Vantaalaisnäyttelijä Tatu Mönttisen Karanteeniteatteri striimaa suoria ja tallennettuja esityksiä kotisohville – Hyppy sumuun -monologi Matti Nykäsestä avaa valtakunnalliseksi tähtäävän palvelun

Leena Koivisto

Vantaalainen freelancenäyttelijä Tatu Mönttinen on nopeassa tahdissa perustanut uudenlaisen teatterimuodon vastavoimaksi koronan esittävää taidetta ja sen tekijöiden toimeentuloa näivettävälle vaikutukselle.

Karanteeniteatteri alkaa pyöriä piakkoin ja tarjota koteihin netin kautta striimattuja esityksiä.

– Ohjelmistossa on sellaisia esityksiä, joissa kaikki mitä katsoja näkee, tapahtuu suorana, ja sellaisia, jotka striimataan tallennettuina katsottaviksi, Mönttinen kertoo.

Normaalin teatterin tapaan Karanteeniteatterillakin on ohjelmisto, jossa esitykset on aikataulutettu tiettyihin päiviin ja kellonaikoihin ja haluamaansa voi hankkia lipun.

Lippuhinnat sen sijaan poikkeavat tavanomaisesta.

– Ne vaihtelevat viidestä kymmeneen euroon, Mönttinen skaalaa.

– Hinta ei ole paha, kun sillä esityksen näkee vaikkapa koko perhe. Striimauksessahan on se hyvä puoli, että se ei rajoita katsojamäärää.

Koteihin matalalla kynnyksellä tarjottavan ajanvietteen lisäksi edullisilla lippuhinnoilla on tarkoitus mahdollistaa toinenkin asia.

– Ne jotka kenties haluavat tukea alan tekijöitä, voivat tehdä sen ostamalla lipun, vaikka eivät sitten esitystä katsoisikaan, Mönttinen vinkkaa.

Tilan ja tekniikan hankkeeseen tuo yhteistyökumppaniksi lähtenyt Helsingin Kulttuuri- ja tapahtumapaikka Tiivistämö ja sen henkilökunta.

Tiivistämöstä striimataan live-esitykset ja tehdään myös tallennuksia. Striimausteatteri pyörähtää käyntiin Mönttisen omalla, reilu vuosi sitten syntyneellä monologinäytelmällä Matti Nykänen – hyppy sumuun

Karanteeniteatterin ensi-ilta koittaa aprillipäivänä, eli keskiviikkona 1. huhtikuuta kello 18. Seuraavana päivänä samaan aikaan nähtävissä on Pinja Hahtolan Eino Leinon eksät, joka voitti viime vuonna valtakunnallisen monologikilpailun. Lauantai-iltana viihdyttää improvisaatioteatteri Stella Polaris.

Tarkat tiedot ja ohjeet löytyvät osoitteesta karanteeniteatteri.fi

Mönttisen mukaan toisenkin viikon ohjelmisto on varmistumassa ja neuvotteluja käydään kaiken aikaa monen erilaisen tahon, kuten esimerkiksi Tanssiteatteri Raatikon ja Red Nose Companyn kanssa.

Mönttinen pallotteli ajatusta striimausteatterin perustamisesta ensin muun muassa sosiaalisessa mediassa.

– Se sai paljon kannatusta, ja ajattelin, että jos en minä, niin joku muu tällaisen todennäköisesti toteuttaa. Niinpä tuumin, että ollaanpas tässä nyt kerran itse ensimmäisenä ryhtymässä kehittämään jotain uutta teatterimuotoa, hän naurahtaa

– Muutama kollega, kuten Pinja Hahtola, tuli avuksi. Juuso Voltti on auttanut nettiasioissa ja tekniikkajutuissa. Kaikki on tapahtunut niin nopeasti, että tässä on vielä kaikenlaista opittavaa.

Ohjelmistoon on monologien, pienryhmien tekemän teatterin ja improvisaatioteatterin lisäksi tarkoitus saada myös lauluiltoja, runoiltoja, lukudraamaa ja tanssiteatteria sekä tanssia muutenkin.

– Kokoontumiskiellon mukaisesti tässä vaiheessa pitää mennä tällaisilla "miniesityksillä", joissa on maksimissaan mukana neljä henkilöä, Mönttinen toteaa.

– Nyt alkuvaiheessa esiintyjinä on lähinnä freelancetaiteilijoita ja pienryhmiä Uudeltamaalta. Erittäin mielellämme kuitenkin otamme mukaan teattereita ja tekijöitä eri puolilta Suomea, jotta saisimme tästä ihan valtakunnallisen ilmiön.

Korona vaikeuttaa nyt liikkumista, mutta tallenteita ja omia striimauksia alan tekijät voivat tarjota Karanteerinteatterin sivuille, joilta löytyvät myös ohjeet.

Teatterin seuraamisessa rajoja ei luonnollisesti ole.

– Esityksiähän voi katsoa vaikka Afrikasta asti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut