"Väkisin riisumista, mielivaltaisia rangaistuksia" − yllätystarkastus Pohjolakotiin poiki moitteita myös Vantaalle, Espoolle ja Hyvinkäälle

Kuvituskuva. ESM arkisto

Paavo Rantalainen

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on jatkanut viime syksynä tehdyn lastensuojelulaitoksen yllätystarkastuksen selvittelyä ja langettaa vastuuta myös useille kunnille ja kaupungeille.

Apulaisoikeusasiamies teki tarkastuksen viime keväänä ennakkoon ilmoittamatta Muhoksella Pohjois-Pohjanmaalla toimivaan yksityiseen Pohjolakotiin.

Tarkastus paljasti monia laittomia ja lasta nöyryyttäviä käytäntöjä.

−Tarkastukseni perusteella pidin useita Pohjolakodin käytäntöjä lainvastaisina, lakiin perustumattomina, epäasiallisina ja sijoitettuja lapsia nöyryyttävinä sekä alistavina,apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin toteaa.

Apulaisoikeusasiamiehen mukaan koskaan aiemmin Suomessa laittomuuksia ei ollut todettu kerralla yhtä paljoa.

Raportissa todetaan, että laitoksessa on havaittu väkisin riisumista, mielivaltaisia rangaistuksia ja tarpeetonta kiinnipitoa.

Huostaanotetuista ja sijoitetuista lapsista ja nuorista vastaavat kunnat ja niille kuuluu myös valvonta siitä, miten heitä kohdellaan esimerkiksi laitoksissa.

Lain mukaan lapsesta vastaavan sosiaalityöntekijän on oltava jatkuvasti yhteydessä lapseen kahden kesken riippumatta siitä, onko laitoksesta raportoitu ongelmista.

Apulaisoikeusasiamies on lähettänyt useille kunnille moitteita valvonnasta, joka ei ole kaikilta osin toiminut.

Pyyhkeitä saavat muun muassa Vantaan, Espoon ja Hyvinkään kaupungit sekä Kirkkonummen kunta, joista on ollut Pohjolakodissa viime vuonna sijoitettuna yhteensä kahdeksan lasta.

Kaupunkien vastineissa vedotaan yleisesti resurssipulaan ja siihen, ettei lasten päivittäisestä elämästä ja kohtelusta Pohjolakodissa ollut tietoa.

Esimerkiksi Vantaalla yksi sosiaalityöntekijä totesi, että hänellä on 43 asiakasta ja lisää asiakkaita tulee jatkuvasti.

Espoosta kerrottiin, että kullakin sosiaalityöntekijällä on asiakkaina ja valvottavana lähes 40 lasta. Ongelmana on myös henkilökunnan vaihtuvuus.

Espoon valtuusto on määritellyt, että lastensuojelun asiakkaita saisi olla enintään 30 työntekijää kohden. Tavoitteeseen ei viime vuonna vielä päästy.

Apulaisoikeusasiamies kehottaa huomautuksen saaneita kuntia ja kaupunkeja kiinnittämään vakavaa huomiota nimenomaan sosiaalityöntekijöiden työmäärään.

Lasten huostaanotot ovat erityisesti Helsingin seudulla lisääntyneet voimakkaasti viime vuosina. Samoin niistä aiheutuvat kustannukset.

Esimerkiksiespoolaislapsia oli viime kesäkuussa sijoitettuna kodin ulkopuolelle noin 550.

Huostaanotto on lastensuojelussa äärimmäinen keino. Ennen sitä voidaan lapsi sijoittaa kodin ulkopuolelle.

