Seitsemän perhettä altistui koronalle lastensairaalassa, kertoo Yle

Uusi lastensairaala sijaitsee Helsingin Meilahdessa. Arkisto / Päivi Tuovinen

toimitus

Seitsemän lasta ja sitä kautta perhettä on altistunut koronalle Husin Uuden lastensairaalan syöpäosastolla, kertoo Yle uutisessaan Uutisen mukaan uudessa lastensairaalassa todetut koronatartunnat ovat altistaneet useampia lapsipotilaita kuin aiemmin julkisuuteen on kerrottu.

Sairaanhoitopiiri tiedotti 19. maaliskuuta, että yhdellä Taikan hoitajalla todettiin koronavirustartunta. Tuolloin kerrottiin, että hoitaja ei ollut altistanut potilaita virukselle. 21. maaliskuuta Hus tiedotti, että Taika-osastolla on havaittu lisää koronavirustartuntoja. Tuossa yhteydessä sairaanhoitopiiri kertoi, että henkilökunnan lisäksi kaksi vastaanotolla käynyttä potilasta perheineen on altistunut. Lastensairaalan ylilääkäri Eero Jokinen vahvistaa Ylelle, että altistuneita perheitä on huomattavasti enemmän eli seitsemän.

Ylelle puhunut äiti on altistuksesta järkyttynyt ja huolissaan.

– Miten kaikista maailman osastoista tuollaisella, jolla on elinsiirto-, syöpä- ja veritautipotilaita, pääsee tapahtumaan tällaista? Tuon pitäisi olla maailman paras lastensairaala ja turvapaikka noille lapsille, joilla elimistön vastustuskyky on nolla, äiti toteaa uutisessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lähes valmis Kivistön kirjasto avataan vasta lokakuussa – "Avaaminen siirtyy säästösyistä"
  2. Lähetyskirppis Patina muutti Silkkitehtaalta 19 vuoden jälkeen – myös uusi paikka löytyi Tikkurilasta
  3. Risto Vilhusen lahjoittamista teoksista koottiin näyttely Kuopioon
  4. Vantaalainen vanhempi, ihmetteletkö missä viipyy päivähoitolasku? Saapuu pari viikkoa myöhässä, myös eräpäivää siirretty
  5. Vantaa hakee säästöjä lähiöille suunnatusta tukiohjelmastaan – lapsiperheiden kotipalvelu siirtyy ensi vuoteen
  6. "Unelma omistusasumisesta istuu suomalaisissa tiukassa" – Asuntolainoja haetaan enemmän kuin vuosi sitten
  7. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  8. Epäily: Kymmenen varastetun kauhakuormaajan tiedot väärennettiin, koneet myytiin eteenpäin
  9. Kiireettömät leikkaukset alkoivat taas sairaaloissa – luovutusveren tarve palautui normaalitasolle
  10. Perinteisen pubivisan tilalla onkin viinivisa – Helsinkiin aukesi erikoinen baari
  11. Kuusijärven komea silta sai vihdoin nimen – uudesta sillasta tuli Sudentassu
  12. USU: Kaikkein huono-osaisimmille myönnettävää tukea maksetaan eniten Uudellamaalla
  13. Mieskuski ajeli pelkillä vanteilla – ei osannut kertoa, mistä oli tulossa ja minne menossa
  14. HSL:n matkakortin nettilataus onnistuu ensi viikosta alkaen – kortille voi ladata kautta tai arvoa
  15. Norppien köllöttelyä katsottiin 1,2 miljoonaa kertaa, ensimmäistä kertaa nähtiin myös norppien välisiä kärhämiä – mutta missä on Pullervo?

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Mieskuski ajeli pelkillä vanteilla – ei osannut kertoa, mistä oli tulossa ja minne menossa
  2. Poliisi takavarikoi alaikäiseltä viinakauppiaalta kymmeniä litroja kirkasta viinaa Vantaalla
  3. Epäily: Kymmenen varastetun kauhakuormaajan tiedot väärennettiin, koneet myytiin eteenpäin
  4. HSL:n matkakortin nettilataus onnistuu ensi viikosta alkaen – kortille voi ladata kautta tai arvoa
  5. "Lähden nyt pois ja lyön ensimmäistä, joka yrittää estää" – kolmekymppinen mies raivostui putkaan vietäessä
  6. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  7. Kuusijärven komea silta sai vihdoin nimen – uudesta sillasta tuli Sudentassu
  8. Lähes valmis Kivistön kirjasto avataan vasta lokakuussa – "Avaaminen siirtyy säästösyistä"
  9. Lähetyskirppis Patina muutti Silkkitehtaalta 19 vuoden jälkeen – myös uusi paikka löytyi Tikkurilasta
  10. Vantaalainen lasitaiteilija Saara Korppi, 34, teki voitokkaan viinilasin – ideat syntyvät luonnosta
  11. Mielipide: Asukaspysäköinti toisi uutta tuloa velkaiselle Vantaalle – Tietyllä alueella rajaton pysäköinti vuosimaksulla
  12. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  13. Tiedekeskus Heurekan johtaja vaihtuu: Tapio Koivusta Oulun yliopiston vararehtori – "Pääsemme vihdoin asumaan puolisoni kanssa saman katon alle"
  14. Vantaa hakee säästöjä lähiöille suunnatusta tukiohjelmastaan – lapsiperheiden kotipalvelu siirtyy ensi vuoteen
  15. USU: Kaikkein huono-osaisimmille myönnettävää tukea maksetaan eniten Uudellamaalla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.