Osa ravintoloista kiinni, osa sinnittelee nouto- ja kotiinkuljetusannoksilla – Mikko Sorjolahti kuljettaa pakettiautollan vaikka yhtä hampurilaista

Marjo Rämö

Hallitus ilmoitti tiistaina sulkevansa ravintolat, kahvilat ja baarit asiakkailta mahdollisimman pian.

Osa vantaalaisravintoloista sulkee, tai on jo sulkenut ovensa jo aiemmin.

Osa aikoo pitää toimintaa yllä nouto- tai kotiinkuljetuspalveluiden avulla, ravintoloista kerrottiin keskiviikkona.

Esimerkiksi ravintola Tikkurilan Zilla aloitti lounaan kotiinkuljetukset tiistaina.

Kuin olisi hukkumassa. Nyt pitää vain opetella uimaan.

Samaan yritysperheeseen kuuluva Old Storyllä ei vaihtoehtoja ole. Olutravintola suljetaan kokonaan heti kun viranomaiskäsky tulee. Henkilöstö on varautunut lomautuksiin.

Myyrmäen aseman Mike's Dinerin myynti oli jo alkuviikosta 70–80 prosenttisesti kotiinkuljetus- tai noutoannoksia.

– Kuin olisi hukkumassa. Nyt pitää vain opetella uimaan, kuvaa yrittäjä Mikko Sorjolahti tilannetta.

– Tottakai jatketaan etämyyntiä. Tarvehan ei ole hävinnyt. Nyt pitää vain keksiä, miten ruoka saadaan asiakkaalle, Sorjolahti sanoo ja lähtee kyyditsemään hampurilaista asiakkaalle.

Mikko Sorjolahti otti tilausta vastaan ja Erja Liukkonen kokosi kotiinvietävää annosta Mike’s Dinerissa torstaina puoliltapäivin. Muutamat asiakkaat aterioivat ravintolassa.

Ravintoloista kerrotaan, että asiakaskatoa on ollut jo 1– 2 viikon ajan.

– Reilu viikko sitten perjantaina tapahtui selkeä ymmärrys. Sen jälkeen asiakkaita on ollut alle puolet normaalista, sanoo Nils-Ole Römark olutravintola Old Storystä.

 Ihmiset pelkäävät jopa tilata kotiin.

Asiakaskato näkyy myös kotiinkuljetuspalveluita perinteisesti tarjonneella pizzerialla.

– Ihmiset pelkäävät jopa tilata kotiin, epäilee Idris Kablan korsolaisesta Mardin Pizzeriasta.

Tilannetta kuvaa keskiviikon myynti. Normaalisti vilkkaan lounasajan jälkeen Kablanin ravintolassa ei ollut käynyt yhtäkään ruokailijaa. Tilauksia oli toimitettu seitsemän.

– Jos laki sallii, jatkamme kuitenkin nouto- ja kotiinkuljetusmyyntiä, 11 vuotta Korsossa toiminut yrittäjä sanoo.

Ville Hakonen Tikkurilan Sushi Loungesta kertoo ravintolan myyneen käytännössä vain take away -annoksia jo kahden viikon ajan.

Sushiravintola seuraa päivä kerrallaan, miten paljon noutavia asiakkaita riittää ja kannattaako ovet pitää auki.

Ravintolan järjestämä kotiinkuljetus voi pitää henkilökunnan työssä, mutta kannattavaa siitä on vaikeaa saada. Kuljetukset vaativat henkilöstöä, autoja ja bensaa.

– Jokainen annos pitää erikseen pakata, se on huomattavasti työläämpää kuin noutopöydän esille laittaminen, kertoo yrittäjä Toni Aalto Wandas Kitchen & Loungesta.

Asiakkaille tulee useimmiten nälkä samaan aikaan.

– Esimerkiksi tänään kuljetamme 70 annosta kahdella autolla, kahdessa tunnissa.

Aalto sanoo, että myös Wandasissa pohditaan, jatketaanko etämyyntiä vai vetäydytäänkö suosiolla kehittämään konseptia ja rakentamaan uutta pubia sulun ajaksi.

Esimerkiksi tänään kuljetamme 70 annosta kahdella autolla, kahdessa tunnissa.

Millaista tukea ravintola-alan yrittäjät toivoisivat tukalassa tilanteessa?

Wandasin Aallon mukaan kriisin yli päästään jos tukea tulee eri tahoilta: asiakkaat käyttävät nouto- ja tilauspalveluita mahdollisuuksiensa mukaan, juokseviin kuluihin saadaan helpotuksia ja toimintaan suoraa tukea valtiolta.

Maksuhelpotukset ja lainat johtavat vain yrittäjän velkaantumiseen.

Pizzeria-yrittäjä Idris Kablanin mielestä ravintoloiden juoksevat kulut pitäisi saada jäädytettyä. Maksuhelpotukset ja lainat johtavat vain yrittäjän velkaantumiseen.

Mike Dinersin Sorjolahden mielestä vuokranantajat voisivat nyt tulla vastaan. Se olisi vuokranantajienkin etu, sillä jos ravintoloita alkaa mennä nurin, uusia tuskin on heti tulossa tilalle.

Sorjolahti pohtii myös, miten kotiinkuljetusta saisi järkeistettyä ja laajennettua.

– Voisivatko ne Tammistossa kerätä porukan, joka tilaisi samaan aikaan?

Kaipaisin suoraa rahallista tukea valtiolta ilman ehtoja – ja hyvin nopeasti.

Sushi Loungen Hakkanen ei pidä vuokrahelpotuksia järkevänä kokonaisuutta ajatellen. Tappiot siirtyisivät toiselle liiketoiminnalle.

– Kaipaisin suoraa rahallista tukea valtiolta ilman ehtoja – ja hyvin nopeasti.

Hakkanen sanoo hakevansa tukea Business Finlandin kautta. Tuki on kuitenkin ehdollista ja vaatii kehittämissuunitelman. Hakijoita on tuhansia.

Mike's Dinerin ravintolatiloissa asiakkaita ohjeistetaan käsihygieniaan. Kuva: Marjo J. Rämö

Ravintolat, kahvilat ja baarit kiinni

Hallitus ilmoitti tiistaina, että koronaviruksen leviämisen estämiseksi ravintolat, kahvilat ja anniskelupaikat suljetaan asiakkailta mahdollisimman pian. Eduskunta aloitti asian käsittelyn välittömästi. Muutokset ovat voimassa toukokuun loppuun asti.

Hallituksen torstaisen linjauksen mukaan ruuan ulosmyynti asiakkaille on kuitenkin sallittua. Asiakas tai ruokalähetti voi hakea valmiit annokset ravitsemisliikkeestä tai ravintola itse toimittaa annokset suoraan asiakkaille.

Sulkeminen ei koske sellaisia ravintoloita, jotka eivät ole avoinna yleisölle eli esimerkiksi henkilöstöravintoloita tai oppilaitosten ruokaloita.

Ravintoloitsijoita velvoittavan asetuksen käsittely venyi ensi viikolle. Hallituksen vahva suositus on, että ravintolat sulkisivat ovensa asiakkailta vapaaehtoisesti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.