Sijaiskodeista ja laitospaikoista on ympäri Suomea pula. Lapsia on siten sijoitettu hyvin kauaksikin kodeistaan, mikä vaikeuttaa myös sosiaalityöntekijöiden valvontatyötä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mies yritti varastaa tavaraa omakotialueelta keskellä päivää Vapaalassa – vapaalla ollut poliisi sai kiinni
  2. Koronavirus kiihdytti asuntojen verkko-ostamista pääkaupunkiseudulla – "Alussa kaikki ovat vähän epäileviä, että osaako tätä käyttää"
  3. Koivutorin uudistus käyntiin loppuvuodesta – nyt on mahdollisuus kertoa mielipiteensä siitä, miten torialueesta saisi viihtyisämmän
  4. Mielipide: Miksi moni jättää kädet desinfioimatta, kun tulee kauppaan?
  5. "Suomenkin mittapuulla ainutlaatuinen paikka" – Håkansbölen jugendkartanon opastuskierroksia vetävä historioitsija Tuulia-Tuulia Tummavuori haluaa tuottaa kävijöille oivalluksia
  6. Ruoka: Strömsöstä tuttu mestarikokki Michael Björklund kehottaa olemaan ylpeä Suomen nuoresta ruokakulttuurista – Hän toivoo, etteivät ketjuruokalat jyrää pikkuravintoloita alleen: "Helmet alkavat olla harvassa"
  7. Tiede: Miksi ihminen juo, vaikka se on haitaksi? Hyödyt saa heti ja riskit joskus myöhemmin, sanoo tutkijaprofessori Pia Mäkelä
  8. Tiede: Aamuryypyn voimin kirkkoon, ristiäisissä olutta, paloviina vei oikeuteen – Tällaista oli arki alkoholin kanssa 1600-luvulla
  9. Linnanmäki nostaa päivittäisten kävijöiden kiintiötä – "Opettelimme uusia toimintamalleja pienemmillä asiakasmäärillä"
  10. Nuuksiossa retkeileviä kannustetaan käräyttämään laittomat tulipaikat
  11. Vastuullisuus noussut tärkeäksi perusteeksi verkkokaupassa – tuotteen ympäristömerkki nähdään tärkeänä
  12. Epäiletkö uniapneaa? Aalto-yliopistossa kehitetty uusi älypuhelinsovellus kertoo, kärsitkö hengityskatkoksista
  13. Omistajailmoitus jäi lainvastaisesti tekemättä yli puolella yrityksistä – PRH: voi vaikeuttaa yritysten toimintaa
  14. HSL:n liikenteeseen liki 60 uudenlaista sähköbussia
  15. Maksuhäiriöistä merkintä jo lähes 400 000:lla – vuodessa tuli tuhansia lisää ja koronan odotetaan vielä kasvattavan määrää

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vantaalaisnainen osti alkoholitonta viiniä ja tyrmistyi: Suolaa enemmän kuin soijassa! – syynä virheellinen etiketti
  2. Mies yritti varastaa tavaraa omakotialueelta keskellä päivää Vapaalassa – vapaalla ollut poliisi sai kiinni
  3. Mielipide: Miksi moni jättää kädet desinfioimatta, kun tulee kauppaan?
  4. Supikoirista on tullut riesa Vantaalla – "Veromiehen supi on poikkeuksellinen tapaus"
  5. "Suomenkin mittapuulla ainutlaatuinen paikka" – Håkansbölen jugendkartanon opastuskierroksia vetävä historioitsija Tuulia-Tuulia Tummavuori haluaa tuottaa kävijöille oivalluksia
  6. HSL:n liikenteeseen liki 60 uudenlaista sähköbussia
  7. Koronavirus kiihdytti asuntojen verkko-ostamista pääkaupunkiseudulla – "Alussa kaikki ovat vähän epäileviä, että osaako tätä käyttää"
  8. Koivutorin uudistus käyntiin loppuvuodesta – nyt on mahdollisuus kertoa mielipiteensä siitä, miten torialueesta saisi viihtyisämmän
  9. Vantaalaisyritys tuo maahan erikoiskalvoa, jonka pinnalla koronaviruskin nujertuu puolessa tunnissa
  10. Lapsi menehtyi Havukoskella pudottuaan korkealta – poliisin esitutkinnan mukaan kyseessä oli tapaturma
  11. Kerrostalon pihapiiri kuuluu vain taloyhtiön asukkaille – Sääntö pätee myös vuokrataloissa
  12. Säästötoimet iskevät Vantaan kirjastojen toimintaan – aukioloaikoja supistetaan elokuussa
  13. Reppu joka selkään -kampanja kerää taas reppuja vähävaraisten perheiden koululaisille
  14. Mielipide: Vantaan taloudessa edessä tiukat ajat – Tuomelan koulun seiniin olisi vastuutonta satsata
  15. Leonardo da Vilhun veistospuisto Sotungissa aukeaa viikoksi

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.