Saako lumiauran ohittaa? – Poliisi ottaa kantaa aurauskaluston oikeuksiin ja velvollisuuksiin

Lumenauraus edellyttää kaikilta varovaisuutta. sauvo jylhä

Jukka Hämäläinen

Aurauskaluston ja muiden ajoneuvojen kolareita sattuu aika ajoin. Länsi-Uusimaa kertoo, että torstaina aamuyöstä henkilöauto ja aura-auto törmäsivät Lohjan Muijalassa. Risteyksestä tullut henkilöauto törmäsi aurausauton kylkeen.

Onnettomuudessa aura-auton polttoainetankkiin tuli repeämä, ja arviolta 300 litraa dieseliä valui tielle.

Poliisi kehottaa havaintojensa ja kansalaisten antaman palautteen perusteella niin aurauskaluston kuljettajia kuin muita liikenteessä olevia olemaan nyt tarkkana.

– Lumiolosuhteet ovat vaikeat, ja kiire painaa päälle. Tästä huolimatta on noudatettava liikennesääntöjä. Hankalissa oloissa huolellisen liikkumisen merkitys kasvaa entisestään, Länsi-Uudenmaan poliisin ylikomisario Jussi Päivänsalo muistuttaa.

Kunnossapitoa tekevä ajoneuvo saa tarpeellista varovaisuutta noudattaen poiketa joistakin tieliikennelain säännöksistä.

Tyypillisiä poikkeuksia ovat tien eri osien käyttö, ajoneuvon paikka ajoradalla, ajoneuvojen välinen etäisyys, ryhmittyminen, kääntyminen, pihakadulla ajaminen ja pysäköinti, kävelykadulla ajaminen sekä tunnelissa ajaminen.

Vilkkuvaa varoitusvaloa auraajan on syytä käyttää aina, sillä kulku on auratessa muusta liikenteestä poikkeavaa.

— Vilkkuvalo ei kuitenkaan oikeuta poikkeamaan huolellisuus- ja varovaisuusvelvoitteesta, normaaleista väistämissäännöistä, turvallisesta tilannenopeudesta tai liikennevalojen noudattamisesta, Päivänsalo toteaa.

Aurausauton saa ohittaa olojen niin salliessa.

– Tienpidossa käytettävän ajoneuvon saa sivuuttaa tai ohittaa olosuhteet huomioon ottaen sopivimmalla tavalla. Tarpeellista varovaisuutta tulee kuitenkin noudattaa.

– Ohittaessa kannattaa muistaa, että aurausauton edessä oleva tie voi olla huonossa kunnossa, Päivänsalo huomauttaa.

Aurausautoa kuljettavien lisäksi varovaisuutta kaivataan myös muilta, sillä isot aurausautot saavat lumen pöllyämään.

Pyörällä tai jalan liikkeellä olevien kannattaa aurausauton kohdatessa varmistaa, että kuljettaja on varmasti huomannut vastaantulijan. Erityisesti aurausauton peruuttaessa kannattaa olla hereillä.

– Kun kukin hoitaa oman osuutensa, on kaikilla turvallista liikkua lumisillakin teillä, Päivänsalo kannustaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kaupunki jakoi 18 400 maksutonta piknikpussia – Alussa puistoruokailun korvaavien pussien kysyntä yllätti
  2. Yrittäjät antoivat arvosanan Vantaalle – Yrittäjäpomo: Luku ei anna aihetta juhlaan
  3. Vantaalle myönnettiin 205 hirvieläinten pyyntilupaa
  4. Korona-näytteenotto ruuhkautui viikolla – Tartuntamäärissä ei toistaiseksi näy nousua
  5. Rebound puskee sinkkua toisen perään: Uutuusbiisissä pakkaan sekoitetaan iskelmätähti, auto ja Spielbergin leffa – reboundimaisen vapaasti
  6. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  7. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  8. Oma raha: Jaguar E-type, Cadillac Eldorado, Aston Martin... Sijoittajakonkari Jukka Ylitalo, 56, sijoittaa klassikkoautoihin – "Auton muotoja ja tekniikkaa voin tutkia ja ihailla tuntikaupalla"
  9. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  10. Tiede: Päivällä robottien ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen tutkija, illalla performanssitaiteilija – Rebekah Rousi, 42, halusi oppia puhumaan suomea ja sen myös teki
  11. Jokiniemestä löytyi tällä viikolla suuri määrä tuhansia vuosia vanhoja esineitä – "Löydöt ovat poikkeuksellisen kookkaita"
  12. Vastine: Avoimen päivätoiminnan määräraha joudutaan ohjaamaan lakisääteisiin palveluihin
  13. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa
  14. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  15. Poliisia paenneen nuoren rattijuopon auto pyöri karkumatkalla kahdesti ympäri Pakkalassa ja Ylästössä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kaupunki jakoi 18 400 maksutonta piknikpussia – Alussa puistoruokailun korvaavien pussien kysyntä yllätti
  2. Yrittäjät antoivat arvosanan Vantaalle – Yrittäjäpomo: Luku ei anna aihetta juhlaan
  3. Jokiniemestä löytyi tällä viikolla suuri määrä tuhansia vuosia vanhoja esineitä – "Löydöt ovat poikkeuksellisen kookkaita"
  4. Korona-näytteenotto ruuhkautui viikolla – Tartuntamäärissä ei toistaiseksi näy nousua
  5. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  6. Oikeus päätti: Tammistoon ei tule Prismaa – "Hanke on nyt kuopattu"
  7. Rebound puskee sinkkua toisen perään: Uutuusbiisissä pakkaan sekoitetaan iskelmätähti, auto ja Spielbergin leffa – reboundimaisen vapaasti
  8. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  9. Poliisia paenneen nuoren rattijuopon auto pyöri karkumatkalla kahdesti ympäri Pakkalassa ja Ylästössä
  10. Vantaa on Suomen muuttotilaston ykkönen – Rohmuaa asukkaita muista kunnista
  11. Vantaalle myönnettiin 205 hirvieläinten pyyntilupaa
  12. Vaatteiden kaatopaikkakielto hämmentää yhä – näin kierrätät rikkinäiset sukat oikein
  13. Työttömänä Vantaalla jo lähes sama määrä ihmisiä kuin mitä asuu Tikkurilassa, Korsossa ja Kivistössä yhteensä
  14. Asukasyhdistyksen aktiivisuus siivitti – Vantaan ensimmäinen pumptrack-rata rakennetaan Ilolan eteläpuolelle Koivukylänväylän reunaan
  15. Tikkurilan kirkkoon tulee Suomen ensimmäinen kellopeli, jolla voi soittaa mitä tahansa – "Kanttorit treenaavat jo Paranoidia"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.