Yllättävä verkko-ongelma pilasi ylioppilaskokeen aloituksen – lukiolaiset odottivat hiljaa yli 2 tuntia

Ylioppilastutkinto on tänä keväänä ensimmäistä kertaa täysin digitaalinen. Ella Kajaste

toimitus

Ylioppilaskirjoitukset alkoivat tänään eri puolilla Suomea teknisillä ongelmilla. Kahdessa lukiossa äidinkielen lukutaidon kokeen tekeminen viivästyi yli kahdella tunnilla, koska koetilan palvelimessa ja verkon asetuksissa oli ongelmia, kertoo Ylioppilastutkintolautakunta. Ongelmat koskivat noin 270 kokelasta.

Lisäksi muutamissa lukioissa on ilmennyt ongelmia palvelimien kuormituksessa. Tämä aiheutti noin 15–60 minuutin viivästyksiä.

Ylen tietojen mukaan teknisiä ongelmia on ollut myös Helsingissä. YTL ei vahvistanut lukioiden paikkakuntia Helsingin Uutisille.

Kokelaille hyvitetään ongelmien selvittämiseen kulunut aika. Lisäksi lautakunta voi arvostelussaan ottaa huomioon viiveestä tulleen haitan.

Ylioppilastutkinto suoritetaan tänä keväänä ensimmäistä kertaa täysin digitaalisessa muodossa. Ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteeri Tiina Tähkä ei ole huolissaan tiistain ongelmista. Hän korostaa, että ongelmat saatiin ratkaistua.

– Erilaisia sattumuksia ja yllätyksiä tuli myös paperikokeiden ja cd-levyjenkin aikana. Ongelmat ovat tyypillisiä ensimmäisinä tutkintopäivinä. Yllätyksiä tulee, kun palvelimet ovat ensimmäistä kertaa varsinaisessa käytössä. Seuraavina päivinä asiat toimivat yleensä paremmin, kun kokeet tehdään samoissa tiloissa samoilla piuhoilla.

Tähkä sanoo, että varsinkin isot lukiot ovat valmistautuneet hyvin digitaalisen kokeen tekemiseen.

– Tutkintoverkoille on tehty kuormitustesti. Lukiot tekevät myös katastrofiharjoituksen. Siinä käydään 15 tyypillistä ongelmaa yksittäisen koneen hajoamisesta lähtien.

Jos kokeen alku viivästyy tai koe keskeytyy, on valvojille annettu ohjeet tunnelman rauhallisena pitämiseen.

– Opiskelijoiden keskustelu saa jatkua, jos koe ei ole vielä alkanut. Jos he ovat kuitenkin jo nähneet koekysymykset, voivat he odottaa paikallaan, nauttia eväitä ja käydä wc:ssä. Keskustelua ei voi enää jatkaa, Tähkä kertoo.

Tiistaina ainakin toisessa tapauksessa koe oli jo alkanut, kun ongelmat ilmenivät.

Pääsihteeri sanoo, ettei kokeeseen liittyviä asioita saa luonnostella kynällä paperille keskeytyksen aikana.

– Asioita voi käydä läpi vain omissa ajatuksissaan.

