Mielipide: Vantaan johtaminen on kummallisen poukkoilevaa – Tikkurilaan rakennettiin suuri asemakeskus, mutta nyt oltaisiin valmiit siirtämään junat muualle

toimitus

Lentoradan matkustajat jättäisivät Dixin palvelut käyttämättä ja siirtyvät suoraan lentoasemalle tai Helsinkiin, kirjoittaja hämmästelee.

Olen samaa mieltä Lauri Nordbergin (VS 29.2.) kanssa lentoradan tarpeettomuudesta. Minunkin mielestäni nykyistä päärataa pitäisi parantaa.

Pientä veronmaksajaa kummastuttaa Vantaalla tehdyt päätökset erinäisistä ratahankkeista, joihin ojennellaan rahoitusta ja perustellaan niitä muun muassa ilmastonmuutoksen vastaisena tekona tai joihinkin olettamuksiin perustuvilla seikoilla.

Kehärata on jo hyvä yhteys lentoasemalle ja vain vähän hitaampi kuin tuleva Lentorata Helsingin keskustasta. Mukaan pääsee myös väliasemilta ja kaukojunista vaihto Tikkurilassa on nopeaa ja helppoa, sillä junia kulkee tiheästi.

On vaikea ymmärtää, miten Vantaa hyötyy Lentoradasta, päinvastoin. Matkustajat jättävät Tikkurilan uuden massiivisen asemarakennuksen palvelut käyttämättä ja siirtyvät suoraan lentoasemalle tai Helsinkiin.

Vielä eivät minulle ole selvinneet Tampereen ja Helsingin välillä olevien kaukojunien pysähdyspaikat, vai onko niitä lainkaan, tai kuinka idästä saapuvat junat matkaavat Helsinkiin.

Päätöksillä näyttää olevan kova kiire. Ei ehditä tutustua tutkimuksiin tai tehdä uusia ennen päätöksiä.

Vantaan kaupunki kertoo kehittävänsä milloin mitäkin asukaskeskittymää ja pian vaihdetaan suuntaa toisaalle. Tikkurilaan rakennettiin muun muassa suuri asemakeskus, mutta nyt siirretäänkin junat muualle.

Vantaan peruspalvelujen kehittäminen ei kiinnosta ketään. Ilmankos tavoitellaankin ”hyviä” veronmaksajia. Luulenpa, että näillä kummallisilla suuntaa muuttavilla päätöksillään kaupunki karkottaa loputkin ”hyvät veronmaksajat, ainakin minut.

Itsehän äänestin väärin

Aiheeseen liittyvää

  1. Mielipide: Lentorata ei hyödytä Vantaata – miksi Vantaan päättäjät haluavat ojentaa hyödyt Tampereelle?
    7.3.2020 19:10
  2. Mielipide:Vantaa ei tarvitse rautateiden Guggenheimia – Tunnelissa kulkeva Suomi-rata on vantaalaisten kannalta hukkaputki
    23.2.2020 13:40
  3. Miten Vantaan rahat riittävät Suomi-rataan? – Näin vastaa maankäytön johtaja
    15.2.2020 8:00

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut