Metsähallitukselta vakava viesti sunnuntain retkeilijöille: Terveysviranomaisen koronamääräyksiä noudatettava luonnossakin

Minna Harmaala

Lauantain kaunis auringonpaiste houkutteli luontokohteisiin ulkoilijoita jopa ruuhkaksi asti. Nyt Metsähallitus kuitenkin jyrähtää siitä, että usealla alueella etenkin eteläisemmässä Suomessa olivat terveysviranomaisen määräykset unohtuneet.

– Lauantaina monilla paikoilla oli paljon ihmisiä tulipaikoilla vieri vieressä, ja huussihygienia oli unohtanut, tiedotteessa moititaan.

Metsähallitus muistuttaakin sunnuntain retkeilijöitä, että liian suuri läheisyys taukopaikoilla muodostaa koronaviruksen tartuntariskin. Luonnossa on syytä muistaa samat ohjeet kuin kaupungeissa ja vaikkapa kauppakeskuksissa: tulipaikoilla ja laavuissa pitää muistaa metrin turvaväli ja käsihygienia.

Lisäksi luontokohteiden huusseissa on hyvä siivota jälkensä ennen seuraavaa omia desinfiointiaineita käyttämällä.

– Evääksi kannattaa ottaa sellaista mitä ei tarvitse paistaa tulipaikoilla. Kahvia, kaakaota tai keittoa termospulloon, voileivät reppuun ja kotona paistetut makkarat lämpöpussiin, sanoo Metsähallituksen aluejohtaja Henrik Jansson tiedotteessa.

Aiheeseen liittyvää

  1. Ensimmäinen koronakuolema Suomessa – Todettuja tartuntoja enemmän miehillä 21.3.2020 15:47

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut