"Voi osallistua kynttilällä tai vesitornilla" – valotapahtuman haaste kasvattaa suosiotaan

TAPAHTUMA Helsingin keskustassa ei pelätä pimeää, ei ainakaan Lux Helsingin reitillä.

Lux Helsingin kuvahaasteeseen osaa ottaneita valaisuja: Paulig Kulma (kuva Aki Rask), Sato, UFF Fredrikinkatu ja Helsingin kaupunginteatteri.

Jussi Vehkasalo

Valofestivaali Lux Helsinkiin kuuluu myös valohaaste, johon voi osallistua kuka tahansa.

Valoteoksen voi tehdä vaikka yksin, mutta ennen kaikkea haaste kannustaa yhdessä tekemiseen vaikka perheen, luokan tai taloyhtiön voimin. Myös monet yritykset ovat luonnollisesti tarttuneet valohaasteeseen.

– Tänä vuonna valohaasteeseen on lähtenyt mukaan ennätysmäärä erilaisia tahoja yrityksistä yksittäisiin ihmisiin. Juuri varmistui, että isoista toimijoista esimerkiksi Linnanmäki lähti mukaan, Lux Helsingin tuotannosta vastaava Sari Väänänen kertoo.

Linnanmäki lähti mukaan."

Valohaasteeseen voi osallistua jakamalla Instagramissa kuvan valoteoksestaan #valohaaste-tunnisteella. Valohaaste alkoi jo marraskuussa, Lux Helsinki järjestetään vuoden 2019 alussa.

– Vielä en osaa sanoa, millä tavalla Linnanmäki valohaasteeseen osallistuu, Väänänen kertoi joulun alla.

Lux Helsingin partneri, asuntofirma Sato on toistamiseen mukana valohaasteessa. Saton taloihin on rakentunut alkutalven mittaan useita valoteoksia: haasteeseen ovat tarttuneet muun muassa Helsingin Puotilassa sijaitseva senioritalo ja yhteisöllisen Studiokodin asukkaat Vantaan Martinlaaksossa.

Samalla Sato haastaa kaikkien talojensa asukkaat valoteostalkoisiin.

– Valotaiteen tekeminen yhdisti osallistuneiden talojen asukkaita vuoden 2017 valohaasteessa. Varmasti monessa rappukäytävässä vaihdetaan nyt useammin kuulumisia. Innostus tarttui – kun me teimme Saton toimitalon ikkunoihin valoteoksen viime vuonna, vastapäinen toimistotalo vastasi siihen omalla teoksellaan, Saton markkinointipäällikkö Sanna Marttinen kertoo.

Valohaasteeseen voi osallistua hyvin monella tavalla. Eräässä Saton talossa värivaloa saatiin aikaan siten, että ikkunoihin tehtiin kuvioita eri värisillä viestilapuilla.

– Saton myötä valohaaste on levinnyt myös muualla Suomeen, mukaan on lähtenyt taloja monista suomalaisista kaupungeista, Väänänen jatkaa.

Tyttöjen Talon ikkunoihin on tehty valotaidetta silkkipaperista."

Suurimittaista haasteeseen osallistumista edustaa esimerkiksi Fazer, jonka vesitornin kylki Vantaan Fazerilassa sai valotaiteen avulla aivan uudenlaisen kuosin.

– Helsingin Tyttöjen Talon ikkunoihin on tehty valotaidetta silkkipaperista. Eli valohaasteeseen osallistuminen voi olla mitä vaan, aina kokonaisesta vesitornista vaikka kynttilään, Väänänen jatkaa.

Valohaaste liittyy myös Helsingin kaupungin strategiaan eli kaupunkilaisia pyritään osallistamaan tapahtumiin, luomaan yhdessä Helsinki-fiilistä. Lux Helsinki on Helsingin kaupungin järjestämä tapahtuma.

– Lux Helsinki on tänä vuonna laajempi kuin koskaan ennen. Valoteoksia ei ole vain Kansalaistorilta Töölöön kulkevalla reitillä, vaan myös muualla kaupungilla.

Niin sanottuja satelliittiteoksia ja -teoskokonaisuuksia nähdään reitin ulkopuolella Vanhalla ylioppilastalolla, Annantalolla, Kaapelitehtaalla ja Espoon Hanasaaren ruotsalais-suomalaisessa kulttuurikeskuksessa.

Lux Helsinki

Valofestivaali Lux Helsinki levittäytyy Helsingin keskustaan 5.–9. tammikuuta 2019. Tapahtuma esittelee monipuolisesti valotaiteen eri muotoja joka vuosi vaihtuvalla, muutaman kilometrin pituisella reitillä. Yhteensä festivaalilla nähdään kolmisenkymmentä valoteosta.

