Yritykset haluavat pienentää Kivistön kauppakeskuksen aloitusta – Vantaa on pettynyt tilanteeseen: "Ei se ilahduta tippaakaan"

Havainnekuva näyttää, minkälaista Kivistön kauppakeskuksesta on kaavailtu. Arkisto/Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit

Tuomas Massinen

Kivistön kauppakeskukselle ei ole vieläkään löytynyt sijoittajaa, vaikka hankkeen kehittäjät NCC ja Skanska saivat viime vuonna kaupungilta jatkoaikaa rahoitusneuvotteluihin tämän vuoden loppuun.

– Investoria ei tässä markkinatilanteessa ole löytynyt, sanoo NCC:n kauppapaikkajohtaja Petri Anttalainen

Hankkeen kehittäjät esittävät nyt, että kauppakeskus rakennetaan kaavailtua useammassa vaiheessa ja sen ykkösvaihetta kutistetaan 55 000:sta 15 000 kerrosneliön laajuiseksi. Näin turvattaisiin kivistöläisille kaupalliset ja julkiset peruspalvelut.

– Uskomme, että investori löytyy pienemmälle ykkösvaiheelle. Se lisää varmasti kiinnostusta hankkeeseen, kun riskit ovat pienemmät, arvioi Skanskan projektijohtaja Antti Tuomainen

15 000 kerrosneliön kokonaisuudessa toimisi ankkureina 2–3 päivittäistavarakauppaa ja kaupungin palvelut, eli terveysasema ja monitoimitila, jonne sijoittuvat kirjasto, kulttuuri-, nuoriso- ja asukastila sekä avoin päiväkoti.

– Tavoitteena on yhä rakentaa ykkösvaihe joulumyyntiin 2020. Myöhempien vaiheiden aikataulusta ei ole vielä tietoa, Anttalainen kertoo.

Asemakaavan ansiosta keskuksesta voidaan rakentaa vaiheittain 100 000 kerrosneliön laajuinen.

NCC, Skanska, HOK-Elanto ja Ruokakesko hakivat joulukuun alussa jälleen lisäaikaa rahoitusneuvotteluille, koska sijoittajaa ei ollut löytynyt. Kaupunginhallitus myönsi maanantaina jatkoajan kesäkuun loppuun.

VS kertoi lokakuussa, että koti- ja ulkomaisia sijoittajaehdokkaita huolettaa, riittääkö Kivistön kauppakeskukselle tarpeeksi asiakkaita (VS 13.10.). Tuomainen myöntää nyt, ettei seudun ostovoima ole vielä lähivuosina riittävä, jotta alkujaan kaavailtu 55 000 kerrosneliön kauppakeskus menestyisi.

– Törmättiin muutaman tahon kanssa samaan kysymykseen: sijainti on hyvä, samoin vuokralaistilanne, mutta onko näin ison ykkösvaiheen ajoitus oikea?

Kaupunginhallitus ei vielä käsitellyt suunnitelmaa aloituksen pienentämisestä.

– Siihen otetaan kantaa vasta keväällä, kertoo Vantaan maankäytön apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä

Penttilä sanoo, että kaupunki on pettynyt tilanteeseen. Vantaan tavoitteena on ollut, että joulukuussa 2020 Kivistöön valmistuisi noin 150 miljoonalla eurolla hieno 55 000 neliön kauppakeskus.

– Aikaa on kulunut eikä tilanne ole helpottunut. Ei se ilahduta tippaakaan, Penttilä summaa.

Hän toteaa alustavasti, että ajatus pienemmästä ykkösvaiheesta tuntuu "valitettavasti" järkevältä. Hän korostaa, että Kivistön asemakaava-alueelle on jo rakennettu kuntatekniikkaa ja sinne valmistuu varmasti jossain muodossa peruspalveluja vuoden 2020 lopulla.

Lue myös: Näin Kivistön kaupunkikeskuksesta kirjoitettiin vuonna 2015: Tulevaisuudessa jopa Suomen suuri kauppakeskus?

Vantaa voi antaa sopimussakon vasta 2020

Sopimussakko on yleinen keino estää hankkeiden kehittäjiä lipsumasta sovitusta aikataulusta. Kivistön kauppakeskuksen tapauksessa kaupunki ei kuitenkaan voi määrätä sopimussakkoa vielä pitkään aikaan. Tämä johtuu vuonna 2013 solmitun suunnitteluvaraussopimuksen rakenteesta.

– Valitettavasti tässä prosessissa voidaan mennä keväälle 2020 asti ilman seuraamuksia, kertoo Vantaan maankäytön apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä.

