Vietätkö joulua yksin? Katso mitä kaikkea Vantaalla on tarjolla

JOULU Jouluaaton aamupala kutsuu yksin joulua viettävät samaan pöytään

MarjaVerkon viestintäpäällikkö Emma Tuomi kattaa jouluaattona yksinäisille tarkoitetun aamiaispöydän Kivistössä sijaitsevaan asukastila Rubiiniin. Marika Lumme

Marika Lumme

Jos on aikeissa viettää joulun yksin, mutta mieli muuttuukin, on Vantaalla useita paikkoja, joissa voi piipahtaa.

Kivistössä asukastila Rubiinissa järjestetään ensimmäistä kertaa jouluaaton aamupala. Aamupala on tarkoitettu ihmisille, jotka syystä tai toisesta viettävät joulua yksin.

– Monella voivat sukulaiset olla kaukana tai työt ovat tuoneet jouluksi pääkaupunkiseudulle. Haluamme tarjota mahdollisuuden aamupalaan muiden ihmisten seurassa, MarjaVerkon viestintäpäällikkö Emma Tuomi kertoo.

Ovet aamupalalle ovat avoinna kaikille yksin joulua viettäville kello 10–12. Tarjolla on riisipuuroa, ruokaisaa salaattia, pipareita ja glögiä. Tuomi sanoo idean virinneen yhteisössä, koska Kivistössä on paljon yhden hengen talouksia.

– Vaikka ei kokisi olevansa yksinäinen, jouluna saattaa kaivata seuraa.

Ennakkoon maksuttomalle aamupalalle on ilmoittautunut kourallisen verran ihmisiä. Ennakkoilmoittautumista ei kuitenkaan tarvita.

– Tärkeintä on yhdessäolo. Jos yksikin ihminen kokee, ettei ole yksin, tämä on arvokas juttu, hän kertoo.

Tikkurilassa sijaitseva ravintola Old Story pitää ovet avoinna läpi joulun. Ravintolapäällikkö Sari Peltola sanoo, että aattoaamuna väkeä käy muun muassa glögillä tai jouluoluella. Aamupäivällä saapuvat viime hetken kaupoilla kävijät ja kanta-asiakkaat huikkaavat hyvän joulun toivotukset. Illalla saapuu nuorempaa väkeä ja joulupukkikin saattaa piipahtaa.

– Iltakymmeneltä ovat juhlat täydessä vauhdissa, hän sanoo.

Peltola kertoo olevansa jouluihminen ja onkin halunnut koristella myös ravintolaa jouluiseksi.

– Jouluaattona ihmiset ovat hyvällä tuulella ja toivotellaan hyvää joulua. Tunnelma on aina ollut leppoisa.

Joulun tapahtumia

Jouluaaton aamupala asukastila Rubiinissa (Rubiinikehä 2B) kello 10–12.

Koivukylän perinteinen joulukahvila järjestetään 24.–26. joulukuuta Koivukylän kirjaston lukusalissa (Hakopolku 2). Kahvila on avoin ja maksuton kaikille kaupunkilaisille. Jouluaattona kahvila on avoinna kello 14–20, joulupäivänä ja tapaninpäivänä kello 10–16. Toimiva Koivukylä-Toimari ry:n järjestämä joulukahvila on järjestetty jo yli 20 vuoden ajan.

Joulurauhan julistus pidetään Tikkurilassa kaupungintalon edustalla (Asematie 7) jouluaattona 24. joulukuuta kello 13.

