30-vuotias Toteemi on vilkas lastenkulttuurikeskus, jossa on tekemistä myös hiihtolomaviikolla

Tuottaja Tuula Kinos suunnittelee ja tuottaa Toteemin ohjemistoa. Lastenkulttuurikeskuksen seinää koristaa Salla Ikosen muraali. Marjo Rämö

Marjo Rämö

Pohditko jo, mitä ohjelmaa lapselle keksisi talvilomalla?

Lastenkulttuurikeskus Toteemi Myyrmäessä järjestää taideopetusta lomalaisille. Ohjelmassa on fimomassamuotoilua sekä ruotsinkielinen sarjakuvapiirustuskurssi.

Lisäksi musiikkikoulu Demo järjestää tiloissa kaksipäiväisen leirin.

Kehäradan vaikutuksesta 30. toimintavuottaan juhliva Toteemi on yhä laajemman joukon tavoitettavissa.

– Esimerkiksi Tikkurilasta ja Helsingin suunnasta on erittäin helppo tulla tänne. Juna-asemalta on noin 300 metriä, vinkkaa tuottaja Tuula Kinos

Yhdessä tasossa oleva lastenkulttuurikeskus houkuttelee myös erityisryhmiä.

Helppo saavutettavuus näkyy siinä, että suosituimmat, ennakkoilmoittautumista vaativat esitykset, täyttyvät hetkessä.

– Se on hieman ikävää näin tuottajan näkökulmasta, että jo tammikuussa joutuu sanomaan: esitys on täynnä.

Toteemin tärkein kohderyhmä ovat päiväkoti-ikäiset lapset, nuorimmat koululaiset ja lapsiperheet.

– Toteemissa panostetaan muun muassa taidekasvatuksen kehittämiseen, monitaiteisiin työpajoihin ja kerhoihin, ruotsinkieliseen ohjelmaan sekä monikulttuuristen tapahtumien lisäämiseen, Kinos kertoo.

Lisäksi Toteemissa järjestetään näyttelyitä, tapahtumia, konsertteja, työpajoja ja teatteriesityksiä. Vuodessa lastenkulttuurikeskuksen toimintaan osallistuu noin 18 000 lasta.

Neljä vuotta Toteemin tuottajana toiminut Kinos kertoo 0–3-vuotiaiden taidekasvatuksen kysynnän kasvaneen viime vuosina.

Keskuksessa kysyntään pyritään vastaamaan vauva- ja taaperoikäisille tarkoitetulla aamupäiväohjelmalla, johon kuuluu värikylpyjä, loruttelua, tanssia ja perhesirkusta. Vauvan vinkkeli -taidenäyttelyyn voi Toteemissa tutustua 29. tammikuuta–21. helmikuuta.

Samannimistä perhepäivää Toteemissa vietetään 2. helmikuuta, jolloin näyttelyn lisäksi ohjelmassa on teatteri Ofelian Pallo-esitys. Sanaton esitys soveltuu 0–5-vuotiaille sekä suomen- että ruotsinkielisille.

– Se, että 4–5 kuukauden ikäinen lapsi seuraa herkeämättä esitystä puolen tunnin ajan, jää varmasti vanhemmalle mieleen. Vanhemmat haluavat tarjota taide-elämyksiä jo aivan pienimmille lapsilleen, Kinos toteaa.

Toteemin 30- vuotisohjelma:

Perjantaina 25.1.

Lastenmusiikkiorkesteri Ammuun konsertit (täynnä).

Lastentapahtuma klo 17.30–19.

Ohjelmassa jongleerausta ja taikatemppuesitys, kasvomaalausta ja työpaja. Luvassa pientä purtavaa ja ilmapallo.

Perjantaina 1.3.

Robin Hund & Hans glada orkester (4–9-vuotiaille).

Ruotsinkielinen sarjakuvapiirustus 7–12-vuotiaille, ma 18.2 klo 10–13.

Luovaa muovailua fimomassasta, 7–10-vuotiaille, ti–ke 19.–20.2. klo 10–13

Kyselyt ja varaukset: 09 8392 9044, kulttuuritapahtumat@vantaa.fi

Musiikkikoulu Demon leiri 1–4-luokkalaisille 21.–22.2. klo 9–15.

