Jokirannan uusi leikkialue nousee tänä vuonna, padosta puretaan osa

JOKIRANTA Tikkurilan "keidas" etenee.

Tikkurilankosken patoa puretaan kesän aikana noin 20 metrin matkalta. Jokirantahanketta johtava maisema-arkkitehti Hanna Keskinen kertoo padon purkutöiden herättäneen kiinnostusta ulkomailla asti. Marika Lumme

Marika Lumme

Tikkurilan Jokirannan uudistamistyö etenee tänä vuonna näkyvimmin leikkialueen rakentamisena.

Tikkurilanrantaan sijoittuvan Åvikin leikkipaikan rakennustyöt alkavat keväällä. Leikkialueen rakennustyöt toteuttavan urakoitsijan valinta on parhaillaan käynnissä. Viime vuonna kaupunki suoritti alueella jo puunraivaustöitä.

Tikkurilan jokirantahanketta johtavan Ramboll Finland Oy:n maisema-arkkitehti Hanna Keskisen mukaan

leikkialueen rakentaminen on niin mittava urakka, että ei ole varmaa, ehditäänkö puisto avata ennen ensi talvea. Alkuperäisenä ajatuksena oli, että leikkialue valmistuisi tämän vuoden aikana. Luontoteemainen leikkialue tulee sisältämään esimerkiksi vesileikkipaikan.

Jokirannan uudistaminen edistyy tämän vuoden aikana myös Tikkurilankosken patoaltaalla. Patoa puretaan kesän aikana noin 20 metrin matkalta. Tavoitteena on palauttaa koski luonnonmukaisen kaltaiseksi. Keskisen mukaan Keravanjoella on potentiaalia kehittyä edustavaksi taimenjoeksi, kun kulkuesteet poistetaan ja poikastuotannon olosuhteita parannetaan.

– Padon purkamisen yhteydessä puhdistetaan maa-alueita rannalta laajemminkin. Myös vanha piippu kunnostetaan. Paikalle tuodaan kutusoraikkoa, hän kertoo.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Valmistelutöitä padon purkamisen mahdollistamiseksi tehtiin jo viime kesänä, kun vuollejokisimpukat kerättiin pois patoaltaasta ja siirrettiin yläjuoksulle Patoaltaan vesi laskettiin pois avaamalla patoluukku. Keskinen sanoo yllättyneensä kuinka upea alue alta paljastui.

– Kivet ovat säilyneet todella hienoina. Tätä aluetta voimme myös hyödyntää virkistyskäyttöön kaupunkilaisille, hän selvittää.

Mahdollisesti jo kesällä valmistuvat myös Veininmyllyn, Villa Söderbon, Vernissan sekä Vernissan kupeessa sijaitsevan vanhan palokalustovaraston rakennusten hankesuunnitelmat. Keskisen mukaan suunnitelmat ratkaisevat suojeltujen rakennusten käyttötarkoituksen tulevaisuudessa.

Heurekan ja Vernissan välille tullaan rakentamaan kevyenliikenteen silta, joka sijoittuu ratasillan viereen. Sillan rakentamisesta ja muista suunnitelmista kaupunki järjestää asukastilaisuuden Vernissassa (Tikkurilantie 36) torstaina 24. tammikuuta kello 18–20.

Tästä on kyse

Tikkurilan Jokirantaa uudistetaan mittavasti. Kokonaisuuden on tarkoitus valmistua vuoteen 2022 mennessä. Jokirannasta on tavoitteena kehittää monikäyttöinen puistoalue.

Tulevien vuosien aikana uudistetaan muun muassa Heurekan piha-alue, jonne tehdään tapahtuma-alue. Vernissan terassialuetta laajennetaan ja sieltä avataan suora yhteys uudelle rantareitille. Väritehtaanrannan lampi kunnostetaan ja sen ympäristöön lisätään oleskelupaikkoja. Veininmyllylle ja Villa Söderbolle toteutetaan vesijohto- ja jätevesiviemärit uuden puistokäytävän alle.

Uudistyö pohjautuu vuosina 2015–2016 järjestettyyn maisema-arkkitehtuurikilpailuun, jonka voitti LOCI maisema-arkkitehdit Oy ”Keidas”-nimisellä ehdotuksellaan. Voittajaehdotuksen pohjalta valmistui vuonna 2017 yleissuunnitelma.

Uudistus tulee maksamaan noin 12 miljoonaa euroa. Suojeltujen rakennusten mahdolliset kunnostustyöt eivät sisälly kustannusarvioon.

Aiheeseen liittyvää

  1. Luukkujen avaaminen Tikkurilankoskella valmistelee padon purkua 7.7.2018 7:00

Kommentoi

Mainos: Vantaan kaupunki Business Vantaa

Yrittäjä, älä huoli huomisesta! Vantaalla valmistaudutaan jo tulevaisuuteen

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut