Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vantaan Voimisteluseurassa tehdään tiimityötä pienestä pitäen – "Tärkeää on paitsi kasvattaa lapsia myös kouluttaa vanhempia tähän maailmaan"

Koronaepidemian vuoksi myös VVS:n harrasteryhmien toiminta on tietysti toistaiseksi tauolla. Vielä toissalauantaina seuran Temppis-salissa Kaivokselassa oli iloinen meininki.

VVS haluaa olla lapsilähtöinen seura.

– Haluamme hyvällä mielellä ja laadukkaasti liikuttaa vantaalaisia vauvasta vaariin, VVS:n toiminnanjohtaja Anu Kuusela korostaa.

– Jäsenistöstämme noin puolet on lapsia ja nuoria. Ilahduttavaa on, että jokaisessa ikäryhmässä on viimeisen vuoden aikana ollut kasvua. Ennen kaikkea olemme pyrkineet saamaan liikkeelle nuoria sekä nuoria aikuisia, jotka ovat olleet vähemmistönä.

VVS:n toiminnasta iso osa tapahtuu elokuussa 2018 avatussa Temppis-salissa.

– Temppiksen käyttöönoton jälkeen olemme saaneet noin tuhat uutta jäsentä. Salin ansiosta pystymme tarjoamaan jäsenillemme harrastetunteja moniin eri kellonaikoihin, Kuusela myhäilee.

– Toki meillä on paljon toimintaa myös Länsi- ja Keski-Vantaan kouluilla, missä kilpajoukkueemmekin harjoittelevat.

VVS:ssä harrastetaan kilpatasolla joukkuevoimistelua ja kilpa-aerobicia sekä uutena kilpalajina tanssillista voimistelua. Tammikuussa käynnistettiin joukkuevoimistelun valmennusryhmä 2014–2015 syntyneille. Virallisesti sen toiminta alkaa ensi syksynä.

– Meille on tärkeää paitsi kasvattaa lapsia niin myös kouluttaa lasten vanhempia tähän maailmaan, Kuusela kertoo.

– Arvomme ovat terveellisyys, turvallisuus ja tasa-arvoisuus, hän luettelee.

– Epäasialliseen käytökseen puutumme äärimmäisen kärkkäästi, ja meillä on vastikään käynnistynyt positiivisen pedagogiikan ja vuorovaikutuksen koulutus. Koulutamme itse nuoret valmentajamme.

Tiina Reynish valmentaa Trixia-ryhmää 30 vuoden valmennuskokemuksella.

– Vaadin paljon, mutta treenauksen on oltava kivaa ja iloista. Minun tehtäväni on saada tytöt innostumaan lajista, Reynish painottaa.

– Tuon ikäisten ollessa kyseessä kommunikointi tyttöjen vanhempien kanssa on yhtä tärkeää kuin tyttöjenkin. Iästäni ja kokemuksestani on siinä iso etu. Vahvuuteni on perheiden kasvattaminen tähän, sanoo varsinaisena ammattinaan diplomi-insinöörinä työskentelevä Reynish.

Trixia-ryhmässä joukkuevoimistelua harrastavan 5-vuotiaan Neean äiti Riikka Jokinen kehuu ryhmän kaikkia valmentajia mukaviksi.

– Ja tunti viikossa on tässä vaiheessa sopiva määrä, hän toteaa.

– Neea on ollut VVS:n satubaletissa jo 3-vuotiaasta. Joukkueessa saa helposti kavereita.

Samaa korostaa Saana Wright, jonka pian viisi vuotta täyttävä Fiona-tytär harjoittelee ja venyttelee iltaisin kotonaankin.

– Hän sanoi lähtevänsä Kiinaan kilpailemaan heti, kun koronavirus on selätetty, Saana-äiti naurahtaa.

– Itselläni on joukkueurheilutaustaa, ja on hyvä, että Fiona oppii tiimityöskentelyä jo pienenä. Lapsen oman halun mukaan kuitenkin mennään. Periaate on, että vuosi kokeillaan, ennen kuin päätetään jatkamisesta tai lopettamisesta.

Tavoitteena on pitää Trixia koossa, kunnes tytöt siirtyvät 8–10-vuotiaiden sarjaan.

– Sitten on kuukauden mittainen treenijakso, jonka jälkeen tytöt taitotason ja perheiden tahtotilan perusteella jaetaan ryhmiin, joilla on eri tason tavoitteet, toiminnanjohtaja Kuusela kertoo.

– Toki ryhmien välillä voi liikkua sen jälkeenkin.

Matti Hannula