Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Helsinki julkisti nipun uusia koronatoimia – 300000 euron pika-avustus, kouluruokailu jatkuu

Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tiedottaa varautuneensa vallitsevaan tilanteeseen lukuisin toimenpitein. Kaupungin kirjastot, kulttuuritalot, liikuntapaikat, museot ja nuorisotalot ovat kiinni koronaviruksen vuoksi, joten kaupunki on etsinyt myös uusia tapoja tuottaa palveluja.

– Koronavirus aiheuttaa suuria talouden ja toiminnan vaikeuksia monelle järjestölle ja kulttuuritoimijalle. Teemme kaikkemme, jotta kansalaistoiminnan ja kulttuurin kenttä selviää tästä tilanteesta ja jotta helsinkiläisillä olisi näinkin poikkeuksellisessa tilanteessa yhä mahdollisuus kokea elämyksellistä vapaa-aikaa. Olemme iloisia siitä, miten monet Helsingin kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntatoimijat ovat lähtenet hakemaan uusia keinoja, sanoo toimialajohtaja Tommi Laitio tiedotteessa.

Kaupunki perustaa uuden pika-avustusmuodon edistämään kulttuurin, nuorison ja liikunnan uudenlaisia tapahtumia, yhteisöllisyyttä ja etätekemistä digitaalisesti tai muilla keinoin. Pika-avustuksen kokonaissumma on 300 000 euroa ja avustussumma per hakija on maksimissaan 5 000 euroa.

Pika-avustuksen tavoitteena on hyödyntää nopeasti uusia innovatiivisia ja digitaalisia tapoja osallistaa kaupunkilaisia. Haku on jatkuva ja se alkaa maanantaina 23. maaliskuuta. Hakemukset käsitellään kiireisinä. Tarkempaa tietoa pika-avustuksesta tulee 20. maaliskuuta kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan Hel.fi-verkkosivuille, kerrotaan tiedotteessa.

Kouluruokailu järjestetään Helsingin peruskouluissa edelleen kaikille halukkaille myös 20. maaliskuuta. 23. maaliskuuta alkaen ruokailu järjestetään edelleen niille oppilaille, jotka ovat lähiopetuksessa sekä niille verkko-opetuksessa oleville peruskoululaisille, jotka ilmoittautuvat ruokailuun. Ilmoittautumisesta viestitään erikseen Wilma-järjestelmän kautta. Ilmoittautuminen on tärkeää ruokahävikin torjumiseksi. kouluruokailu järjestetään hygienia ja lähikontaktien välttäminen huomioiden, sanotaan tiedotteessa.

Koronaviruksesta aiheutuneen toiminnan sulkemisen ja peruuntumisen vuoksi kaupunki on päättänyt, ettei jo myönnettyjä kulttuurin ja vapaa-ajan avustuksia peritä takaisin. Avustuksia voi siirtää käytettäväksi myöhäisempään ajankohtaan, jopa ensi vuoden kevääseen. Lisäksi hankkeiden sisältöä voi muuttaa matalalla kynnyksellä. Kaupunki huomioi tilanteen, joustaa avustusten käytössä ja ymmärtää vaikeutuneita ja muuttuneita olosuhteita.

Liikunnan eli Helsingin kaupungin liikuntapalveluiden ja Urheiluhallit Oy:n kausikorttien käyttöaikaa pidennetään palveluiden kiinnioloaikaa vastaavalla ajalla. Helsingin kaupunginorkesterin osalta kausikortit hyvitetään. Kulttuurikeskusten peruuntuneiden tapahtumien ostetut liput käyvät sellaisenaan mahdolliseen uuteen, tulevaan konserttiin tai lipuista voi hakea maksun palautusta, kerrotaan tiedotteessa.

Kirjasto-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluiden uusia palveluja videoidaan ja striimataan Helsinki-kanavalle, jotta jokainen voi nauttia niistä oman aikataulunsa puitteissa ja kotoa käsin. Kaupunki julkaisee myös liikuntavideoita arkiliikkumisesta ja ulkoliikuntamahdollisuuksista.

Jalkautuvaa nuorisotyötä tehdään entistä enemmän sekä paikallisesti asuinalueilla, että kaupunkitasoisesti yhteistyössä pääkaupunkiseudun kaupunkien kanssa. Nuorten kohtaamista vahvistetaan myös verkossa, nuorille esimerkiksi tarjotaan Sekasin-chatpalvelua, jonka lisäksi nuoret voivat soittaa ja lähettää viestejä nuoriso-ohjaajille sosiaalisessa mediassa.

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Annantalo muuttuu virtuaaliseksi kohtaamispaikaksi. Virtuaalinen Annantalo tarjoaa perheille ja nuorille tekemistä poikkeuksellisen arjen keskelle. Palvelu käynnistyy maanantaina 23. maaliskuuta Annantalon Youtube-, Facebook- ja Instagram-kanavissa. Myös Annantalon nettisivuilta löytyy ladattavia oppimateriaaleja.