Helsinkiläinen Teemu vangittiin Intiassa tyhjään hotelliin karanteeniin: "Jos poistun täältä, joudun vuosiksi vankilaan"

Crista Lassfolk-Feodoroff

Intia käynnisti 1,3 miljardia ihmistä käsittävän kotikaranteenin keskiviikkona keskiyöllä.

Maata moottoripyörällä kiertämässä ollut helsinkiläinen Teemu Tiainen on jo viidettä päivää vangittuna hotellihuoneeseen Keralassa.

– En saa liikkua täältä mihinkään kolmen vuoden vankeustuomionuhalla, Tiainen kertoo.

Hän saapui Keralaan 21. maaliskuuta vain huomatakseen, että entuudestaan tutun hotellin portit olivat kiinni.

Tottuneena reissumiehenä Tiainen ripusti riippumattonsa rantapalmupuihin levätäkseen pitkän ajomatkan jälkeen.

– Heräsin siihen, kun aina ystävällinen hotellinomistaja Pradeep Kannan ja kolme poliisia tulivat ilmoittamaan avaavansa hotellin vain minua varten. Samalla poliisit ilmoittivat, että olet tässä huoneessa kaksi viikkoa tai lähdet vankilaan kolmeksi vuodeksi, Tiainen kertoo.

Nyt hänelle on ilmoitettu, että karanteeni kestää vielä vähintään kolme viikkoa. Hän saa käydä hotellin pihalla, mutta sen kauemmas ei ole asiaa.

– Onneksi minulla on täällä ystäviä, jotka auttavat. Olen myös yhteydessä Suomen suurlähetystöön Delhissä ja sieltä autetaan, joten iso kiitos sinne, Tiainen sanoo.

– Mutta kieltämättä aika kuumottava tilanne kaikin puolin. Saan kuitenkin ruokaa ja juomaa tänne, ja nettiyhteys pelaa hyvin.

Hän kertoo monien muiden ulkomaalaisten tilanteen olevan huonompi. Osa on Tiaisen kuuleman mukaan pakotettu terveenä sairaalahoitoon, tai lukittuna kuka mihinkin huoneeseen, eikä oman maan lähetystöistä aina ole apua.

– Minulla on ihan luksusmesta ja hyvät oltavat moneen muuhun verrattuna, Tiainen sanoo.

– Suomen suurlähetystöstä kyselivät myös, voisiko tänne hotelliini tulla muitakin suomalaisia, koska meitä on täällä paljon ja osa on pahassa pulassa. Vielä ei ole ketään näkynyt, mutta täällähän ei saa nyt liikkua.

Intian viranomaisten raudanluja linja koronaviruksen ja maassa olevien ulkomaalaisten suhteen tuli Teemu Tiaiselle selväksi jo reilu viikko sitten.

Hän kertoo pysähtyneensä tuolloin teelle ja huikopalalle Karnatakan osavaltion Shivamoggassa, kun yhtäkkiä koko baari oli täynnä paikallisia terveysviranomaisia ja poliiseja.

– Koska olen ulkomaalainen, minut pakotettiin heti sairaalaan terveystarkastukseen. Pakkohan se oli lähteä, koska intialaiset viranomaiset ja hysteria ovat huono yhdistelmä, Tiainen sanoo.

Terveysasemalla mitään testejä hänestä ei otettu, mutta selfieitä senkin edestä.

Suomalainen sai paljon huomiota, kunnes paikalle raahattiin Intiassa jo kuukausia oleillut italialaismies. Sen jälkeen Tiainen ei ollut enää paikallisten silmissä kiinnostava.

Hän poistui paikalta vähin äänin, hyppäsi moottoripyöränsä selkään ja jatkoi matkaansa.

– Minun piti lentää Keralasta kotiin, siksi tulin tänne. Nyt vain odottelen pääseväni Suomeen, on se vaan sen verran kingi mesta, Tiainen sanoo.

– Surkuhupaisinta tässä on se, että olen terve kuin pukki eikä minua ole edelleenkään edes testattu koronan varalta.

Ulkoministeriön tietojen mukaan Intiassa on tällä hetkellä 332 suomalaista. Luku on kuitenkin vain suuntaa antava, koska kaikki matkailijat eivät tee matkustusilmoitusta ja luvussa voi olla mukana myös pysyvästi Intiassa asuvia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lähes valmis Kivistön kirjasto avataan vasta lokakuussa – "Avaaminen siirtyy säästösyistä"
  2. Lähetyskirppis Patina muutti Silkkitehtaalta 19 vuoden jälkeen – myös uusi paikka löytyi Tikkurilasta
  3. Risto Vilhusen lahjoittamista teoksista koottiin näyttely Kuopioon
  4. Vantaalainen vanhempi, ihmetteletkö missä viipyy päivähoitolasku? Saapuu pari viikkoa myöhässä, myös eräpäivää siirretty
  5. Vantaa hakee säästöjä lähiöille suunnatusta tukiohjelmastaan – lapsiperheiden kotipalvelu siirtyy ensi vuoteen
  6. "Unelma omistusasumisesta istuu suomalaisissa tiukassa" – Asuntolainoja haetaan enemmän kuin vuosi sitten
  7. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  8. Epäily: Kymmenen varastetun kauhakuormaajan tiedot väärennettiin, koneet myytiin eteenpäin
  9. Kiireettömät leikkaukset alkoivat taas sairaaloissa – luovutusveren tarve palautui normaalitasolle
  10. Perinteisen pubivisan tilalla onkin viinivisa – Helsinkiin aukesi erikoinen baari
  11. Kuusijärven komea silta sai vihdoin nimen – uudesta sillasta tuli Sudentassu
  12. USU: Kaikkein huono-osaisimmille myönnettävää tukea maksetaan eniten Uudellamaalla
  13. Mieskuski ajeli pelkillä vanteilla – ei osannut kertoa, mistä oli tulossa ja minne menossa
  14. HSL:n matkakortin nettilataus onnistuu ensi viikosta alkaen – kortille voi ladata kautta tai arvoa
  15. Norppien köllöttelyä katsottiin 1,2 miljoonaa kertaa, ensimmäistä kertaa nähtiin myös norppien välisiä kärhämiä – mutta missä on Pullervo?

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Mieskuski ajeli pelkillä vanteilla – ei osannut kertoa, mistä oli tulossa ja minne menossa
  2. Poliisi takavarikoi alaikäiseltä viinakauppiaalta kymmeniä litroja kirkasta viinaa Vantaalla
  3. Epäily: Kymmenen varastetun kauhakuormaajan tiedot väärennettiin, koneet myytiin eteenpäin
  4. HSL:n matkakortin nettilataus onnistuu ensi viikosta alkaen – kortille voi ladata kautta tai arvoa
  5. "Lähden nyt pois ja lyön ensimmäistä, joka yrittää estää" – kolmekymppinen mies raivostui putkaan vietäessä
  6. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  7. Kuusijärven komea silta sai vihdoin nimen – uudesta sillasta tuli Sudentassu
  8. Lähes valmis Kivistön kirjasto avataan vasta lokakuussa – "Avaaminen siirtyy säästösyistä"
  9. Lähetyskirppis Patina muutti Silkkitehtaalta 19 vuoden jälkeen – myös uusi paikka löytyi Tikkurilasta
  10. Vantaalainen lasitaiteilija Saara Korppi, 34, teki voitokkaan viinilasin – ideat syntyvät luonnosta
  11. Mielipide: Asukaspysäköinti toisi uutta tuloa velkaiselle Vantaalle – Tietyllä alueella rajaton pysäköinti vuosimaksulla
  12. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  13. Tiedekeskus Heurekan johtaja vaihtuu: Tapio Koivusta Oulun yliopiston vararehtori – "Pääsemme vihdoin asumaan puolisoni kanssa saman katon alle"
  14. Vantaa hakee säästöjä lähiöille suunnatusta tukiohjelmastaan – lapsiperheiden kotipalvelu siirtyy ensi vuoteen
  15. USU: Kaikkein huono-osaisimmille myönnettävää tukea maksetaan eniten Uudellamaalla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.