Autoilijat, varokaa! Lumikaaos Uudellamaalla vain pahenee – lunta tupruaa pian jopa 25 senttiä

Jari Pietiläinen

Helmikuun alkupäivistä uhkaa tulla koko Suomessa lumisin miesmuistiin. Juuri, kun teitä ja katuja aurataan puhtaiksi, uhkaa jo seuraava luminen hyökyaalto.

Suomen yli liikkuu sunnuntain ja maanantain aikana matalapaine, johon liittyvästä sadealueesta saadaan varsinkin maan etelä- ja keskiosaan runsaasti lunta. Ajokeli voi olla paikoin erittäin huono.

Ilmatieteen laitoksen tänään tekemän ennusteen mukaan etelästä Suomen yli koilliseen kulkee sunnuntain ja maanantain aikana matalapaine. Matalapaineeseen liittyvä sadealue saapuu etelästä lounais- ja etelärannikolle lauantai-iltana ja leviää sunnuntain ja maanantain aikana Etelä-Lappiin asti.

Sateet tulevat enimmäkseen lumena, mutta sunnuntaina lounais- ja etelärannikolla lämpötila nousee hieman nollan yläpuolelle, jolloin sade voi tulla vetenä tai räntänä.

Runsaimmillaan lumisade on sunnuntaiaamuyön ja -aamun aikana etelärannikolla ja maanantaiaamuna maan länsiosassa. Yhteensä lunta kertyy lauantai-illan ja maanantai-illan välillä maan etelä- ja keskiosassa tämän hetkisten ennusteiden mukaan 20–25 senttimetriä.

– Navakka itätuuli kinostaa lunta ja heikentää näkyvyyttä, minkä johdosta liikenneolosuhteet heikkenevät. Ajokeli on paikoin jopa erittäin huono, sanoo päivystävä meteorologi Ville Siiskonen Ilmatieteen laitokselta.

Maanantai-iltaan mennessä sadealue heikkenee ja liikkuu maan pohjoisosaan. Ensi viikko jatkuu enimmäkseen poutaisessa pakkassäässä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Peijaksessa hoidossa ollut mies varasti pyörän sairaalan pihasta keskellä yötä – vartijat saivat tuoreeltaan kiinni
  2. Karkkihammasta kolotti Myyrmäessä – nainen söi makeisia paljain käsin kaupan irtokarkkilaatikosta, poliisi paikalle
  3. Vantaalainen Nora, 22, tuli koronan pakottamana Intiasta ja ohjaa nyt joogaa omasta huoneesta
  4. Vantaalaismies epäilee: Maanjäristys rikkoi vantaalaiskoulun ikkunan – Seismologi ei tyrmää väitettä
  5. Kaneja tappavaa tautia tavattu Vantaallakin – Rajakylästä löytyi tautiin kuollut villikani
  6. Miten onnistuu kimppa-asuminen koronan aikana? Vuokranantajat tekivät listan seikoista, jotka on hyvä ottaa huomioon
  7. Lisää rakentamista Otaniemeen: Biologin ja Meritekniikan alueista suunnittelukilpailu
  8. Merestä löytyi ruumiinosia Helsingissä – yhteyttä esimerkiksi paloittelusurmaan ei tämän hetken tiedon mukaan ole
  9. Helsingin legendaariseen Primulan kulmaan aukeaa tanskalainen irkkuravintola
  10. Raidejokerin rakentaminen tuo jälleen isoja liikennejärjestelyjä moneen paikkaan syksyn aikana
  11. Pääkaupunkiseudun johtajat vaativat selkeää ja pikaista linjausta maskisuositukseen – Uusia tartuntoja ilmennyt kaikissa ikäryhmissä
  12. Helsingin nastarengaskielto jakaa mielipiteet: "Nastarenkaat antavat vääränlaisen turvallisuudentunteen" – "Autosta tulee pulkka"
  13. Hidastuksia liikenteessä Helsingin ja Turun välillä – vanha risteyssilta puretaan viikonloppuna
  14. Poliisi valvoo tehostetusti liikennettä koulujen lähellä lähiviikkoina
  15. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Mies loukkaantui vakavasti tulipalossa Vantaalla, kaksi pelastui – kuva aamuyön palopaikalta – "Parvekkeella ollut irtaimistokin oli tulessa"
  2. Vantaalaismies epäilee: Maanjäristys rikkoi vantaalaiskoulun ikkunan – Seismologi ei tyrmää väitettä
  3. Kaneja tappavaa tautia tavattu Vantaallakin – Rajakylästä löytyi tautiin kuollut villikani
  4. Reipas rakentaminen näkyy Vantaalla asuntojen arvonkehityksessä – "Kysynnän ja tarjonnan laki pätee tässäkin"
  5. Vantaalainen Nora, 22, tuli koronan pakottamana Intiasta ja ohjaa nyt joogaa omasta huoneesta
  6. Maanjäristys Hakunilassa – "Vastaavaa ei ole koskaan aiemmin mitattu Vantaalla"
  7. Mielipide: On sulaa hulluutta olla käyttämättä Tuomelan koulua opetuskäytössä – "Moni kunta pitäisi tervettä koulurakennusta kullan arvoisena"
  8. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  9. Variston kouluun avataan koronaviruksen drive-in-testauspiste
  10. Hänninen 5.8.
  11. Pääkaupunkiseudun johtajat vaativat selkeää ja pikaista linjausta maskisuositukseen – Uusia tartuntoja ilmennyt kaikissa ikäryhmissä
  12. Helsingin Sokokselle aukeaa 3 uutta ravintolaa – osa ruoasta peräisin alakerran S-marketista
  13. Varkaat kärräsivät työkaluja ulos Rautakaupasta keskellä päivää
  14. Helsingin nastarengaskielto jakaa mielipiteet: "Nastarenkaat antavat vääränlaisen turvallisuudentunteen" – "Autosta tulee pulkka"
  15. Suosikkisaippua katosi kaupoista – kohta 50 vuotta samaa palasaippuaa käyttänyt Timo: "Ei ne toiset ole samanlaisia"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.