Jos sopimussakkoon turvaudutaan, se olisi Penttilän mukaan useita satoja tuhansia euroja per toimija.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. "Muori nukkuu, se ei halua puhua" – 3-vuotiaan Dilaran puhelinsoitto pelasti aivoinfarktin saaneen isoäidin hengen
  2. Jatkotartuntoja ei ole todettu Vantaan kouluissa tai päiväkodeissa – 120 henkilöä on kotikaranteeneissa
  3. Vantaalle Backaksen kartanon alueelle on tulossa Muumien maailma – Maailman ensimmäiseen Muumi-sisäpuistoon odotetaan vuosittain puolta miljoonaa kävijää
  4. Heidi Foxell TiPSin mentoriksi
  5. Poliisi ampui Kielotiellä poukkoilleen peuran Viertolassa
  6. Evan tutkimus: Enemmistön mielestä talouskriisi on yhtä tärkeä torjua kuin koronaviruksen leviäminenkin – Yrittäjät halukkaimpia tinkimään omista eduista yhteiseksi hyväksi
  7. Moottoripyöräilijä pakeni poliisia Espoossa hurjaa vauhtia, kunnes kaatui ja pyörä syttyi tuleen
  8. Kaksi miljoonaa suomalaista ei vielä tiedä, missä viettää lomansa – kyselyssä yli puolet suosii kotimaata
  9. Nuorilta kaahareilta kortit kuivumaan – Tuusulanväylällä nopeutta 160 km/h
  10. EIT-huijauksen esitutkinta laajentui: Väärennettyjä papereita irakilaismiehen väitetystä kuolemasta toimitettiin oikeudelle jo Suomessa
  11. Ministeriö haluaa hankkia lisää suojavarusteita 100 miljoonalla – Hankinnalla pyritään turvaamaan myös kotimaista tuotantoa
  12. Auto ilmiliekeissä Espoossa aamuyön hämärissä – Poliisi kaipaa havaintoja erityisesti huppariasuisesta miehestä
  13. Koronakevään puutarhatöistä ja varastojen siivouksista ennätyksellinen ruuhka Sortti-asemille – kävijämäärä joudutaan rajoittamaan
  14. Karu luku Etlalta: Suomen BKT laskee tänä vuonna 8 prosenttia, hotelli- ja ravintola-alalla lähes kolmanneksen sukellus
  15. Lapset murehtivat perheidensä toimeentuloa ja huoltajiensa jaksamista, henkinen hyvinvointikin lujilla – Tuore selvitys kertoo karuja lukuja korona-ajasta

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vantaalle Backaksen kartanon alueelle on tulossa Muumien maailma – Maailman ensimmäiseen Muumi-sisäpuistoon odotetaan vuosittain puolta miljoonaa kävijää
  2. "Vantaalla on alueita, joilla ei ole parkkipaikkaa vapaana" – Kotihoidon työntekijä ei usko uuden luvan ratkaisevan pysäköintiongelmaa
  3. Heidi Foxell TiPSin mentoriksi
  4. Kaksi uimahallia pysyy Vantaalla suljettuna – Syynä remonttivirheiden korjaustyöt
  5. Saalis Vantaan uimavesistä: skootteri, polkupyöriä, ostoskärryjä
  6. Poliisi ampui Kielotiellä poukkoilleen peuran Viertolassa
  7. Nuorilta kaahareilta kortit kuivumaan – Tuusulanväylällä nopeutta 160 km/h
  8. Jatkotartuntoja ei ole todettu Vantaan kouluissa tai päiväkodeissa – 120 henkilöä on kotikaranteeneissa
  9. Lomakaudella terveysasemilla hoidetaan akuutit – Korona-asema näillä näkymin avoinna läpi kesän
  10. Mielipide: Tuomelan koulun merkitystä alueen yhteisöllisyyden kannalta ei voi ylikorostaa
  11. Vantaa ennen ja nyt: Vierumäen koulusta peräisin oleva vanha opetustaulu kertoo, kuinka terveyttä suojaavin keinoin vuosikymmeniäkin sitten taisteltiin – tuolloin uhkan nimi oli tuberkuloosi
  12. Kesko ja HOK-Elanto teettivät Kivistön kauppakeskuksesta uuden suunnitelman – ostoksille ehkä jo syksyllä 2022
  13. Koronakevään puutarhatöistä ja varastojen siivouksista ennätyksellinen ruuhka Sortti-asemille – kävijämäärä joudutaan rajoittamaan
  14. Auto ilmiliekeissä Espoossa aamuyön hämärissä – Poliisi kaipaa havaintoja erityisesti huppariasuisesta miehestä
  15. "Muori nukkuu, se ei halua puhua" – 3-vuotiaan Dilaran puhelinsoitto pelasti aivoinfarktin saaneen isoäidin hengen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.