Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tässä on 10 katsotuinta kotimaista leffaa vuodelta 2018 – yksi oli täysin ylitse muiden, mutta Juice-elokuva pomppasi loppuvuonna

Suomen Filmikamari ry on julkaissut tilastot vuoden katsotuimmista elokuvista.

Yhteensä Suomessa käytiin elokuvissa viime vuonna yli 8 miljoonaa kertaa. Edellisen vuoden Tuntemattoman sotilaan vuodesta jäätiin selvästi jälkeen, mutta yhdistyksen mukaan vuosi oli kaikkiaan varsin hyvä.

– Vuodet eivät ole veljeksiä, elokuvatarjonta vaikuttaa aina katsojamääriin. Vuoden 2019 elokuvatarjonta näyttää hyvältä ja uudet elokuvateatterit vievät katsojamäärät varmasti koviin lukemiin, Filmikamarin toimitusjohtaja Tero Koistinen arvioi.

Vuoden 2018 listalta nousee esiin myös joulukuun lopussa leffateattereihin tullut Juice-elokuva, joka keräsi hetkessä yli 67 000 katsojaa.

Viime vuonna 25 elokuvaa ylitti 100 000 katsojan rajan. Katsotuin elokuva kaiken kaikkiaan oli Mamma Mia! Here We Go Again, joka sai lähes 400 000 katsojaa. Kotimaisista suosituin oli Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja, joka oli liki 350 000 katsojalla vuoden toiseksi katsotuin elokuva. Kolmen katsotuimman kärki oli musiikkivoittoinen, kolmanneksi katsotuin elokuva oli Queen-yhtyeestä kertonut Bohemian Rhapsody, joka sai lähes 300 000 katsojaa.

Kotimaisten elokuvien katsojaosuus oli jälleen vahva. Yli 22 prosenttia elokuvakäynneistä kohdistui kotimaiseen elokuvaan.

Tässä vuoden 10 katsotuinta kotimaista

1.Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja 347 429

2.Oma maa 191 527

3.Olavi Virta 150 069

4.Supermarsu 147 138

5.Veljeni vartija 121 690

6.Tuntematon sotilas 98 757

7.Varasto 95 31

8. Kaikki oikein 74 635

9.Onneli, Anneli ja nukutuskello 67 510

10.Juice 67 345