Merimies-Unioni raivostui ruotsalaisen ja virolaisen aluksen tukemisesta: "Päätös on peruttava heti ja työt siirrettävä suomalaisille"

Crista Lassfolk-Feodoroff

Huoltovarmuuskeskuksen päätös jakaa 45 miljoonaa euroa kriisiapua merikuljetusten turvaamiseksi saa kovaa kritiikkiä Merimies-Unionilta.

Liitto vaati Suomen Huoltovarmuuskeskusta välittömästi perumaan taloudellisen tuen ruotsalaisen ja virolaisen aluksen osalta ja suuntaamaan kriisiavun suomalaisille.

Huoltovarmuuskeskus aikoo jakaa tukea viiden suomalaisaluksen lisäksi Viron lipun alla olevalle M/s Megastarille ja Ruotsin lipun alla purjehtivalle M/s Galaxylle.

Samaan aikaan Helsingissä satamassa seisovat Suomen lipun alla kulkevat Viking Linen M/s Gabriella ja M/s Mariella sekä Tallink Siljan M/s Silja Seranade. Lisäksi Maarianhaminassa seisoo Viking Linen M/s Rosella. Niiden miehistö on lomautettu.

Merimies-Unioni ilmoittaa edustavansa lähes kolmea tuhatta lomautettua suomalaista merillä työskentelevää. Liiton mukaan he haluavat saada työnsä takaisin, ja se onnistuu helpommin, jos valtio tukee vain Suomen lipun alla seilaavia aluksia.

– Onko virkamiehillä kadonnut järki päästä? Eikö siellä ymmärretä, mitä varten Huoltovarmuuskeskus on perustettu? Työt (huoltovarmuuskuljetukset) on siirrettävä tältä istumalta suomalaisten, nyt työtä vailla olevien laivojen ja merimiesten hoidettavaksi, liitto vaatii.

Merimies-Unionin mukaan Huoltovarmuuskeskuksen päätös tukea Viron ja Ruotsin lipun alla purjehtivia laivoja on suoraa taloudellista naapurivaltioille ja suomalaisten veronmaksajien rahojen väärinkäyttämistä.

– Huoltovarmuuskeskus on perustettu Suomen valtion huoltovarmuuden hoitoon ja keskuksen toimintaa ylläpidetään verovaroin, liitto huomauttaa.

Merimies-Unionin mukaan etenkin Ahvenanmaan kunnat ovat tällä hetkellä taloudellisissa ongelmissa lomautusten seurauksena. Sadat kotitaloudet ovat saarilla ilman tuloja lomautusten seurauksena.

– Suomalaisten verovarojen syytäminen vieraan valtion merikuljetusten hoitoon on sydämettömintä, mitä oman maan yrityksiä ja kansalaisia kohtaan voi tällä hetkellä tehdä, liitto tiedottaa.