Kyselyt ja varaukset: asiakaspalvelu@musiikkikouludemo.fi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Louhela Jam -festivaalia ei järjestetä ensi viikonloppuna, mutta musiikkia on luvassa kaikesta huolimatta – neljän tunnin livelähetys tarjoaa musiikkia ja haastatteluja
  2. Vantaan kaupunki sai lahjoituksena 100 000 kasvosuojainta – annetaan lapsiperheitä ja vanhuksia hoitaville
  3. Vantaa tarjoaa ilmaisleffan hiljentyneen lentokentän kupeessa – Tuukka Temosen elokuvaa katsotaan tuulilasin läpi
  4. Vantaa edelleen pohtii koronaviruskartan julkaisemista – "Valtaosa tautiin sairastuneista on jo parantunut"
  5. Vantaalla lapsia koronakaranteenissa kahdesta päiväkodista ja neljästä koulusta – kaupungin mukaan jatkotartuntoja ei ole tullut
  6. Energiayhtiö palkitsee hyvää mieltä levittäviä harrastusseuroja 5 000 eurolla – Voittajia valitsemassa suosikkitubettaja Roni Back
  7. Mielipide: Leinelässä siivottiin talkoilla – ja kyllä kannatti!
  8. Muistokirjoitus: Vantaalaisen naisjalkapallon uranuurtaja on poissa – Nils Lönnblad oli merkittävä vaikuttaja tyttö- ja naisjalkapallon kehityksen käynnistämisessä
  9. 41 vantaalaista on menehtynyt koronavirukseen, vahvistettuja tartuntoja yli 800 – "Tartuntojen määrä on menossa alaspäin"
  10. "Monen tilanne mennyt koronaepidemian aikana huonompaan suuntaan" – Sininauhasäätiö avaa taas toimintojaan
  11. Poliisi ihmettelee leväperäisyyttä: Kymmenissä yrityksissä avattiin yritystilejä puhelimessa tarkastamatta henkilöllisyyttä – Vantaalaisen vuokrausyrityksen nimissä huijattiin omaisuutta 120 000 euron edestä
  12. Herttoniemen pyöräturman kuorma-autoilija kiistää syyllistyneensä rikoksiin, poliisi epäilee törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta
  13. Mikkolan koulussa koronatartunta – 23 karanteeniin
  14. Laki tiukkenee: Pientä lasta ei saa kuljettaa lyhyttäkään matkaa ilman turvalaitetta, edes taksissa
  15. Suurin työttömyyskassa ennustaa kirpeitä lukuja koronakeväälle – hakemustenkin käsittelyt venyvät yliajalle

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. "Muori nukkuu, se ei halua puhua" – 3-vuotiaan Dilaran puhelinsoitto pelasti aivoinfarktin saaneen isoäidin hengen
  2. Vantaa edelleen pohtii koronaviruskartan julkaisemista – "Valtaosa tautiin sairastuneista on jo parantunut"
  3. Ilolan koulussa koronavirustartunta – 14 asetettu kotikaranteeniin altistuksen vuoksi
  4. Mikkolan koulussa koronatartunta – 23 karanteeniin
  5. Poliisi on varautunut Vantaalla nuorten kokoontumisiin ainakin kolmessa suosikkipaikassa – "Vanhemmat, vastatkaa tuntemattomasta numerosta tulevaan puheluun"
  6. Vantaalle Backaksen kartanon alueelle on tulossa Muumien maailma – Maailman ensimmäiseen Muumi-sisäpuistoon odotetaan vuosittain puolta miljoonaa kävijää
  7. 41 vantaalaista on menehtynyt koronavirukseen, vahvistettuja tartuntoja yli 800 – "Tartuntojen määrä on menossa alaspäin"
  8. Vantaalla lapsia koronakaranteenissa kahdesta päiväkodista ja neljästä koulusta – kaupungin mukaan jatkotartuntoja ei ole tullut
  9. Varma kesän merkki – lampaat saapuvat Koivuhakaan ja Hakunilaan
  10. Jatkotartuntoja ei ole todettu Vantaan kouluissa tai päiväkodeissa – 120 henkilöä on kotikaranteeneissa
  11. Pienkerrostaloja ja ruokakauppa Backaksen peltoalueelle –  "Rakentamisen laatuvaatimukset on asetettu erittäin korkealle"
  12. Koulujen avautuminen ja henkilöstön lomautukset aiheuttuivat ongelmia Vantille – Toimitusjohtaja: Tilanne normalisoitunut viikon aikana
  13. Mielipide: Pyöräilijoillä hurjat vauhdit keskellä Tikkurilaa
  14. Artsin ex-pomo kertoo, miten Vantaan taidemuseo mullistettiin – Huovinmaan kirja yllyttää radikaaliin muutokseen
  15. Uusi tapaamispaku parkkeerasi Simonkylän hoivakodin pihalle – Kujanpään sisarukset näkivät pleksin takaa äidin ja isän viikkojen tauon jälkeen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.