Huhtikuun 3. päivä on Oona Kaparille erityisen merkittävä. Silloin julkaistaan hänen ensimmäinen oma singlensä Läpikuultava Se avaa tietä syksyllä julkaistavalle albumille.
SIngle ja levy ovat konkreettinen todiste siitä, että vuosi sitten Kapari otti oman elämänsä ohjat käsiinsä.
Hän löysi itsensä, sen jonka hän arvelee hukanneensa ja unohtaneensa jonnekin muita ensisijaisesti huomioivan empatian ja sympatian sekamelskaan ja työhön.
– Minulla ei ollut mitään omaa elämää. En kuunnellut kotona omia lempilevyjäni, en käynyt keikoilla, en harrastanut mitään, en käynyt edes missään jumpassa. Kävin töissä.
Niin yllättävää kuin onkin, pitkään äänittäjänä, miksaajana ja tuottajana muun muassa Finnvoxilla työskennellyt Kapari uskoo, että musiikki oli syypää oman itsen hukkaamiseen.
– Musiikki harhautti minut luulemaan, että tein asioita itseni vuoksi, koska olen saanut tehdä työtä, josta oikeasti pidän.
Sitten tuli taitekohta ja huutava tarve muutokselle. Kahdeksan vuotta kestänyt vakityö legendaarisessa yhtiössä sai jäädä taakse ja jonkin ajan kuluttua Kapari lähti viikoksi maaseutukartanossa Ranskassa järjestettyyn opiskeluseminaariin, johon osallistui musiikin tuottajia eri puolilta maailmaa.
– Se oli kuin valtava luovuuden ja inspiraation allas, jossa sain velloa samanlaisten asioiden ja intohimojen yhdistämien, itseni kaltaisten ihmisten kanssa. Ihan hullun hienoa, Kapari nauraa.
Hän tuli kotiin, alkoi tehdä muutoksia elämässään, perusti oman studion Kuohu Recordsin, vähensi asiakastöitä ja päätti lopultakin julkaista omaa musiikkiaan. Sen hän olisi voinut tehdä jo vuosia aikaisemminkin, materiaalista kun ei olisi ollut pulaa.
– Mutta aina meni joku muu asia edelle.
Kappale Läpikuultava kertoo Kaparin mukaan juuri tuosta taitekohdasta.
– Hetkestä ennen tätä muutosta.
Muutoksesta viestii koko pitkäsoittokin, loppua kohden vahvistuvin toiveikkain sävyin.
Kapari on Pop & Jazz Konservatoriosta valmistunut muusikko sekä musiikkiteknologi. Hän listaa pääinstrumenteikseen kitaran, laulun ja miksausohjelma Pro Toolsin.
– Biiseille olen äänittänyt orgaanisia instrumentteja ja käsitellyt niitä elektronisen kuuloisiksi, hän kertoo.
– Soundi on minulle ollut ihan lapsesta saakka kaikessa tärkeää. Kun äiti vaikkapa söi jotain leipää ja se mielestäni soundasi hyvältä, minun teki mieli ottaa samanlainen leipä.
Samasta syystä Kaparilta ei kannata kysellä lempiartisteja.
– Minulla ei ole lempiartisteja, minulla on lempialbumeita, koska tietyissä albumeissa on aina se joku tietty soundi, joka vetoaa kaikkein eniten.
Vantaalla kasvanut Oona Kapari asuu nykyisin Arabianrannassa 5-vuotiaan poikansa kanssa. Helsinkiin hän muutti 2000-luvun alkupuolella.
Hän syntyi vuonna 1982 Hiekkaharjussa, mutta oli 3-vuotias perheen muuttaessa Havukoskelle, jossa loput kasvuvuodet sitten kuluivatkin.
– Vaikka olosuhteet siellä olivat tuolloin aika karut, kaikilla oli tosi vähän rahaa ja alue oli hyvin levoton, olin Havukoskella onnellinen ja siellä oli hyvä olla, Kapari kertoo.
– Minulla oli hauskoja kavereita, joiden kanssa leikimme hauskoja leikkejä. Haviksen nuorisotalolla ja Koivukyläpäivillä olivat ala-asteikäisenä ensimmäiset keikkani bändimme Raidattomien tiikereiden kanssa, hän naurahtaa.
Kaparin mukaan lapsena tiesi tarkkaan jo myös sen, mitä reittejä tuli kulkea, jos oli myöhään liikkeellä. Poliisin ja ambulanssin numerot osattiin myös pitää mukana.
– Haviksella oppi katuviisautta.
Kaparin koti oli Virsupolulla samassa kerrostalossa, joka nousi julkisuuteen vuonna 1993 kellarisurmasta. Talossa asunut perheenisä surmattiin kellarissa veitsellä, eikä tekijää koskaan löydetty.
– Poliisit kävivät kaikkien kotona haastattelemassa ja minultakin otettiin dna-näytteet. Tapaus oli kaikille vaikea paikka, eikä siihen aikaan ollut tarjolla mitään kriisiapua, Kapari muistaa.
– Elämä silloisella Havukoskella on todennäköisesti antanut tietynlaista vahvuuttakin. En säikähdä kovin herkästi vaikeita tilanteita, vaan pystyn toimimaan.
Kapari kiittää myös omaa äitiään kyvystä luoda turvallisuudentunnetta lapsilleen.
– Olemme aina uskaltaneet mennä ja tehdä asioita. Äiti piti tärkeänä sitä, että opimme ajattelemaan asioita omilla aivoillamme ja katsomaan niitä myös kriittisesti. Se on kantanut pitkälle.