– Kaikki työt ja eurot on kohdennettava nyt suomalaisille yrityksille, jotta tästä selvitään ja ihmisille on töitä tarjolla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vantaalle Backaksen kartanon alueelle on tulossa Muumien maailma – Maailman ensimmäiseen Muumi-sisäpuistoon odotetaan vuosittain puolta miljoonaa kävijää
  2. Heidi Foxell TiPSin mentoriksi
  3. Poliisi ampui Kielotiellä poukkoilleen peuran Viertolassa
  4. Vantaa ennen ja nyt: Vierumäen koulusta peräisin oleva vanha opetustaulu kertoo, kuinka terveyttä suojaavin keinoin vuosikymmeniäkin sitten taisteltiin – tuolloin uhkan nimi oli tuberkuloosi
  5. "Vantaalla on alueita, joilla ei ole parkkipaikkaa vapaana" – Kotihoidon työntekijä ei usko uuden luvan ratkaisevan pysäköintiongelmaa
  6. Moottoripyöräilijä pakeni poliisia Espoossa hurjaa vauhtia, kunnes kaatui ja pyörä syttyi tuleen
  7. Kaksi miljoonaa suomalaista ei vielä tiedä, missä viettää lomansa – kyselyssä yli puolet suosii kotimaata
  8. Nuorilta kaahareilta kortit kuivumaan – Tuusulanväylällä nopeutta 160 km/h
  9. EIT-huijauksen esitutkinta laajentui: Väärennettyjä papereita irakilaismiehen väitetystä kuolemasta toimitettiin oikeudelle jo Suomessa
  10. Ministeriö haluaa hankkia lisää suojavarusteita 100 miljoonalla – Hankinnalla pyritään turvaamaan myös kotimaista tuotantoa
  11. Auto ilmiliekeissä Espoossa aamuyön hämärissä – Poliisi kaipaa havaintoja erityisesti huppariasuisesta miehestä
  12. Koronakevään puutarhatöistä ja varastojen siivouksista ennätyksellinen ruuhka Sortti-asemille – kävijämäärä joudutaan rajoittamaan
  13. Karu luku Etlalta: Suomen BKT laskee tänä vuonna 8 prosenttia, hotelli- ja ravintola-alalla lähes kolmanneksen sukellus
  14. Lapset murehtivat perheidensä toimeentuloa ja huoltajiensa jaksamista, henkinen hyvinvointikin lujilla – Tuore selvitys kertoo karuja lukuja korona-ajasta
  15. Helsingin poliisin laaja ihmiskauppa- ja seksuaalirikostutkinta laajentunut lisää – STT: kyseessä Veijo Baltzarin tapaus

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vantaalle Backaksen kartanon alueelle on tulossa Muumien maailma – Maailman ensimmäiseen Muumi-sisäpuistoon odotetaan vuosittain puolta miljoonaa kävijää
  2. "Vantaalla on alueita, joilla ei ole parkkipaikkaa vapaana" – Kotihoidon työntekijä ei usko uuden luvan ratkaisevan pysäköintiongelmaa
  3. Kaksi uimahallia pysyy Vantaalla suljettuna – Syynä remonttivirheiden korjaustyöt
  4. Saalis Vantaan uimavesistä: skootteri, polkupyöriä, ostoskärryjä
  5. Poliisi ampui Kielotiellä poukkoilleen peuran Viertolassa
  6. Lomakaudella terveysasemilla hoidetaan akuutit – Korona-asema näillä näkymin avoinna läpi kesän
  7. Heidi Foxell TiPSin mentoriksi
  8. Nuorilta kaahareilta kortit kuivumaan – Tuusulanväylällä nopeutta 160 km/h
  9. Mielipide: Tuomelan koulun merkitystä alueen yhteisöllisyyden kannalta ei voi ylikorostaa
  10. Kesko ja HOK-Elanto teettivät Kivistön kauppakeskuksesta uuden suunnitelman – ostoksille ehkä jo syksyllä 2022
  11. Vantaa ennen ja nyt: Vierumäen koulusta peräisin oleva vanha opetustaulu kertoo, kuinka terveyttä suojaavin keinoin vuosikymmeniäkin sitten taisteltiin – tuolloin uhkan nimi oli tuberkuloosi
  12. Pian päästään taas löylyyn talosaunoissa, Kuusijärvellä ja uimahalleissa – "On mahdollista, että saunojien määrää on rajoitettava"
  13. Koulujen avautuminen ja henkilöstön lomautukset aiheuttuivat ongelmia Vantille – Toimitusjohtaja: Tilanne normalisoitunut viikon aikana
  14. Auto ilmiliekeissä Espoossa aamuyön hämärissä – Poliisi kaipaa havaintoja erityisesti huppariasuisesta miehestä
  15. Vantaalainen Tomi Pulkkinen on tuttuakin tutumpi näky Formula 1 -kisojen varikkoalueilla – kuvannut huippukuljettajien haastatteluja televisioon yli 20 vuotta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.