Tämän vuoden reitti alkaa Kansalaistorilta, jossa valotaiteella vallataan esimerkiksi Musiikkitalon iso medianäyttö. Reitti päättyy Kansallismuseon puutarhaan, jossa meksikolainen Ghiju Díaz de Léon herättää museon julkisivun eloon Shelter Seekers -videomäppäyksellään.

www.luxhelsinki.fi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Louhela Jam -festivaalia ei järjestetä ensi viikonloppuna, mutta musiikkia on luvassa kaikesta huolimatta – neljän tunnin livelähetys tarjoaa musiikkia ja haastatteluja
  2. Vantaan kaupunki sai lahjoituksena 100 000 kasvosuojainta – annetaan lapsiperheitä ja vanhuksia hoitaville
  3. Vantaa tarjoaa ilmaisleffan hiljentyneen lentokentän kupeessa – Tuukka Temosen elokuvaa katsotaan tuulilasin läpi
  4. Vantaa edelleen pohtii koronaviruskartan julkaisemista – "Valtaosa tautiin sairastuneista on jo parantunut"
  5. Vantaalla lapsia koronakaranteenissa kahdesta päiväkodista ja neljästä koulusta – kaupungin mukaan jatkotartuntoja ei ole tullut
  6. Energiayhtiö palkitsee hyvää mieltä levittäviä harrastusseuroja 5 000 eurolla – Voittajia valitsemassa suosikkitubettaja Roni Back
  7. Mielipide: Leinelässä siivottiin talkoilla – ja kyllä kannatti!
  8. Muistokirjoitus: Vantaalaisen naisjalkapallon uranuurtaja on poissa – Nils Lönnblad oli merkittävä vaikuttaja tyttö- ja naisjalkapallon kehityksen käynnistämisessä
  9. 41 vantaalaista on menehtynyt koronavirukseen, vahvistettuja tartuntoja yli 800 – "Tartuntojen määrä on menossa alaspäin"
  10. "Monen tilanne mennyt koronaepidemian aikana huonompaan suuntaan" – Sininauhasäätiö avaa taas toimintojaan
  11. Poliisi ihmettelee leväperäisyyttä: Kymmenissä yrityksissä avattiin yritystilejä puhelimessa tarkastamatta henkilöllisyyttä – Vantaalaisen vuokrausyrityksen nimissä huijattiin omaisuutta 120 000 euron edestä
  12. Herttoniemen pyöräturman kuorma-autoilija kiistää syyllistyneensä rikoksiin, poliisi epäilee törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta
  13. Mikkolan koulussa koronatartunta – 23 karanteeniin
  14. Laki tiukkenee: Pientä lasta ei saa kuljettaa lyhyttäkään matkaa ilman turvalaitetta, edes taksissa
  15. Suurin työttömyyskassa ennustaa kirpeitä lukuja koronakeväälle – hakemustenkin käsittelyt venyvät yliajalle

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. "Muori nukkuu, se ei halua puhua" – 3-vuotiaan Dilaran puhelinsoitto pelasti aivoinfarktin saaneen isoäidin hengen
  2. Vantaa edelleen pohtii koronaviruskartan julkaisemista – "Valtaosa tautiin sairastuneista on jo parantunut"
  3. Ilolan koulussa koronavirustartunta – 14 asetettu kotikaranteeniin altistuksen vuoksi
  4. Mikkolan koulussa koronatartunta – 23 karanteeniin
  5. Vantaalle Backaksen kartanon alueelle on tulossa Muumien maailma – Maailman ensimmäiseen Muumi-sisäpuistoon odotetaan vuosittain puolta miljoonaa kävijää
  6. Poliisi on varautunut Vantaalla nuorten kokoontumisiin ainakin kolmessa suosikkipaikassa – "Vanhemmat, vastatkaa tuntemattomasta numerosta tulevaan puheluun"
  7. 41 vantaalaista on menehtynyt koronavirukseen, vahvistettuja tartuntoja yli 800 – "Tartuntojen määrä on menossa alaspäin"
  8. Vantaalla lapsia koronakaranteenissa kahdesta päiväkodista ja neljästä koulusta – kaupungin mukaan jatkotartuntoja ei ole tullut
  9. Varma kesän merkki – lampaat saapuvat Koivuhakaan ja Hakunilaan
  10. Koulujen avautuminen ja henkilöstön lomautukset aiheuttuivat ongelmia Vantille – Toimitusjohtaja: Tilanne normalisoitunut viikon aikana
  11. Jatkotartuntoja ei ole todettu Vantaan kouluissa tai päiväkodeissa – 120 henkilöä on kotikaranteeneissa
  12. Pienkerrostaloja ja ruokakauppa Backaksen peltoalueelle –  "Rakentamisen laatuvaatimukset on asetettu erittäin korkealle"
  13. Mielipide: Pyöräilijoillä hurjat vauhdit keskellä Tikkurilaa
  14. Artsin ex-pomo kertoo, miten Vantaan taidemuseo mullistettiin – Huovinmaan kirja yllyttää radikaaliin muutokseen
  15. Uusi tapaamispaku parkkeerasi Simonkylän hoivakodin pihalle – Kujanpään sisarukset näkivät pleksin takaa äidin ja isän viikkojen tauon jälkeen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.