Aapo Siippainen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vantaa edelleen pohtii koronaviruskartan julkaisemista – "Valtaosa tautiin sairastuneista on jo parantunut"
  2. Vantaalla lapsia koronakaranteenissa kahdesta päiväkodista ja neljästä koulusta – kaupungin mukaan jatkotartuntoja ei ole tullut
  3. 41 vantaalaista on menehtynyt koronavirukseen, vahvistettuja tartuntoja yli 800 – "Tartuntojen määrä on menossa alaspäin"
  4. Mikkolan koulussa koronatartunta – 23 karanteeniin
  5. Varma kesän merkki – lampaat saapuvat Koivuhakaan ja Hakunilaan
  6. Energiayhtiö palkitsee hyvää mieltä levittäviä harrastusseuroja 5 000 eurolla – Voittajia valitsemassa suosikkitubettaja Roni Back
  7. Mielipide: Leinelässä siivottiin talkoilla – ja kyllä kannatti!
  8. Muistokirjoitus: Vantaalaisen naisjalkapallon uranuurtaja on poissa – Nils Lönnblad oli merkittävä vaikuttaja tyttö- ja naisjalkapallon kehityksen käynnistämisessä
  9. "Monen tilanne mennyt koronaepidemian aikana huonompaan suuntaan" – Sininauhasäätiö avaa taas toimintojaan
  10. Poliisi ihmettelee leväperäisyyttä: Kymmenissä yrityksissä avattiin yritystilejä puhelimessa tarkastamatta henkilöllisyyttä – Vantaalaisen vuokrausyrityksen nimissä huijattiin omaisuutta 120 000 euron edestä
  11. Herttoniemen pyöräturman kuorma-autoilija kiistää syyllistyneensä rikoksiin, poliisi epäilee törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta
  12. Laki tiukkenee: Pientä lasta ei saa kuljettaa lyhyttäkään matkaa ilman turvalaitetta, edes taksissa
  13. Suurin työttömyyskassa ennustaa kirpeitä lukuja koronakeväälle – hakemustenkin käsittelyt venyvät yliajalle
  14. Hurjaa kasvua työttömissä työnhakijoissa Uudellamaalla – lomautettujen määrä nousi 3 400 prosenttia
  15. Artsin ex-pomo kertoo, miten Vantaan taidemuseo mullistettiin – Huovinmaan kirja yllyttää radikaaliin muutokseen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. "Muori nukkuu, se ei halua puhua" – 3-vuotiaan Dilaran puhelinsoitto pelasti aivoinfarktin saaneen isoäidin hengen
  2. Ilolan koulussa koronavirustartunta – 14 asetettu kotikaranteeniin altistuksen vuoksi
  3. Vantaa edelleen pohtii koronaviruskartan julkaisemista – "Valtaosa tautiin sairastuneista on jo parantunut"
  4. Mikkolan koulussa koronatartunta – 23 karanteeniin
  5. Vantaalle Backaksen kartanon alueelle on tulossa Muumien maailma – Maailman ensimmäiseen Muumi-sisäpuistoon odotetaan vuosittain puolta miljoonaa kävijää
  6. Poliisi on varautunut Vantaalla nuorten kokoontumisiin ainakin kolmessa suosikkipaikassa – "Vanhemmat, vastatkaa tuntemattomasta numerosta tulevaan puheluun"
  7. 41 vantaalaista on menehtynyt koronavirukseen, vahvistettuja tartuntoja yli 800 – "Tartuntojen määrä on menossa alaspäin"
  8. Vantaalla lapsia koronakaranteenissa kahdesta päiväkodista ja neljästä koulusta – kaupungin mukaan jatkotartuntoja ei ole tullut
  9. Jatkotartuntoja ei ole todettu Vantaan kouluissa tai päiväkodeissa – 120 henkilöä on kotikaranteeneissa
  10. Koulujen avautuminen ja henkilöstön lomautukset aiheuttuivat ongelmia Vantille – Toimitusjohtaja: Tilanne normalisoitunut viikon aikana
  11. Varma kesän merkki – lampaat saapuvat Koivuhakaan ja Hakunilaan
  12. Pienkerrostaloja ja ruokakauppa Backaksen peltoalueelle –  "Rakentamisen laatuvaatimukset on asetettu erittäin korkealle"
  13. Uusi tapaamispaku parkkeerasi Simonkylän hoivakodin pihalle – Kujanpään sisarukset näkivät pleksin takaa äidin ja isän viikkojen tauon jälkeen
  14. Fazerin vierailukeskus avautuu ensi viikolla – kesällä pihalle avataan kasvihuone
  15. Mielipide: Pyöräilijoillä hurjat vauhdit keskellä Tikkurilaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.