Vantaa ennen ja nyt: Vieläkö on säilössä tämä teräksinen kahvipannu? Muistatko Mehu-Liisan? – Näitä keittiön perusesineitä valmistettiin Tikkurilassa yli 30 vuotta

toimitus

Tikkurilassa sijainneen El-Rodin ensimmäinen tuote oli teräksinen kahvipannu. Se säilyi kautta vuosien El-Rodin toiseksi tärkeimpänä tuoteryhmänä.

Tärkein tuoteryhmä olivat erikokoiset kattilat ja kasarit. Pitkäikäisiä kahvipannuja ostettiin koteihin yksi tai kaksi, kattiloita tarvittiin useampia.

El-Rod toimi vuosina 1952–1987. Tehdas ja tehtaanmyymälä sijaitsivat Tikkurilan Rantatie 1:ssä vuodesta 1954 alkaen. Omistaja Juho Kotilainen suunnitteli tuotemalliston, johon kuului kattiloiden ja kahvipannujen lisäksi kauhoja ja painekeittimiä. Yksi pisimpään tuotannossa olleista tuotteista oli mehustin, jolle Juho Kotilainen antoi nimen miniänsä mukaan. Teräksinen Mehu-Liisa oli vastine Alu Oy:n alumiiniselle Mehu-Maijalle.

Tehdas lopetti toimintansa vuonna 1987, kun perhepiiristä ei löytynyt tehtävään jatkajaa. Tehtaan laajentaminen ja tuotannon lisääminen olisi vaatinut lisäinvestointeja. Lisäksi moni työntekijä jäi eläkkeelle, eikä uusien työntekijöiden löytäminen ollut helppoa.

Tutun näköisiä kattiloita on kuitenkin edelleen saatavissa, sillä nykyinen Opa Muurikka Oy jatkaa tuotantoa.

Annamari Juvonen-Eskola

Tekstiin tehty korjaus 9.3. kello11.52: Mehu-Liisa sai nimensä Kotilaisen miniän, ei vaimon mukaan.

Vantaan Sanomien ja Vantaan kaupunginmuseon juttusarjassa nostetaan esille paikallista historiaa tutustumalla museon kokoelmiin ja kulttuuriympäristöympäristökohteisiin. Kirjoittajat ovat museon henkilökuntaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. "Muori nukkuu, se ei halua puhua" – 3-vuotiaan Dilaran puhelinsoitto pelasti aivoinfarktin saaneen isoäidin hengen
  2. Jatkotartuntoja ei ole todettu Vantaan kouluissa tai päiväkodeissa – 120 henkilöä on kotikaranteeneissa
  3. Vantaalle Backaksen kartanon alueelle on tulossa Muumien maailma – Maailman ensimmäiseen Muumi-sisäpuistoon odotetaan vuosittain puolta miljoonaa kävijää
  4. Heidi Foxell TiPSin mentoriksi
  5. Poliisi ampui Kielotiellä poukkoilleen peuran Viertolassa
  6. Päivittyvä juttu: Espoon räjähdystä tutkitaan kahtena murhan yrityksenä, poliisien vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa – Tämä tapauksesta nyt tiedetään
  7. Evan tutkimus: Enemmistön mielestä talouskriisi on yhtä tärkeä torjua kuin koronaviruksen leviäminenkin – Yrittäjät halukkaimpia tinkimään omista eduista yhteiseksi hyväksi
  8. Moottoripyöräilijä pakeni poliisia Espoossa hurjaa vauhtia, kunnes kaatui ja pyörä syttyi tuleen
  9. Kaksi miljoonaa suomalaista ei vielä tiedä, missä viettää lomansa – kyselyssä yli puolet suosii kotimaata
  10. Nuorilta kaahareilta kortit kuivumaan – Tuusulanväylällä nopeutta 160 km/h
  11. EIT-huijauksen esitutkinta laajentui: Väärennettyjä papereita irakilaismiehen väitetystä kuolemasta toimitettiin oikeudelle jo Suomessa
  12. Ministeriö haluaa hankkia lisää suojavarusteita 100 miljoonalla – Hankinnalla pyritään turvaamaan myös kotimaista tuotantoa
  13. Auto ilmiliekeissä Espoossa aamuyön hämärissä – Poliisi kaipaa havaintoja erityisesti huppariasuisesta miehestä
  14. Koronakevään puutarhatöistä ja varastojen siivouksista ennätyksellinen ruuhka Sortti-asemille – kävijämäärä joudutaan rajoittamaan
  15. Karu luku Etlalta: Suomen BKT laskee tänä vuonna 8 prosenttia, hotelli- ja ravintola-alalla lähes kolmanneksen sukellus

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vantaalle Backaksen kartanon alueelle on tulossa Muumien maailma – Maailman ensimmäiseen Muumi-sisäpuistoon odotetaan vuosittain puolta miljoonaa kävijää
  2. "Vantaalla on alueita, joilla ei ole parkkipaikkaa vapaana" – Kotihoidon työntekijä ei usko uuden luvan ratkaisevan pysäköintiongelmaa
  3. "Muori nukkuu, se ei halua puhua" – 3-vuotiaan Dilaran puhelinsoitto pelasti aivoinfarktin saaneen isoäidin hengen
  4. Jatkotartuntoja ei ole todettu Vantaan kouluissa tai päiväkodeissa – 120 henkilöä on kotikaranteeneissa
  5. Heidi Foxell TiPSin mentoriksi
  6. Kaksi uimahallia pysyy Vantaalla suljettuna – Syynä remonttivirheiden korjaustyöt
  7. Nuorilta kaahareilta kortit kuivumaan – Tuusulanväylällä nopeutta 160 km/h
  8. Saalis Vantaan uimavesistä: skootteri, polkupyöriä, ostoskärryjä
  9. Poliisi ampui Kielotiellä poukkoilleen peuran Viertolassa
  10. Lomakaudella terveysasemilla hoidetaan akuutit – Korona-asema näillä näkymin avoinna läpi kesän
  11. Vantaa ennen ja nyt: Vierumäen koulusta peräisin oleva vanha opetustaulu kertoo, kuinka terveyttä suojaavin keinoin vuosikymmeniäkin sitten taisteltiin – tuolloin uhkan nimi oli tuberkuloosi
  12. Mielipide: Tuomelan koulun merkitystä alueen yhteisöllisyyden kannalta ei voi ylikorostaa
  13. Kesko ja HOK-Elanto teettivät Kivistön kauppakeskuksesta uuden suunnitelman – ostoksille ehkä jo syksyllä 2022
  14. Koronakevään puutarhatöistä ja varastojen siivouksista ennätyksellinen ruuhka Sortti-asemille – kävijämäärä joudutaan rajoittamaan
  15. Auto ilmiliekeissä Espoossa aamuyön hämärissä – Poliisi kaipaa havaintoja erityisesti huppariasuisesta miehestä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.