Ylästön kyläjuhlissa esiintyy huippuartisteja – Näin he sen tekevät

YHTEISTYÖ Koulun, vanhempainyhdistyksen ja kyläseutuyhdistyksen Ylästö-päivässä on nähty jo Kasmir, Jukka Poika ja Dingon Neumann.

Kasmir esiintyi Ylästö-päivässä viime kesänä. Kuva on Riihimäki Rockista vuodelta 2016. Arkisto/Riikka Nyman

Armi Suojanen

Missä koulussa käy esiintymässä Jukka Pojan ja Kasmirin kaltaisia tähtiä? Ei ehkä missään muualla kuin Ylästössä.

Ylästön koulussa on vietetty jo viiden vuoden ajan Ylästö-päivää, jonka järjestävät yhdessä koulu, vanhempainyhdistys ja kotiseutuyhdistys. Juhlapäivä on hulppea. Tunnettujen esiintyjien lisäksi paikalla on paikallisia yrittäjiä, kuten ravintoloitsijoita ja viljelijä, jotka myyvät tuotteitaan.

Lisäksi yhdistykset esittelevät toimintaansa ja lapsille on puuhaa pomppulinnoista poniratsastukseen. Luokat keräävät myyntikojuillaan rahaa leirikouluihin.

– Pohjimmiltaan Ylästö-päivä on koulupäivä, aloittaa tapahtumavastaava Joni Hirschovits, joka on myös vanhempainyhdistyksen hallituksen varapuheenjohtaja ja kotiseutuyhdistyksen varajäsen.

Ylästö-päivä pidetään aina lauantaina elo-syyskuun vaihteessa, ja koulu laatii oppilaille vielä omaakin ohjelmaa, koska päivä korvaa yhden koulupäivän.

Ylästö-päivässä kävi viime vuonna noin 3 000 juhlijaa. Se on aika hyvin, kun koko kaupunginosassa asuu vajaat 5 000 henkeä. Hirschovits sanoo, että tänä syksynä päivään odotetaan noin 3 800 ihmistä, sillä elokuussa Ylästön koulun oppilasmäärä kasvaa, kun se muuttuu yhtenäiskouluksi.

Juhla ei voi kuitenkaan kasvaa rajattomasti, sillä sisätilat eivät riitä. Juhlien pääesiintyjäkin julkistetaan vasta aivan viime tingassa, aikaisintaan saman päivänä aamuna lapsille koulussa, ettei se toisi hallitsematonta yleisöryntäystä. Joskus esiintyjä on paljastettu vasta siinä vaiheessa, kun hänet kuulutetaan lavalle.

Tällekin vuodelle on käyty neuvotteluja nimekkään artistin saamiseksi. Se on kuitenkin vielä varmistumatta, koska kotiseutuyhdistys ei saanut hakemaansa avustussummaa Vantaan kaupungilta. Tukea tuli 8 000 euroa, mutta hieman yli 10 000 euroa haettiin.

– Koskaan emme ole saaneet koko summaa, emmekä koskaan ole pyytäneet näin isoa summaa, Hirschovits sanoo.

Artistien buukkaaminen kyläpäivään on aina kovan työn takana, koska kesän päättymisestä alkaa heidän loma-aikansa. Tämänkin vuoden esiintyjää on kysytty Ylästöön useampana vuonna.

Ylästö-päivän kokoluokan juhlia ei tiettävästi järjestetä missään muussa koulussa Suomessa.

– Muista kouluista onkin ollut kiinnostusta tulla katsomaan, miten me sen teemme.

Hirschovitsin mukaan onnistuminen on monen asian summa: pienempi porukka suunnittelee ja iso joukko lähtee mukaan tekemään. Myös koulun rehtori on omalla esimerkillään kannustanut ihmisiä vapaaehtoiseen työhön, Hirschovits kiittelee.

– Mukana on sellaisiakin ihmisiä, joilla ei enää ole lapsia koulussa. Hekin haluavat olla mukana tekemässä yhteistä hyvää.

Ylästön kaupunginosa

Ylästössä asui 1.1. 2018 yhteensä 4 914 vantaalaista.

Ylästö kuuluu Aviapoliksen suuralueeseen.

Ylästön suurin ikäryhmä ovat 16–64-vuotiaat, joita on 62,3 prosenttia asukkaista. Se on alempi kuin koko Vantaan keskiarvo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vantaankosken hotellikylän vastustajat: Suunnitelman toteutuminen tuhoaisi virkistyskäytön ja maiseman
  2. Pula mansikanpoimijoista johti uusiin ratkaisuihin: saman pellon suomalaiset saavat ukrainalaisia isomman korvauksen – Vantaalla vain itsepoimintaa
  3. Mielipide : Kaivokselan pientalojen pihoilla ja kuisteilla liikkuu varkaita
  4. Päihtynyt ja sekava mies yritti viedä pelejä lähes 3 000 euron arvosta – hallusta löytyi myös puukko
  5. Henkilöauton kuljettaja törmäsi pyöräilijään Kuninkaalassa
  6. Ammattihuijarit iskivät taas Postin nimissä ja kymmenet ihmiset luulivat viestiä aidoksi – Rikoshyöty yli 200 000 euroa
  7. Kysely: Yli puolet suomalaisista uskoo tieteen ja asiantuntijuuden merkityksen kasvavan koronakriisin jälkeen
  8. USU: Nuorisotyöttömyys on kaksinkertaistunut korona-aikana – "Luvut ovat olleet todella hälyttäviä"
  9. Ruoka: Syötkö täytekakkua hopea- vai muovilusikalla? "Ruokailunautintoon vaikuttaa moni muukin asia kuin tekninen osaaminen", sanoo molekyyligastronomiaan perehtynyt professori Anu Hopia
  10. Pääkirjoitus: Kuinka paljon kulttuurimaisemaan voi kajota?
  11. EU-yhteistyö poisti markkinoilta viime vuonna yli 2 200 vaarallista tuotetta – Kaikki vaaralliseksi todetut tuotteet haettavissa päivittyvästä verkkopalvelusta
  12. Heinäkuussa ollut jo yli 7 000 matkustajan päiviä – Normaalina lomakautena Helsinki–Vantaan läpi kulkee 70 000 matkustajaa päivässä
  13. Kesä on erinomaista aikaa hakea töitä – Näillä 10 alalla on nyt eniten paikkoja auki
  14. Finnwatch: SUP-lautojen vastuullisuus ei vakuuta – Kolme brändiä erottui selvityksessä edukseen
  15. Muurahaismyrkky tappaa myös mehiläiset, varoittaa Tukes – Ulkokäyttöön tarkoitettuja myrkkyjä ei parin vuoden päästä enää myydä kuluttajille

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. SMC Palveluiden työntekijät siivoavat vantaalaisia päiväkoteja – Kaupunki ei epäillyt yrityksen taustoja sopimusta tehdessään
  2. Juttua päivitetty: Vantaan poliisioperaatio ohi, kohdehenkilö otettu kiinni – Liittyi "hengen ja terveyden suojaamiseen"
  3. Pula mansikanpoimijoista johti uusiin ratkaisuihin: saman pellon suomalaiset saavat ukrainalaisia isomman korvauksen – Vantaalla vain itsepoimintaa
  4. Muurahaismyrkky tappaa myös mehiläiset, varoittaa Tukes – Ulkokäyttöön tarkoitettuja myrkkyjä ei parin vuoden päästä enää myydä kuluttajille
  5. Puistoruokaa jaetaan Vantaalla vielä tällä viikolla – piknikpussien jako päättyy perjantaina
  6. Leppäkorven uimarannan vedenlaatu on jälleen hyvä
  7. Koiranulkoiluttajan kauhunhetki Hämevaarassa: Puu kaatui ainoastaan senttien päähän lemmikin kuonosta – "Kuului vain rysähdys"
  8. Henkilöauton kuljettaja törmäsi pyöräilijään Kuninkaalassa
  9. Kuusijärven rantaelämää valvotaan nyt myöhäiseen yöhön – Lisäresurssit käyttöön lämpimillä keleillä
  10. Päihtynyt ja sekava mies yritti viedä pelejä lähes 3 000 euron arvosta – hallusta löytyi myös puukko
  11. Suomalaistutkimus: Sairaalahoitoa vaativa koronavirustauti vie tehohoitoon useammin kuin influenssa
  12. Kesä on erinomaista aikaa hakea töitä – Näillä 10 alalla on nyt eniten paikkoja auki
  13. Vantaankosken hotellikylän vastustajat: Suunnitelman toteutuminen tuhoaisi virkistyskäytön ja maiseman
  14. Omaishoitaja: Kuljetuspalvelusta on tullut Vantaalla hölmölän hommaa – "Taksikuski tilaa kyydin asiakkaalle, joka istuu jo kyydissä"
  15. Mielipide : Kaivokselan pientalojen pihoilla ja kuisteilla liikkuu varkaita

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.