Vantaan kirjastoista Pointin omatoimikirjasto (Hagelstamintie 1) palvelee läpi joulun.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Louhela Jam -festivaalia ei järjestetä ensi viikonloppuna, mutta musiikkia on luvassa kaikesta huolimatta – neljän tunnin livelähetys tarjoaa musiikkia ja haastatteluja
  2. Vantaan kaupunki sai lahjoituksena 100 000 kasvosuojainta – annetaan lapsiperheitä ja vanhuksia hoitaville
  3. Vantaa tarjoaa ilmaisleffan hiljentyneen lentokentän kupeessa – Tuukka Temosen elokuvaa katsotaan tuulilasin läpi
  4. Vantaa edelleen pohtii koronaviruskartan julkaisemista – "Valtaosa tautiin sairastuneista on jo parantunut"
  5. Vantaalla lapsia koronakaranteenissa kahdesta päiväkodista ja neljästä koulusta – kaupungin mukaan jatkotartuntoja ei ole tullut
  6. Energiayhtiö palkitsee hyvää mieltä levittäviä harrastusseuroja 5 000 eurolla – Voittajia valitsemassa suosikkitubettaja Roni Back
  7. Mielipide: Leinelässä siivottiin talkoilla – ja kyllä kannatti!
  8. Muistokirjoitus: Vantaalaisen naisjalkapallon uranuurtaja on poissa – Nils Lönnblad oli merkittävä vaikuttaja tyttö- ja naisjalkapallon kehityksen käynnistämisessä
  9. 41 vantaalaista on menehtynyt koronavirukseen, vahvistettuja tartuntoja yli 800 – "Tartuntojen määrä on menossa alaspäin"
  10. "Monen tilanne mennyt koronaepidemian aikana huonompaan suuntaan" – Sininauhasäätiö avaa taas toimintojaan
  11. Poliisi ihmettelee leväperäisyyttä: Kymmenissä yrityksissä avattiin yritystilejä puhelimessa tarkastamatta henkilöllisyyttä – Vantaalaisen vuokrausyrityksen nimissä huijattiin omaisuutta 120 000 euron edestä
  12. Herttoniemen pyöräturman kuorma-autoilija kiistää syyllistyneensä rikoksiin, poliisi epäilee törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta
  13. Mikkolan koulussa koronatartunta – 23 karanteeniin
  14. Laki tiukkenee: Pientä lasta ei saa kuljettaa lyhyttäkään matkaa ilman turvalaitetta, edes taksissa
  15. Suurin työttömyyskassa ennustaa kirpeitä lukuja koronakeväälle – hakemustenkin käsittelyt venyvät yliajalle

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. "Muori nukkuu, se ei halua puhua" – 3-vuotiaan Dilaran puhelinsoitto pelasti aivoinfarktin saaneen isoäidin hengen
  2. Vantaa edelleen pohtii koronaviruskartan julkaisemista – "Valtaosa tautiin sairastuneista on jo parantunut"
  3. Ilolan koulussa koronavirustartunta – 14 asetettu kotikaranteeniin altistuksen vuoksi
  4. Mikkolan koulussa koronatartunta – 23 karanteeniin
  5. Poliisi on varautunut Vantaalla nuorten kokoontumisiin ainakin kolmessa suosikkipaikassa – "Vanhemmat, vastatkaa tuntemattomasta numerosta tulevaan puheluun"
  6. Vantaalle Backaksen kartanon alueelle on tulossa Muumien maailma – Maailman ensimmäiseen Muumi-sisäpuistoon odotetaan vuosittain puolta miljoonaa kävijää
  7. 41 vantaalaista on menehtynyt koronavirukseen, vahvistettuja tartuntoja yli 800 – "Tartuntojen määrä on menossa alaspäin"
  8. Vantaalla lapsia koronakaranteenissa kahdesta päiväkodista ja neljästä koulusta – kaupungin mukaan jatkotartuntoja ei ole tullut
  9. Varma kesän merkki – lampaat saapuvat Koivuhakaan ja Hakunilaan
  10. Jatkotartuntoja ei ole todettu Vantaan kouluissa tai päiväkodeissa – 120 henkilöä on kotikaranteeneissa
  11. Koulujen avautuminen ja henkilöstön lomautukset aiheuttuivat ongelmia Vantille – Toimitusjohtaja: Tilanne normalisoitunut viikon aikana
  12. Pienkerrostaloja ja ruokakauppa Backaksen peltoalueelle –  "Rakentamisen laatuvaatimukset on asetettu erittäin korkealle"
  13. Mielipide: Pyöräilijoillä hurjat vauhdit keskellä Tikkurilaa
  14. Artsin ex-pomo kertoo, miten Vantaan taidemuseo mullistettiin – Huovinmaan kirja yllyttää radikaaliin muutokseen
  15. Uusi tapaamispaku parkkeerasi Simonkylän hoivakodin pihalle – Kujanpään sisarukset näkivät pleksin takaa äidin ja isän viikkojen tauon jälkeen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.