaimpia kannattajia kuvaamaan täytetyn äänestyslipukkeensa ja jakamaan kuvan sosiaalisessa mediassa.

Vaalijohtaja Arto Jääskeläinen ei ole vielä ilmiöön törmännyt.

– Jos näin tehdään, se on ehdottomasti kiellettyä. Äänestyskopissa ei saa ylipäätään kuvata, mutta vaalivirkailijat eivät voi mennä sinne asiaa valvomaan, Jääskeläinen sanoo.

– Erityisen arveluttavaa on, jos ehdokas jakaa tuollaisen kuvan. Kyllä kansanedustajiksi haluavien pitää olla sen verran valveutuneita, että tietävät paremmin.

Somemaailmassa on myös mahdollista, ettäehdokas jakaaeteenpäin kannattajansa ottaman kuvan annetusta äänestä.

Äänensä kuvaaminen ei vaalijohtajan mukaan ole suoranainen vaalirikos. Kuvaaminen kuitenkin voi olla rikos, jos kuvaa käyttää todisteena vaalikaupassa.

– Se on yksiselitteisesti rikos, jos esimerkiksi myy äänensä ja käyttää kuvaa todisteena, Jääskeläinen miettii kuvatun äänen väärinkäytön mahdollisuuksia.

– Yksinkertaisinta on äänestää niin kuin on tarkoitettu tehtävän eikä kuvata kopissa yhtään mitään.

Siihen vaalijohtaja Jääskeläinen ei varmuudella osaa ottaa vielä kantaa, mitä täytetyn äänestyslipukkeen julkisesta jakamisesta seuraa.

– Ehkä siitä ei seuraa mitään rangaistusta, niin saattaa olla, mutta edelleen se on kielletty tapa yrittää vaikuttaa muiden äänestämiseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Maanjäristys Hakunilassa – "Vastaavaa ei ole koskaan aiemmin mitattu Vantaalla"
  2. Nora Lehto maalasi TiPS-naiset Suomen cupin loppuotteluun
  3. Koulu alkaa normaalisti Korsossakin – luokan tuhonnut tulipalo ei vaikuta koulun toimintaan
  4. Nuori motoristi kaahasi poliisia karkuun Koivuhaassa ja Ruskeasannassa lauantai-iltana – Kyydissä ollut nainen pyysi pysähtymään
  5. Varkaat kärräsivät työkaluja ulos Rautakaupasta keskellä päivää
  6. USU: Apteekkien hyllyt jopa tyhjentyneet kasvomaskeista – Kertakäyttömaskista voi joutua maksamaan pari euroa kappaleelta
  7. "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin" – Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin – "Naama roikkui"
  8. Tilastotkin sen vahvistavat: Heinäkuussa hellepäiviä melkein viikon verran keskivertoa vähemmän, sadetta senkin edestä
  9. Poliisi: Häiriökäyttäytyminen lisääntynyt Espoossa, henkirikosten ja niiden yritysten määrä kasvanut Länsi-Uudellamaalla
  10. HSL on varautunut maskien käyttöön mutta odottaa virallisia ohjeita – "Onko se pakko vai suositus ja koskeeko se yleisesti joukkoliikennettä vai vain ruuhka-aikoja"
  11. "Musta vuosi" henkirikosten määrässä Itä-Uudellamaalla – poliisi: "Poikkeusolot eivät yksistään selitä"
  12. Vakavien väkivaltarikosten määrä kasvoi rajusti Helsingissä – "Väkivallan käyttöön varaudutaan ja esimerkiksi teräasetta saatetaan kantaa mukana"
  13. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  14. Poliisi tuli tarkistamaan ajokunnon – Autosta löytyi varastettua tavaraa Tikkurilan Nesteellä
  15. "Peruslippumme maksaa 2,99 euroa" – Uusi halpabussifirma aloittaa liikennöinnin Helsingistä Turkuun

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Maanjäristys Hakunilassa – "Vastaavaa ei ole koskaan aiemmin mitattu Vantaalla"
  2. Ilkivalta ja remontit ajoivat jäätelökioskit pois suosituilta paikoilta Vantaalta – "Asiakkaat ihmettelevät tilannetta päivittäin"
  3. Varkaat kärräsivät työkaluja ulos Rautakaupasta keskellä päivää
  4. Yksi nainen yllätti Kaljakellunnassa – ulkomaalainen tapahtumasta: "There are so many of those... how funny!"
  5. Mielipide: Miksi vesijuoksijat juoksevat uimahallissa kaverin kanssa rinnakkain? – "Ohittaminen on mahdotonta"
  6. Poliisi tuli tarkistamaan ajokunnon – Autosta löytyi varastettua tavaraa Tikkurilan Nesteellä
  7. Vantaa ennen ja nyt: Kiistelty Kaljakellunta sai alkunsa kaveriporukan päähänpistosta – Vantaan kaupunginmuseo selvitti, mikä vetää ihmisiä Keravanjoelle kellumaan
  8. Nuori motoristi kaahasi poliisia karkuun Koivuhaassa ja Ruskeasannassa lauantai-iltana – Kyydissä ollut nainen pyysi pysähtymään
  9. Vasta kolme vuotta vanhassa talossa tehdään julkisivuremonttia Tikkurilassa – "Korjaustyö haluttiin tehdä riittävällä laajuudella"
  10. Suunnitelma: Tuomelan koulun koko ylläpito kansainväliselle yritykselle – 30 työtilaa ja 5 asuntoa vuokralle
  11. Hyvinkään ammuskelussa loukkaantunut Heidi Foxell palasi jalkapallon pariin ja mentoroi nyt TiPSin naisia kohti mestaruutta – "Vasta viime vuonna pystyin katsomaan ensimmäisen kokonaisen pelin"
  12. HSL on varautunut maskien käyttöön mutta odottaa virallisia ohjeita – "Onko se pakko vai suositus ja koskeeko se yleisesti joukkoliikennettä vai vain ruuhka-aikoja"
  13. Mielipide: Oma väki voi tuhota taloyhtiön pihan kauneuden
  14. Variston kouluun avataan koronaviruksen drive-in-testauspiste
  15. Tikkurilan Fafa's lopetti toimintansa – "Tavoitteena on löytää entistä parempi sijainti"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.